02.05.2014 - Matkalukemista

Koleaa kevätsäätä

Jumala lohdutti minua aamusella lukemieni tekstien kautta. Mark Guy Pearse kirjoittaa:
"Katsoin Jeesukseen uudelleen, ja silloin näin Hänen vyössään koko elämäni kaikki avaimet. Herra näki ihmettelevän katseeni ja kysyi:
`Lapseni, etkö tiennyt, että minun kuninkuuteni hallitsee kaikkea?`
`Oi, minun Herrani, aivan kaikkeako!`huudahdin.
`Siinä tapauksessa ei ole turvallista nurista mistään!`
`Lapseni, ainoa turvasi on siinä`, Hän sanoi, `että luotat minuun sekä rakastat ja ylistät minua.`"
-Virtoja erämaassa, Cowmanin kirjasta

Niin, minunkin elämäni kaikki avaimet ovat Herrani vyöllä. Hän avaa ja sulkee, eikä kukaan muu voi sulkea eikä avata mitään elämässäni. Uskon sen, mutta tunteeni eivät suostu kuriin. Katkeruus ja apatia yrittävät niskavoittoa. Ajan kanssa ne nujertuvat. Tarvitsen lepoa, olen väsynyt kaikkeen.

Jesajan kirjakin toi lohtua. Minua puhutellut teksti koskee omaa aikaamme, luku 28, jakeista 15 eteenpäin:

"Näin olette sanoneet: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet."

Siksi Herra Jumala sanoo näin:
-- Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven,
huolella valitun kivipaaden,
kallisarvoisen kulmakiven
sitomaan vankkaa perustaa.
Joka uskoo, ei horju.

Minun työssäni on mittana oikeus ja luotilankana vanhurskaus.

Mutta rakeet hakkaavat pettävän turvapaikan
ja tulva vie piilopaikan mennessään,"

Aikamme on paha ja murheellinen ajatellen Jumalan hyvää suunnitelmaa ihmistä kohtaan. Tuo Sana lohduttaa minua murheessani, sillä siinä luvataan, että joka uskoo, ei horju.

Vaikka minä itse horjun, Jeesuksessa minä en horju. Hän on se valittu kivipaasi, kallisarvoinen kulmakivi, joka kestää kaiken painoni. Itsessäni olen kurja, kapinoiva ja katkeruutta hautova surkimus, mutta panen toivoni Herraani. Jeesuksessa olen puhdas ja pyhä, Jumalan rakastama ihminen. Sillä:
SE JOKA HÄNEEN TURVAA,
EI JOUDU HÄPEÄÄN.
HÄPEÄÄN JOUTUVAT NE,
JOTKA OVAT SYYTTÄ USKOTTOMAT, sanoo Raamattu.

Saman luvun lopussa tuovat lohdutusta myös sanat:
PUIDAANKO LEIPÄVILJA MURSKAKSI?
EI SITÄ KUKAAN LOPUTTOMIIN PUI.
VAIKKA VAUNUNPYÖRÄT JA HEVOSET PANNAAN KULKEMAAN SEN PÄÄLTÄ,
EI SITÄ KUITENKAAN MURSKAKSI PUIDA.

TÄMÄKIN ON LÄHTÖISIN HERRALTA SEBAOTILTA.
HÄNEN NEUVONSA OVAT IHMEELLISET
JA HÄNEN YMMÄRRYKSENSÄ ON SUURI.
-Jes 28:28,29.

Minua ei siis ole vielä murskaksi nujerrettu. Elämä jatkuu.
Jatkan Santiago de Compostela -kirjojen lukemista. Odotan kuukauden kuluttua olevaa lomaani, jolloin pääsen tuulettumaan, jos Herra suo.

Varasin ajan Askel-klinikalle, sillä toinen jalkani reistaa ja toivon saavani siihen apua. Haluaisin jatkaa kävelyäni, se innoittaa ja virvoittaa minua.

Tänään tulin osan kotimatkaa erään vanhan ystävän kyydissä. Olisin kävellyt, mutta nähdessäni hänet koin, että pitää kuulla häntä, sillä hän on ollut mielessäni. Ja aivan oikein: ystävän mies on lähestymässä viimeistä rajaa. Pyydän rauhallista lähtöä vaellustaan päättävälle ja yli ymmärryksen käyvää rauhaa ystävälle, joka saattaa miestään kuolemaan.

Mietin, miksi ihmeessä elän jatkuvasti kuoleman ja sairauden lähimaastossa? Siksikö, että oikeasti me elämme kuoleman varjon maassa ja olemme matkalla iankaikkisuuteen?

Olipa synkähköjä mietteitä tänään taas, mutta niitä eväitä syödään, mitä laukusta löytyy. Aika näyttää, mitä huomisen repussa on, Sinulla arvoisa lukijani, ja minulla!