30.10.2014 - Lokakuun päivät luetut

Päivät vilahtavat

ei nyt huomaamatta, mutta nopeasti kuitenkin. Toisinaan on suorastaan kiirettä. Tai jos ei kiirettä, niin kuitenkaan en ehdi tehdä joitakin tärkeitä juttuja, kuten ottaa yhteyksiä. Omaa aikaa pyrin ottamaan, koska se on välttämätöntä.

Saan vieraita;

viikonloppuna tulee esikoisen perhe ja alkuviikolla henkilö, jonka tapasin viimeksi lähes 30 vuotta sitten. Sitä voinee sanoa historialliseksi tapaamiseksi ja odotankin sitä innolla.

Nappivinkin sain

hyvältä ystävältäni. Se on napattu blogistilta, joka puolestaan on napannut sen Uudenmaan kässämartoilta, joka on sen saanut ties mistä. Kuka noiden ideoiden alkuperää lopulta tietää!

Saarnaaja sanoo Raamatussa, että ei ole mitään uutta auringon alla, joten lienee nappikorujakin ollut iät ajat kautta historian havinan. Nyt vaan virkkailemaan, jos innostut, hyvä lukijani!

Juoksemassa

kävin eilen heti kun sade hellitti. Olin taas äimän käkenä, kun huomasin kuntoni nousseen! Pystyin juoksemaan huomattavasti helpommin kuin aiemmin, vaikka olin nukkunut köppäisesti yöni ja koin olevani alavireinen. Mutta juoksu kulki ihmeesti. Soitin veljelleni, joka minua on

juoksemaan haastanut ja hehkutin asiasta. Hän sanoi, että juoksun aikana voimat alkavat palautua tai lisääntyä.

 Jäin miettimään

 ja ihmettelemään. Olen kuvitellut, että alussa on tietty määrä voimia ja juoksun lopussa kaikki voimat ovat valuneet hikenä mäkeen. Mitä pitempi juoksu, sen vähemmän paukkuja on lopussa jäljellä.

Mutta eihän se niin olekaan! Elimistöhän alkaa uudistua ja vahvistua juoksun aikana. Ja huomaan sen toki itsekin: jossain vaiheessa juoksua tuntuu, että tässähän voisi pistellä pitempäänkin, mitenkäs tämä olo onkin näin pirteä!

Ryhdyin soveltamaan

muuhunkin elämään tätä periaatetta. Toisin sanoen: kun minulla on vaikeaa ja tuntuu, ettei tätä voi kestää, niin siinä heikkoudessa voima kasvaakin! Niinhän Raamattu opettaakin, hyvänen aikana!

En nyt keksi raamatunkohtaa, ei raksuta tässä vaiheessa iltaa.

Espanjaa ja vesijumppaa

aina keskiviikkoisin, ja Arinkin luona pyörähdin siinä välissä. Olin aika puhki juoksun jälkeen, mutta vielä pinnistelin, vaikka silmät vetivät kieroon. Kauppaankin tungin tulomatkalla jumpasta.

Kaupassa kävin jututtamassa tuttua rouvaa. Olimme hänen kanssaan MS-omaisten viikonloppua viettämässä vajaa 10 vuotta sitten. Hänen miehensä oli aika hyväkuntoinen Ariin verrattuna. Menin kysymään, kauanko siitä onkaan, kun hänen miehensä kuoli. Kolme vuotta, hän kertoi. Minä puolestani kerroin, että me jatketaan samaan tahtiin kuin ennenkin. Itse asiassa jatkuva vuoristorata-ajelu on vähentynyt! Aiempina vuosina elämämme oli koko ajan sellaista!

Nythän me eletään hillityn hilpeästi, muina miehinä. Ei mitään karuselleja enää ja nekin vähäiset, mitä on, uuvuttavat minut täydellisesti.

Ilta on tullut, Luojani!

Tänään menin taksiystävän kanssa tapaamaan meidän molempien hyvää ystävää, joka on vuodelevossa toistaiseksi. Istuimme hetken ja rukoilimme Isä meidän. Halasimme mennen, tullen ja palatessa. Hyvä reissu.

Ennen tuota reissua ehdin käydä meressä, vilpoista oli tuulen seurassa, mutta vedessä toki tarkeni, kun sinne asti pääsin.

Palatessa hyppäsin pyörälleni ja menin nuorisokahvilaan pariksi tunniksi. Auttelin hiukan siellä sekä kudoin lapasia. Join kupin kahvia ja kipaisin kotiin.

Sohvailua kotosalla

ennen kuin lähdin äänestämään seurakuntavaalien ehdokasta, joka miellytti eniten minua. Vaalikahvitkin join ennen kuin menin täydentämään Romanian   lasten joulupakettien sisältöä kaupan hyllylle.

Löysin puuttuvat paidat ja hiusharjat tytöille ja palautin löytötölkkini ja vilkuilin samalla lehtihyllyä.

Lööpeissä

oli ikävällä tavalla Vaasakin edustettuna. Oli murhia ja rikoksia kuin dekkareissa ikään. Kamala on tämä meidän maailmamme!

Israel-ilta

on ollut tänään, mutta en kyennyt lähtemään sinne. Olin ihan puhki. Tarvitsin omaa tilaa ja hiljaisuutta. Niinpä asetuin keinuun ja katsoin Arin serkun antaman cd:n, joka on täynnä valokuvia Arin kotoa vuosikymmenten varrelta. Siellä olin minäkin 20-vuotiaana Arin kanssa ja myöhemmin meidän lapsiamme, kun he pienenä viettivät aikaa isovanhempien luona.

Olen säästänyt kuvien katsomista, sillä en ollut varma, miten jaksan niitä katsoa. Tunnin aikana kuvien kautta vaelsin vuosikymmenten läpi. Aika väsyttävä kokemus, mutta ei mitenkään ahdistava tai ikävä. Ihania kuvia, paljon tuttua.

Iltapäivällä soitin

Saulizille, joka oli Arin luona sairaalassa. Ari tuntui voivan hyvin hengityksestä ja naureskelusta päätellen. Kerroin perheen kuulumisia ja juttelimme niitä näitä. Lääkekuuri oli paikallaan Arille nyt, pitkään hän on rohissut eikä ole saanut kunnolla yskityksi.

Hercule Poirot -jakso

kohdallani lienee päättynyt. Kotimaiset murhat ovat tarpeeksi hirveitä, en viitsi niitä enempää katsoa teeveestä. Sen sijaan olen katsonut muutaman Jeeves hoitaa hommat tai jotain vastaavaa. Harmittomia, lapsellisiakin. Hyviä ilmeitä päähenkilöllä, kauniita linnoja ja maisemia. Mutta eipä noista muuten paljon kostu, mutta saapahan vähän hymyillä.

Heräsin varhain,

alkaa väsyttää. Ei oikein lanttu leikkaa enää, joten iltatoimiin ja nukkumaan. Kauniita unia/hyvää huomenta, arvoisa lukijani!