Kategoriat: Muu kirjoitus
Kaleva-lehdessä la 16.8; Nivala-lehdessä to 21.8.
Mitä ihmettä sanoisin ihmiselle, jonka omainen on kuollut? Lienee parasta vaihtaa toiselle puolelle katua tai olla muina miehinä ikään kuin ei tietäisi, mitä on tapahtunut. Näinhän moni meistä toimii.
Maailmassa on paljon sanoja, mutta itse en tiedä parempia kuin "otan osaa", kun joku suree läheistään. Kaikki sen päälle voi jo olla liikaa, loukata tai vähätellä toisen menetystä. On parempi kuunnella toista ja olla korvat auki ja suu kiinni. Sureva ehkä mieluummin kertoo itse, mitä tahtoo kuin kuuntelee kuolemantapauksista, joita alamme vuolaasti kertoilla.
- Onko sun miehes vielä hengissä, puolestaan ei ole tahdikas tokaisu, jos tietää perheessä sairastettavan. Ehkä olisi viisainta kysyä, mitä teille kuuluu. Silloin toinen voi kertoa perhetilanteestaan, jos haluaa.
- Ei sinunkaan miehesi oikein terveeltä näyttänyt, kun viimeksi näin, on tullut mieleeni sanoa kysyjälle, mutta silloin vain jatkaisin yhtä tyhmästi kuin toinen on aloittanut.
Olisipa hienoa, jos osaisimme itkeä ja surra surevien kanssa, edes tuon parin sanan, otan osaa, verran. Se on ainakin hyvä alku ihmissuhteen ylläpitämiseksi.
Mieheni on hyvin hengissä ja olen siitä sangen iloinen. Täältä lähtöjärjestys ei ole meidän kädessämme.