01.05.2014 - Vappu

Pohjoistuuli, aurinkoinen päivä. Kylmää.

Päivä alkoi ihanasti, eikä koko päivässä ole valittamista, mutta siitä huolimatta olen valittanut sisäisesti iltapäivästä lähtien. Vihaisuus, ahdistus, suru ja suuttumus lienevät lähimpiä tunteita.

Heräsin jo kuudelta, mutta uni ei tullut enää. Niinpä lähdin kävelemään ja uimaan. Pohjoistuuli osui Hietasaaren laiturille, joka on korkealla kivien päällä. Piti katsoa, ettei tuuli sieppaa vaatteitani ja tölkkipussejani.

Menomatkalla näes huomasin useita tölkkejä rantautuneen, kun tuuli oli ajanut niitä takaa. Erän tölkin sain uitettua rantaan parin metrin päästä vedestä pitkän korren avulla. Tämä on minun extremeäni!

Vesi ei tuntunut laineista huolimatta kylmälle, vaikka lämpömittari näytti -2 astetta Kalarannan mittarissa. Elimistö tottuu aika nopeasti kylmässä uimiseen, näköjään. Sitä paitsi en välitä, onko vesi kylmää vai ei, sillä oletan pääseväni sieltä hetken päästä ylös ja sitten tuntuu varmasti mahtavalta.

Paluumatkalla bongailin lisää tölkkejä. Nauroin ääneen itsekseni, kun ajattelin, mitä joku mahdollisesti ikkunasta katsoja saattoi nähdä ulos vilkaistessaan:
Muori kontallaan pensasaidan vieressä kepin kanssa haroo jotain aidan takaa saamatta mitään aikaan. Kepakko oli niin hauras, että katkeili koko ajan. En viitsinyt kiertää kuitenkaan aitaa eikä pullolla ollut niin väliä. Kunhan itseäni huvitin.

Aamukahvi maistui nautinnolliselta kotiin tulon jälkeen. Tein sämpylöitä, kun olin vähän lueskellut ja lepäillyt. Päivällä kaivoin ylioppilaslakin kaapin perältä päähäni ja pyöräilin kaupungille.

Kävin syömässä Evankeliumiyhdistyksessä ja munkkikahvilla kirkon kryptassa. Tapasin ystävän ja tuttavia. Pistin juoksuksi, että ehdin yhdeltä alkavalle Jeesus-marssille. Ilo oli sydämessäni, kun koin todistavani jaloillani. Yhdessä toisten kanssa kuljimme keskustan katuja ja lauloimme Jeesus-lauluja musiikin soidessa kaiuttimista.

Aika uupuneena palasin kotiin, pistin lakin naftaliiniin, noin vertauskuvallisesti ja rojahdin sohvalle katsomaan Kahden kerroksen väkeä.

En voinut mennä Arin luo tänäänkään. Olen edelleen vihainen ja turhautunut, kun puhelinsoitoistani huolimatta Ari on ja pysyy sängyn pohjalla eikä pääse tuoliin istumaan. Tunnen itseni typerykseksi, joka muka järjestää miehelleen hyvinvointia, mutta mitään ei tapahdu. Puheita, puheita vaan.

Kävin vielä nyt illalla yli tunnin lenkillä ja olin pahoilla mielin koko ajan. Surullinen ja pettynyt.

Huomenna on töitä, ihan hyvä. En tiedä, mitä viikonlopulla tekisin, paitsi sunnuntaina menen iltapäivällä seurakuntaan. Jos Nivalaan olisi lyhyempi matka, lähtisin ehkä sinne. Kenties menen retkelle, jos sää ei ole kovin kylmä.

Sekin harmittaa, että vaikka tunnen itseni yksinäiseksi ja hylätyksi, en oikeastaan jaksa paljon ihmisten seuraakaan.

Päivä vain
ja hetki kerrallaan siis.

"Usko rukoilee pimeydessä Jumalan kanssa kulkiessaan vain sitä,
että Jumala pitäisi häntä tiukasti kädessään."
-Philips Brooks
kirjassa Virtoja erämaassa, Cowman

Iloista toukokuuta, arvoisa lukijani, ja hyvää mieltä sinulle!