Kategoriat: Ajankohtaista

Kummitädin kuistilta kuvattua

Hellesää jatkuu. Iltamassa sadetta, kun tulin uimasta

Tietääkseni en ole koskaan nukkunut kolmea tuntia päivällä, mutta tänään sen tein.

Kävin uimassa aamulla, pyöräillen. Palatessani istuin talon päädyssä pihlajan alla aamukahvia siemaillen samalla kun juttelin äitini kanssa puhelimessa.

Luin päivän psalmit, menin sohvalle jatkamaan kronologisen Raamatun lukemisella. Alkoi väsyttää, nukahdin.

Unessa yritin monta kertaa herätä, mutta silmät eivät auenneet. Kun aukesivat, en meinannut uskoa näkemääni: kello oli melkein yksi! Ja vieläkin olisi väsyttänyt.

Päivä jatkui syömisellä ja lukemisella. Mielenkiintoinen romaani jälleen menossa. Silmäni eivät vaan oikein tykkää pitkällisestä kirjan tähyämisestä, vaan sumuuntuvat. Illan suussa lähdin päivittäiselle kävelylenkille, vaikka taivas oli synkän tumma ja sää kostean kuuma.

Iltaisin en yleensä ole viitsinyt uida Hietasaaressa, kun siellä on ollut väkeä runsaasti. Tänään oli vähän vähemmän ja kävin uimassa. Paluumatkalla sade yllätti. Tungin hattuni muovipussiin, sillä en ole varma sen sateenkestävydestä. Hiukseni olivat jo valmiiksi märät, joten sade ei haitannut.

Eilen olin Arin kanssa pari tuntia sairaalan puistossa. Kuuntelimme Hilja Aaltosen kirjan loppuun.
'"Se, joka antoi hengen rintaan,
antoi myös eväät selkään!"

Ajatus oli jonkun muun kuin Hiljan ja minusta hyvin vaikuttava. Miksi siis mitään murehtisimme, sillä mehän emme voi henkeä kenellekään antaa! Mutta hän joka sen antaa, huolehtii eväistäkin. Kuuntelimme myös Raamattua. Vaikka Ari ei paljon muuten elehtisikään. on onneksi joitakin raamatunkohtia, joista hän piristyy ja virkistyy. Yksi niistä on se, jossa kehotetaan vaimoja alamaisuuteen ja miehiä rakastamaan vaimojaan.

Meillä oli Arin kanssa sellainen kohtaaminen, että se antoi minulle voimaa, toivoa ja iloa. Ihmeellinen on Jumala, toivon Jumala. Hänelle ei mikään ei ole mahdotonta.

Ensi viikolla helteet jatkuvat. Elämä tuntuu epätodelliselta, vähän luonnottomalta. Millaiset myrskyt mahtavat vielä tulla, sen Jumala tietää.

Olkoon tuleva viikkosi siunattu, arvoisa lukijani!