Kategoriat: Ajankohtaista

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/takaisin-perusasioihin-1.1700425

Tänään oli perjantaina lähettämäni mielipidekirjoitus Pohjalaisessa. Olin iloinen, ettei siitä ollut poistettu mitään, sillä Jumala-sana sekä ylipäänsä hengellisyys on monesti tabu. Siitä ei saa puhua. Olen siis sitäkin tyytyväisempi, että juttu julkaistiin sellaisenaan. Kiitos, Pohjalaisen toimitus!

Oi, miten kaunis on luonto!

Eilisen harmaus

vaikutti sen, että olin varma, etten tänään jaksa kaikkea sitä, mitä oli tarkoitus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aurinko pelasti päivän!

Aamulla ampaisin Walkers-kahvilaan. Olin siellä pari tuntia, ja mikäs siellä oli ollessa! Mukavia ihmisiä. Syysloma vaan teki sen, ettei nuorisoa näkynyt. Ensi viikolla menen jälleen muutamaksi tunniksi.

Pitkin päivää ajattelin, että heti kun on valoisaa, jaksan vaikka mitä ja mieli on virkeä, mutta kun on synkkä sää, olen itsekin kuin mörkö.

Uimaan

pyöräillen samalla, kun olin liikenteessä. Ja uimasta kauppaan tarjousten perässä. Ostin sianluita, nepä vasta olivat makoisia, kun paistoin uunissa. Luita en tosin syönyt enkä niiden mausta tiedä, mutta lihat luiden välissä maistuivat sitäkin paremmin.

Caption

Suloisia ruusuja

oli walkersin pöydällä. Oli ollut tyttöjen iltapäivä, ja sen takia pöydät olivat ruusuisia vielä tänäänkin.

Ja sitten juoksemaan!

Eilen epäilin erityisesti sitä, onko minusta juoksemaan tämän päivän urakka: 17 min yhteen suuntaan ja sama takaisin. Vanhat tutut oireet olivat seuranani, mutta niin vain taival taittui!

Juoksen aina samaa reittiä. Lähden kodin nurkan takaa kipittämään, kaarran radan lähellä kulkevaa kävely- ja pyörätietä, jota reunustavat kauniit vaahterat. Suoraa riittää melkein kilometrin.

Kaarraan ruusupuiston käytävää päähän, sieltä kadun yli ja jatkan radan vartta taas yhtä suoraa. Tänään juoksin 17 min 30 sek, että pääsin ABB:n pysäkille, jonne on matkaa kotoani 2390m. Tai jotain sinne päin. Melkein 2,5 km kuitenkin. Ja sama takaisin. Mutta 34 minuutin kuluttua kävelin loput pari minuuttia, että pääsin kotiin.

Ylihuomenna tarkoitukseni on juosta 18 min ja sama takaisin. Mutta huominen taas pelkkää, ihastuttavaa lepoa juoksun suhteen!

Yllätyin tosiaan

kun tunnustelin itseäni juostessani. Jalat minulla taitavat eniten ja ensiksi väsyä, vaikka luulin, että henki loppuu, jos pitäisi noin pitkään juosta.

Juoksu sujuu mukavasti, kun laulan mielessäni raamattulauluja, joita sävelsin reilut 20 vuotta sitten. Aloitan Isä meidän, Herran siunaus ja sota-asu -kohdilla. Jatkan psalmista 23, 121 ja 30. Sitten minä-sanalla alkavia raamattulauluja on muutama, jouluaiheisia muutama ja sitä rataa. Kovin monta laulua ei tarvinnut laulaa useaan kertaan ennen kuin olin jo juoksuni juossut. Millään en muistanut, miten Joh 3:16 menee, vaikka mietin kuumeisesti. Mutta sehän on se vanha tuttu:

SILLÄ NIIN ON JUMALA RAKASTANUT MAAILMAA, ETTÄ HÄN ANTOI AINOAN POIKANSA, ETTEI YKSIKÄÄN JOKA HÄNEEN USKOO, JOUTUISI KADOTUKSEEN, VAAN HÄNELLÄ OLISI IKUINEN ELÄMÄ.

JUMALA EI LÄHETTÄNYT POIKAANSA MAAILMAAN TUOMITSEMAAN MAAILMAA, VAAN SITÄ VARTEN, ETTÄ MAAILMA HÄNEN KAUTTAAN PELASTUISI.

Otin pari kuvaa,

kun tulin juoksemasta. Ajattelin, että kiva laittaa pari freessiä otosta siitä, miten pirteältä näytän kotiin tultuani. Mutta kuvat ovat kuin väkivaltafilmistä. Naama on kirjava, hiki virtaa pitkin naamaa ja letit sojottavat sinne tänne, hiukset muuten päätä pitkin kuin nuoltuna. Voit kuvitella! Eihän tuollaista voi näytille tuoda!

Viriketoiminnan tytöt laittavat ilmoituksia sairalaan

Laulamaan

vanhainkotiin ylihuomenna! Toivon, että saan kitaran vireeseen ja olen itsekin, sillä viimeksi emme olleet kumpikaan oikein reilassa. Mukava mennä kuitenkin. nuo lauluhetket ovat itselleni henkireikä ja kaikesta päätellen myös monille potilaille. Ari tulee kanssani.

Tänä iltana

aion katsoa vielä yhden Poirotin. Siis dekkarin. En pääse kärrylle rötösten logiigasta, mutta Agatha Christien Miss Marple ja Hercules Poirot ovat ihastuttavia etsiviä, joilta ei mikään jää huomaamatta.

Sarjoissa ei liion näytetä mitään kamaluuksia, pääasiassa vain ratkaistaan visaisia pulmia. Eivätkä päähenkilöt ole koskaan hengenvaarassa. Heitä ei näytä mikään koskaan uhkaavan!

Kirjastossa työssä ollessani

mietin, miksi niin monet lukevat tai katsovat dekkareita. Siitä se jonkinmoinen varovainen innostukseni katsoa niitä lähti.

Olkoon sinulla hyvä mieli, arvoisa lukijani!