Kategoriat: Ajankohtaista

Kylmä tuuli, muuten aurinkoista ja kaunista kesää.

Migreeniruikutukseni jatkuu, mutta mainitsen siitä vain hiukkasen. Huomiseksi sain lääkäriajan, katsotaan, tuleeko jotain selvyyttä tilanteeseen.

Olin kuntosalilla tunnin ajan jossain yhteisjumpassa. Se ei ollut niin paha kuin pelkäsin. Minähän inhoan yli kaiken sellaista, että yksi edessä näyttää mitä tehdään ja muut laumassa tekee samaa. Mutta tämänpäiväinen menetteli.

Hyvä kun tulin menneeksi, vaikka en olisi viitsinyt millään. Olin vielä melkein kahden tunnin lenkilläkin Upen kanssa. On aiottu monesti yhdessä kävelemään, nyt tuli sopiva tilaisuus. Upen tilanteessa on jotain samaa kuin omassanikin, sain puretuksi jotain omasta olostani hänelle ja tulin ymmärretyksi.

Minua koskettaa Sanden miehen kuolema. Lohdullista on kuitenkin, että mies kuoli levollisesti nukkuessaan, ei hoitovirheen takia tai siten, että siitä olisi jäänyt läheisille kamala olo. Kuolema on aina pysäyttävä, jos se koskettaa jotenkin omaa elämänpiiriä.

Meinasin mennä Arin luo, mutta en vaan jaksanut. Väsyneenä sairaalaan ei pidä mennä, minun se pitäisi jo tietää. Mutta vaikeaa on olla menemättä, kun ei ole "kunnon" syytä pysyä sieltä pois. Voimia on kerättävä, se on totuus kohdallani nyt ja sillä siisti.

Hyllyssäni on monia kirjoja, joita en ole lukenut aiemmin, mutta nyt olen tarttunut moneen niistä. Tällä hetkellä luen lääkäriromaania. Lisäksi Jaakko Haavion kirjaa ja Raamattua joka päivä.

Usko näivettyy ilman Sanaa ja rukousta. Uskoa ei voi itse ottaa, se saadaan Jumalan armosta, lahjana. Mutta uskonliekkiä voi hoitaa ruokkimalla sitä Sanalla, seurakunnassa ja ehtoollisella käymällä.

"Perkele yritti vietellä Jeesuksen,
mutta Jeesus voitti hänet.
Jeesuksen ase kiusaajaa vastaan oli Jumalan sana.
Tähän aseeseen mekin saamme turvautua.
Jumalan valtakunnan historia on alusta alkaen ollut taistelua valon ja pimeyden välillä.
Sitä se on myös oleva loppuun asti, kuitenkin niin,
että Kristuksen perkeleestä saama voitto takaa jo ennakolta
valon voimien lopullisen voiton."
-Jaakko Haavio: Jumala on rakkaus

Jumalan siunausta sinulle, arvoisa lukijani!