12.11.2014 - Kaamosta, kaamosta!

Mielestäni olen kunnossa,

mutta olen älyttömän väsynyt joka päivä. Eilenkään en meinannut unta saada sen takia. Tänään päivällä meinasin jo ottaa buranaa, kunnes totesin, etten ole mistään kohdasta kipeä; väsyttää vaan niin että on huono olo. Sen jälkeen sain torkahdettua hetken ja oloni muuttui heti!

Juna-asemat ovat mukavia!

Niissä tapahtuu aina. Junia lähtee ja junia tulee. Vaasassa tosin vain yhteen suuntaan, paitsi tavarajunia satamaan.

Asemalla tuntee olevansa sykkeessä mukana. Minun sykkeeni liittyy osittain myös tölkkeihin ja pulloihin, joita saattaa lojua aseman lähettyvillä. Nehän vain siis lisäävät mielenkiintoani kyseiseen paikkaan.

Kohtaamisia

on ollut runsaasti alkuviikon aikana. Olen saanut puheluita ihmisiltä, joiden kanssa en ole ollut pitkään aikaan puheissa. Lisäksi olen tavannut lukuisia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Se on ollut antoisaa, totta kai.

Eilinen ystävän vierailu

oli aivan ihmeellinen. Siitä jäi oikein hyvä mieli. Tulin itse hoidetuksi, vaikka halusin toista virvoittaa. Jumala puhui sydämelleni ja näytti, että nämä pitkät, raskaat ajat eivät ole olleet turhia. Näillä on ollut tarkoitus enkä vielä edes tiedä, mitä kaikkea on tulossa. Ei pidä siis lannistua missään vaiheessa.

Juoksemista

taas tänään, puoli tuntia. Venyttely sen jälkeen ja vesijumppa äskettäin illalla tekivät oikein hyvää lihaksilleni. Arin luonakin olin ja espanjaa opiskelemassa. On ilo huomata, että muutkin opiskelijat ovat välillä yhtä pihalla kuin itsekin olen. Tosin olen kuunnellut innokkaasti kirjastosta lainaamaani kirjaa cd:ltä. Joka kerran ymmärrän vähän lisää. Numeroita, tervehdyksiä ja muuta. Hyvä alku!

Andersenin kirja

puhuttelee minua vakavasti. Se pysäyttää ja tekisi melkein mieleni olla lukematta. Se nimittäin asettaa minut vastuuseen siitä, mitä luen. Ja nyt kun olen ryhtynyt sitä avaamaan lukijoilleni pieninä paloina, minun on vain jatkettava.

Olisi hauskempi kirjoittaa vain vitsejä ja hauskoja tarinoita. Niin tahdon tehdäkin välillä, mutta Roomalaiskirje, sellaisena kuin Andersen sitä avaa, on kuoleman vakavaa puhetta. Sitä en voi minä, etkä sinä, hyvä lukijani väistää. On elämän ja kuoleman kysymys, miten siihen suhtaudumme.

Andersen selittää, että Jumala puhuu jo luonnossa meille, niin että sisimmässämme tiedämme, että on Jumala, joka on tämän kaiken luonut. Sen lisäksi meillä on Raamatun ilmoitus, että ilman Jeesusta me hukumme. Jos me nyt käännymme pois hänestä, Jumala jättää meidät oman itsemme varaan. Hän sallii meidän kulkea omaa tietämme. Hän ei pakota meitä seuraansa. Me saamme valita.

Mutta kääntyessämme pois, teemme korvaamattoman virheen. Tyhmyytemme vain lisääntyy omalla tiellämme, sillä Jumala hylkää meidät syntiin.

Puhtaat ovat tekosi puhdasta kohtaan, mutta kieron sinä johdat harhaan. -Ps 18:27. Kun ihminen ei tahdo kääntyä ja elää Jumalan yhteydessä, vastaa Jumala antamalla hänen elää yksin. Jos ihminen tarkoituksellisesti kääntyy pois tunnustettuaan Jumalan olemassaolon, kääntyy Jumala pois hänestä. - - Jos ihminen haluaa elää sotatilassa Jumalan kanssa, antaa Jumala ihmisten joutua sotaan toistensa kanssa. Lyhyesti: mikäli ihmiset haluavat selviytyä ilman Jumalaa, Jumala antaa heidän selviytyä yksinään. Herännyt ihminen huomaa, kuinka koko maailma on täynnä todistuksia tästä. -s. 76

Ja vielä eräs kohta:

Kaikki tosi moraali saa alkunsa Jumalan yhteydestä. Yksi ihmisen suurimmista itsepetoksista on pitää yllä kansan moraalista tasoa samanaikaisesti kuin ihmiset hylkäävät uskon Jumalaan. -s. 78

Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? -Hepr 2:3

Vaihdan aihetta

sillä minua painaa raskaasti se, että maailma on niin paha enkä näe voivani tehdä oikein mitään sen eteen, että valo lisääntyisi.

Olen lukemassa upeaa kirjaa Sanansaattajien lähetistä, Seija Uimosesta, ja kirja itkettää minua. Siinä näkyy niin selvästi Jumalan johdatus ja työ pienen ihmisen kohdalla. Omalla kohdalla sitä on vaikea nähdä, vaikka tiedänkin, että Jumala johdattaa minua.

Iloa Arin luona!

Istuimme Arin kanssa tänään sairaalan ala-aulassa, Ari kuunteli Raamattua ja minäkin toisella korvalla. Oli vetoista ja Ari nuokahteli tuolissaan istuessaan. Yhtäkkiä vain tunsin, miten onnellinen ihminen olen! Kaikki on niin hyvin. Saan istua rakkaimman ihmiseni kanssa kaikessa rauhassa ja kuunnella Jumalan sanaa. Meillä on rauha Jumalan ja toistemme kanssa. Ei ole mitään eripuraa.

Pyhä Henki sen teki, antoi Jumalan läsnäolon hetkeemme. Olen kiitollinen!

Vanhoja kuvia

on hauska pistää esille, kun ne ovat Jyrkin ansiosta helposti saatavilla sivuille.

Viereisessä kuvassa olen tyttären kanssa Pariisissa viikonloppua viettämässä. Jos on meikämamma vanhentunut ja tukka venynyt tuosta ajasta, niin on tytärkin aikuistunut! Hyvä se on, että aika kuluu.

Luin illalla

Mäkelän Olavin sivuja pitkän aikaa. Vaikka tunnenkin hänet monen vuoden takaa jo, niin en ollut lukenut hänen elämäntarinaansa ja olin aika järkyttynyt. Hän kertoo (linkissä eilisessä Ajankohtaisessa löytyy), että jäi 10-vuotiaana äidistään orvoksi, isä oli täysin juoppo. Olavi eli pari vuotta hiukan vanhemman siskonsa kanssa täysin heitteillä, kunnes he joutuivat lastenkotiin, jossa hän sai selkäänsä joka ilta. Ja jos ei saanut, niin ihmetteli, mitä nyt on tehnyt, kun ei risua tullutkaan.

Koulumatkoilla Olavilla ei ollut kenkiä ja kaverit pissasivat vuorotellen mättäille, ja Olavi lämmitteli niissä palelevia jalkojaan.

Vaikka Olavin elämän alkupuoli oli vaikeaa, Jumala pelasti hänet ja on siunannut häntä ja hänen perheensä elämää runsaasti vaikeuksienkin keskellä. Näinhän Jumala tekee omilleen, siunaa siunaamasta päästyään. Emme tosin kaikkea siunaukseksi ymmärrä ennen kuin jälkeen päin.

Huomennakin näyttäisi

vauhtia riittävän. Pitää katsoa, mihin kaikkeen ehdin mukaan ja mitä on jätettävä väliin. Mutta mukavia kohtaamisia näyttäisi olevan huomennakin luvassa ellei Herra toisin katso hyväksi.

Täyttäköön Jumalan rauha sinunkin olemuksesi, arvoisa lukijani. Ja jos ei täytä, pyydä sitä. Tiedät kai tien lähteen luo?