24.05.2014 - Merenrantaelämää!

Hellesää jatkuu. On kuin ulkomailla olisi! Nautin!

Asiat näkee toisin, kun mukana on toinen, jolla on erityistarpeita. Kuten tänään Arin kanssa rannalla.

Olin muka etukäteen katsellut sillä silmällä paikkoja, että tiesin, minne me Arin kanssa kurvaamme merta ihailemaan, kun karkaamme sairaalasta, leikkimielisesti sanottuna.

Suuntasimme Hovioikeuden pihalle invataksilla. Sieltä kiersimme rakennuksen meren puolelle. Höh, ei yhtään penkkiä. Miten olin kuvitellut, että siellä niitä oli läjäpäin. Itse asiassa nuoret istuvat aina maassa tai loikovat ja lojuvat.

Jos minä lojun maassa, Ari ei näe minusta vilaustakaan, enkä minäkään näe häntä. Alhaalla rannassa penkit taas olivat auringossa. Sinne me siirryimme ja laiturillakin kävimme haahuilemassa.

En ollut aiemmin havainnut, että liikenne aiheuttaa rankasti meteliä: autot pörisivät, kaasuttelivat ja vinkuivat. Veneetkin jopa meuhkasivat syöksyillessään sillan alle ja sieltä esiin.

Puhumattakaan tuulesta, joka ujelsi niin, että olin melkein iloinen, ettei Ari puhu mitään, sillä en olisi kuullut kumminkaan. No, ehkä vähän meni liioittelun puolelle, mutta joka tapauksessa rauhan tyyssijaksi luulemani rannan seutu olikin aikamoinen muurahaispesä.

Siirryimme Kalarannan puolelle. Sain Arin varjoon, aurinko käryytti nahkaa jopa varjossa. Itse jouduin istumaan parin metrin päässä hänestä, sillä en jaksanut seisoa ja lojumisasennosta kerroin jo edellä.

Aika kului rattoisasti minun ihmisiä seuratessani ja Arikin mietti jotain, mutta ei kertonut mitä. Ärsytti tietysti, vaikka en jaksa asiasta enää hiiltyä. Turha vaiva.

Palattuamme sairaalan pihaan siellä oli leppoisaa. Vain suihkulähde kohisi ja tuuli leyhytteli puiden oksia ja toi raikasta ilmaa. Olin jo ennen lähtöämme raahannut tuolin sisältä puistoon, sillä sielläkään ei lähtiessämme ollut varjopaikassa istuinta minulle.

Ikävä kyllä melkein vihaan sairaalan puistoa, niin kaunis kuin se onkin. Olen joutunut tai saanut kököttää siellä kolmanneksen meidän yhteisistä kesistämme ja Ari on lojunut tuolissaan. Niinpä on virkistävää päästä muualle välillä.

Eri paikkoihin lähteminen vaatii aika paljon enkä sen takia jaksa sitä kovin usein tehdä. Ensin on selvitettävä sairaalasta muutamia asioita, jotka vaikuttavat, pääsemmekö lähtemään. Sen jälkeen on soitettava invataksi ja otetteva selvää, milloin kyydin voisi saada. Arin ruoka-ajat on muistettava (klo 8-10; 13-15; 19-21).

Ja paukkuja on oltava sekä Arilla että minulla.

Mutta tänään lähtö onnistui ja olen siitä iloinen ja punanahkainen. Aurinko porotti todellakin, ja tuon reissun lisäksi tein toki pari muutakin keikkaa: aamulla uimaan, päivällä asioille.

Illalla kotona syöksyin kauppaan ostamaan litran jäätelöä. Tein appelsiinijäätelöä vaniljajäätelöstä ja eilen löytämästäni mandariinista. Siis mandariinijäätelöä, hyvää siitä tuli.

Löysin suklaalevynkin, jugurttisuklaata. Kaikkea sitä voikin löytää, tölkkien, nipsujen ja putelien lisäksi.

Saunottu on, pyykit pesty ja kuivumaan ripustettu. Oma nahka rasvattu ja pian kiipeän orrelleni nukkumaan. Tai sitä yrittämään. Viime yönä könysin sängystä yhden aikana ja menin kokoamaan palapeliä, kun uni viivytteli tuloaan.

Hyllyttäessäni kirjoja työpaikalla varastossa käsiini osui Jaakko Haavion runokirja, olen sitä lueskellut. Tässä yksi mainio loppukohotukseksi:

KAKSI ÄÄNTÄ

Kun synti nousee kanteeksi
- vie tunnonvaivoihin-
Jumala antaa anteeksi
vaan Piru - akordin.

Jumala lausuu: Tänään, nyt,
vaan Piru: Huomiseen!
Tai sitten: Turhaan! Myöhästyt!
kun vihdoin totta teen.

Jumala huutaa: Kiiruhda!
Vaan Piru: Lepäile!
Jumala: Usko minua!
Ja Piru: Epäile!

Saan taivaan, ilosalit sen,
tai vaivun gehennaan.
Kun jommankumman valitsen,
siis jommankumman saan.
-Kootut Runot, runokokoelmasta Ikikevät tämä runo.

Muista käydä äänestämässä huomenna, jos et ole vielä äänestänyt, arvoisa lukijani!