Kategoriat: Ajankohtaista

Heräsin juuri

nukkumasta. Sellaiset vartin unet. Onnittelen itseäni silloin, kun onnistun nukahtamaan päivällä. Pienikin huojahtaminen unessa antaa uusia voimia.

Eilispäivän uimareissulla näin kaunista, tänään yhtä hieno sää

Punajuurikeitto loppui,

huomenna teen sitä lisää, sillä punajuuria on runsain määrin odottamassa syöjäänsä. Ostin kaupasta ruisleipää, nyt en viitsi ruveta leipomaan, sillä meno on mielessäni jälleen muutaman päivän perästä.

Juoksemaan tänään

Kävin taas juoksulenkkareita kokeilemassa. Satuin löytämään edulliset, 30%:n tarjouksesta.

Caption

On lenkkipäivä, pääsen niitä kokeilemaan. Vuorossa on 2 min kävely, 8 min juoksu ja saman toisto. Nämä lyhyehköt lenkit jättävät sellaisen olon, että tekee mieli uudestaankin juoksemaan. Lisäksi seuraan sykettä. On mielenkiintoista nähdä, miten sen suunta liikkuu, kun harrastus etenee.

Minulla on isot ja leveät maalaisjalat. Lisäksi niihin pitää mahtua pohjalliset, jotka hankin keväällä. Niitä käyttäen jalan sisäsyrjät eivät kipeydy.

Daavid luolassa

Kuuntelin Markus Pöyryn saarnan, viime pyhän saarnatekstin. Se oli syvällistä puhetta varmasti jokaiselle kuulevalle.

Luola merkitsee kiusausta ja mahdollisuutta. Kun joudumme äärimmäiseen hätään, se on uskon koetus samalla. Daavid olisi päässyt maanpaosta, matkalaukkuelämästä ja takaa-ajettuna olosta, jos olisi surmannut Saulin. Siihen häntä kehotti oma liha, ystävät luolassa ja jopa olosuhteet. Ehkäpä Jumala oli järjestänyt tämän mahdollisuuden päästä eroon vihollisesta?

Mutta Daavid tiesi, että Jumala ei ollut antanut hänelle lupaa surmata Saulia. Sen sijaan hänellä oli mahdollisuus päästä vihollisuudesta eroon osoittamalla Saulille, ettei tehnyt tälle pahaa.

Markus opetti, että meillä on jokaisella omat luolamme. Niiden pimeydestä käsin voimme tehdä pimeitä tekoja tai sitten luottaa Jumalaan. Meidän on mahdottoman vaikeaa ymmärtää kiusaukseen langennutta, ellemme itse ole samassa luolassa, saman kiusauksen alaisia. Syytämme helposti hairahtunutta, ellei itsellämme ole kiusausta juuri siihen syntiin.

Jos elät esimerkiksi köyhyydessä

sinun voi olla vaikea vastustaa kiusausta, jos tulee mahdollisuus saada helppoa rahaa jostain. Sellaisen lankeemuksen ymmärtää toinen samassa tilanteessa oleva parhaiten.

Richard Wurmbrandia

kidutettiin vankilassa. Hänen olisi tarvinnut vain paljastaa muutamien seurakuntalaistensa nimet, niin hän olisi päässyt vapauteen perheensä luo. Yön hän mietti asiaa, mutta hän antoi ennemmin kiduttaa itseään kuin tuottaa vaikeuksia seurakuntalaisilleen. Hänellä oli kuulemma tämän kiusauksensa takia helpompi olla armollinen niitä kohtaan, jotka eivät kestäneet kidutusta vaan antoivat tietoa. Hän tiesi, miten ankara tuo kiusaus on, kertoi Markus.

Kehotan jälleen sinua kuuntelemaan Lähetyshiippakunnan sivut, saarnat, ja sieltä viime pyhän saarnan, joka on puolen tunnin mittainen. Siinä on paljon ajatuksia herättäviä asioita. Todellinen rakkaus on tekoja, ei tunteita, sanoi Markus jossain kohden, ja se jäi minulle mieleen.

Mikä on sinun luolasi,

arvoisa kuulijani? Minä tunnistan kyllä, mikä on minun omani. Armo ja anteeksianto saakoon lisääntyä minussa toisia kohtaan, sillä Jumala on osoittanut sitä niin paljon minulle.

 

Ehdotin äidille verhoksi hänen virkkaamaansa liinaa, ja kaunis se onkin vai mitä!

Päivä on painumassa iltaa kohden. Lähden kohta uimaan, sairaalaan ja iltaa viettämään. Olkoon sinunkin iltasi siunattu, hyvä lukijani!