09.09.2014 - Kirkas aamu, sateinen päivä!

JUMALA ON MEIDÄN TURVAMME JA VÄKEVYYTEMME,

APUMME HÄDÄSSÄ AIVAN VAHVA.

SENTÄHDEN EMME PELKÄÄ...

JUMALA, PELASTA MINUT NIMESI VOIMALLA,

AJA MINUN ASIANI VÄKEVYYDELLÄSI.

JUMALA KUULE MINUN RUKOUKSENI,

OTA KORVIISI SUUNI SANAT.

AUTA MINUT OIKEUTEENI, JUMALA,

JA AJA MINUN ASIANI ARMOTONTA KANSAA VASTAAN.

PÄÄSTÄ MINUT KAVALOISTA JA VÄÄRISTÄ IHMISISTÄ.

Aamuyöllä luin noita psalmeja, jotka ovat Psalttarissa maanantaiyön rukouksista, viimeinen aamurukouksesta. Kun Jumalan apua tarvitsee, hänen äänensä kuulee Sanasta. Jos ei mitään tarvitse, jos pärjää omillaan, ei hänen sanojaan tarvitse eikä niitä kuule.

Kirkas aamu,

ei sumua tänään. Heräsin varhain, väsyneenä. Olin päättänyt, että pidän välipäivän uimassa käymisestä, mutta eihän se onnistunut. Menin autolla lähelle rantaa. Tosin samassa ajassa olisin kävellyt kuin mitä meni parkkipaikan löytämiseen.

Aamu on jotenkin uusi alku, kaikki on vielä raikasta ja puhdasta.

Testasin eilen hankkimiani vaelluskenkiä. Kunnollisilta vaikuttivat. Kevyet, helpot laittaa jalkaan. Pohjalliseni sopivat niihin mainiosti. Tarkoitukseni on päästä niitä käyttämään vielä tämän kuukauden aikana, jos Herra suo.

Luonto lintuineen, oravineen, jäniksineen kukista puhumattakaan, on voimaa antava ja hoitava. Nyt alkoi sade: sekin on niin tarpeen - saa luvan olla sisällä, sikäli kuin ei ole pakko mennä ulos. Uikkarit kastuvat narulla, mutta ei väliä.

Orvokkien kertomaa

Joku oli viskannut maahan sinisen ja valkoisen orvokin torilla, kerran alkukesällä. Otin ne mukaani ja istutin varastosta löytämääni koriin. Myöhemmin löysin keltaisen orvokin kadun viereltä huonosta paikasta kasvamasta. Sekin pääsi koriin.

Valkoinen orvokki on runsain, se on valloittanut melkein koko korin. Sininen on vähän kitulias tätä nykyä. Keltainen näytti hiipuvan, mutta on elpynyt.

Jumala etsiin meitä, että saisi istuttaa meidät omaan hyvään maaperäänsä, niin että voisimme kasvaa sellaisiksi kuin hän alunperin tarkoitti. Jumalan sana on maaperä, jossa juuremme saavat kaivautua syvälle, niin että kestämme painetta ja myrskyä.

Joskus tuntuu, että kaikki näkyvä meissä ruhjoutuu ja tuhoutuu. Niin käykin lopullisesti kuolemassa, jolloin ruumiimme alkaa maatua. Mutta jos juuremme ovat Jumalassa, hänen sanassaan, hänen Pojassaan, joka on Sana, me elämme ikuisesti, eikä kuolemalla ole meihin valtaa.

LOHDUTTAKAA SIIS TOISIANNE NÄILLÄ SANOILLA, sanotaan muistaakseni Tessalonikalaiskirjeessä, jossa puhutaan kuolemasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä ja toivosta.

Pyysin eilen esirukousta, asia on edelleen kesken, vaikea ja raskas. Mutta

ASIA ON HÄNEN EDESSÄÄN, ODOTA HÄNTÄ.

Voi hyvin, arvoisa lukijani!