Kategoriat: Ajankohtaista

Rakastan merenrantoja!

Aurinkoa, kylmää tuulta.

Varsinainen keinulautapäivä jälleen. Laidasta laitaan olen keikkunut purressani niin ettei enemmästä vauhdista väliä. Tänään joko valvon väsymyksestä tai nukahdan autuaan uneen uupumuksesta. Mutta hauska päivä, loppujen lopuksi!

Heräsin ilman kellonsoittoa, olipa hyvä, sillä minulla oli tärkeitä juttuja töissä, enkä voinut myöhästyä. Kello ei ollut herättämässä ollenkaan, mutta seitsemältä ponkaisin pystyyn ja puolelta olin jo työpaikan ikkunan takana huiskuttamassa työkaverille: ovi auki!

Sain tehdyksi jotain oleellisia hommia töissä, mutta olin aika lailla toisen asialla, sillä Arin hoitamiseen liittyvä asia painoi minua raskaasti. Lopulta selvitin asiaa sähköpostilla ja oloni helpottui. Taakka otettiin hartioiltani.

Pyöräilin töistä suoraa Arin luo, tämä oli valmiina pyörätuolissa. Tosin jalat roikkuivat liian pitkällä jalkatukien yli, mutta menimme alakertaan. Tein omat konstini, että sain hinatuksi Arin ylemmäksi parempaan asentoon.

Seuraava puolitoistatuntinen oli sangen onnellista oloa. Minun kotini on keinutuolissa Arin vieressä, kun näen, että hän voi hyvin, saa olla istumassa ja kuuntelemme Raamattua. Välillä kerroin asioita hänelle ja lopuksi rukoilimme. Vein Arin yläkertaan ja hoitajat olivat tulossa laittamaan hänet vuoteeseen.

Itse pyöräilin kotiin katsomaan Kyläsairaalaa. Ensin "omaa kotisairaalaa" ja sitten päälle "kyläsairaalaa"! Ohjelma tulee sopivasti ruoka- ja kahviaikaan, joten tunti hurahti syödessäni ja juodessani. Ja virkatessani.

Pidin vähän yhteyksiä netin kautta, sitten autoa pesettämään. Samalla vein pulloja kauppaan. Tein yhteistyötä erään pikkutytön kanssa: irrotin hänen tölkeistään nipsuja itselleni ja ojentelin tölkit hänelle. Lopuksi annoin villatakistani hänelle nipsukorun, vaikka hän sanoi, ettei sun tarvi antaa. Mutta kyllä hän sen mielellään otti.

Kotona tuulihousut ylle ja lenkille meren rannalle. Nautin joka metristä.
Palatessan pinkaisin suoraan suihkuun ja jopa on lokoisat oltavat nyt!

Kuuntelin
http://www.anvianet.fi/5kirkkopostilla/preach/004_aarre.mp3

Tunnin mittainen luku armosta, eilen antamastani linkistä yksi osa. Kuin olisin ollut uudelleen suihkussa, syvähoitavassa lämpimässä kylvyssä! Jumalan sanalla armoa vakuutetaan tuossa kirjassa, jonka tekstiä voit kuunnella tuosta linkistä. Suosittelen, jos olet hengellisen suihkun kaipuussa.

Kävellessäni Pyhä Henki minussa lauloi koko matkan pääsiäisvirttä, jonka etsin äsken netistä. Se on virsi 225. Sen armollisin sanoin toivotan hyvää ja iloista mieltä sinulle, arvoisa lukijani!

1.
Jeesus, luona armopöydän
sinut löydän,
siinä mulla kyllin on.
Siellä armo, rauha, ilo,
siellä elo,
sieltä löydän ravinnon.

2.
Siitä vuotaa lohdutusta,
virvoitusta,
jota sielu tarvitsee.
Siitä kasvaa usko, tieto,
voima, taito,
joka mielen hallitsee.

3.
Armon pöytä, Jeesus rakas,
olet paras,
elämäni kuolosi.
Haavasi on auki mulle,
vaivatulle,
voimani kun raukeni.

4.
Matkalla on ruokanani,
juomanani
ruumiisi ja veresi.
Hengen nälkä kasvaa yhä,
Herra pyhä,
antimista pöytäsi.

5.
Tätä ruokaa syödessäni,
juodessani
orjan mieli katoaa.
Tämän riemun rikkaudessa,
runsaudessa
oma puku putoaa.

6.
Tässä näyttää tahraiselta,
saastaiselta
kaikki oma hurskaus.
Kristuksesta loistaa vastaan
ainoastaan
Isän suuri rakkaus.

7.
Mieltäni se liikuttakoon,
opettakoon
armon Herraa kiittämään.
Sieluni se sulattakoon,
taivuttakoon
Jeesukseeni tyytymään.

8.
Kirkkaus ja voitto, valta
kaikkialta
olkoon yksin Kristuksen.
Maa ja taivas luotuinensa
Herrallensa
riemuin tuokoon kiitoksen!

Jaakko Pitkätky viim. 1815. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1901. Virsikirjaan 1938.