Kategoriat: Ajankohtaista

Vettä niskaan joka kerta, kun nokkansa ulos pistää! +14 ilma ja +18 vesi klo 7 maissa.

Minusta on tulossa hyvää vauhtia erakko. Siltä tuntuu, nyt kun ei ole työyhteisöä ympärillä kuten viime talvena. Jotenkin pidänkin hiljaisesta hyssyttelystä, sekin sopii minulle hetkittäin.

Tänä aamuna kolkuttelin avantouimarien ovea, mutta ei uksi auennut vielä. Olen kyllä maksanut maksuni, mutta avainta ei ole päivitetty. Ei haittaa, avoimella laiturilla pystyy kyllä vaatteet vaihtamaan. Minulla on oma koukku mukana, ripustan sen laiturin tolppaan ja laitan repun ja vaatteet siihen liehumaan.

Olen itkeskellyt lukiessani Tusinan äitee -kirjaa. Se on Sylvi Peltoniemen elämäkerta, mielenkiintoinen ja koskettava. Hän kirjoittaa hersyvän humoristisesti ja tutun tuntuisesti. 19-vuotiaana hän menee maalaistalon emännäksi ilman kokemusta maatilan töistä. Miehen äiti on juuri kuollut, kotona asuu neljä alaikäistä sisarusta, perheenisä on kuollut jo aiemmin.

Kun talon tytär lypsää viisi lehmää, miniä ennättää saada maidot irti vain kahdesta lehmästä, vaikka kiskoo hiki hatussa. Kirjassa on hyvin lämmin henki ja rakkaudellinen ilmapiiri. Useaan kertaan silmiäni pyyhin, vaikka kirja on vasta alussa.

Hain kirjastosta pinon filmejä, yhden jo katsoin. Nyt tv:ni toimii taas, joten virkatessani voin katsoa jotain, jos huvittaa. Mutta kyllä lukeminen on enemmän minun mieleeni.

"Naamakirjassa" on joskus hauskoja kuvia. Nauran makeasti haikaralle, joka seisoo vedessä nokka auki, sammakko suussaan. Otsikkona on "Älä anna koskaan periksi". Sammakon pää on jo haikaran kurkussa, jalat roikkuvat suusta, mutta etukäpälillään sammakko puristaa haikaraa kurkusta. Niele siinä sitten! Sammakon periksiantamattomuutta me tarvitsemme, ettemme menetä elämänhaluamme vaikeissa tilanteissa.

On rohkaisevaa tietää, että kuten merelle on pantu rajat, mihin asti sen laineet lyövät, niin on ihmisen vaikeille ajoillekin. Joskus ne kyllä tuntuvat loputtomilta ja melkein katkeroittavat mielen. Mutta sittenkin on pidettävä toivoa yllä: jaksa vielä hetki, älä menetä toivoasi!

MINÄ USKON NÄKEVÄNI HERRAN HYVYYDEN ELÄVIEN MAASSA.
ODOTA HERRAA,
OLE LUJA,
JA OLKOON SYDÄMESI ROHKEA.
ODOTA HERRAA.
-Ps 27:13,14

Pari päivää sitten kerroin, että tuntuu kuin makaisin laivan kajuutassa, ruoka-aikaa vain odottaen, jaksamatta taistella ja sotia. Luotan vain Kapteeniin, joka johdattaa laivaa turvallisesti. Itse en jaksa tehdä mitään.

Mieleeni nousi Cowmanin kirjan opetukset hiljaisuudesta, niitä tässä selailen, että saisin langan päästä kiinni:

"`Herra on voimani` istua paikoillani. Ja miten vaikeata se onkaan! Kun meidän on syystä tai toisesta oltava hiljaa, liikkumatta, sanomme: `Voi, jos vain voisin tehdä jotain!`

"Mikä ankara koetus äidille (ja vaimolle - oma lisäykseni!), joka istuu voimattomana sairaan lapsensa (miehensä) vuoteen vieressä, kykenemättä häntä auttamaan! Mutta juuri tämä - olla tekemättä mitään, istua hiljaa ja odottaa - vaatii valtavaa voimaa.
HERRA ON VOIMANI... SE KYKY, MIKÄ MEILLÄ ON, ON JUMALASTA."
-2 Kor 3:5
-Virtoja erämaassa

Menen jatkamaan Tusinan äiteen lukemista. Sinulle, arvoisa lukijani, pyydän voimaa olla uskollinen omassa kutsumuksessasi, mikä se onkaan tällä hetkellä!