Kategoriat: Ajankohtaista

Entisen kotimme kukkapenkkiä.

Liian vähän nukuttu yö takana, mutta mitäpä tuosta.

Jos asuisin vielä perheemme entisessä kodissa, alkaisivat mukulaleinikit pian kukkia ja tulppaanit nostaa päätään. Ehkä ne tekevät niin siellä vieläkin.

Norvanto kertoi tänä aamuna tarinaa munkista, en edes kuullut koko juttua, mutta jotain siitä.

Munkki meni tapaamaan suutaria, josta oli unessa nähnyt, että tämä on hyvin hurskas. Munkki arveli, että mies piti pitkiä rukouksia ja hartaudenharjoituksia. Yllättäen suutari paiskoi töitä hiki hatussa. Tämä myös kertoi, että jättää aamuisin itsensä Jumalan käsiin, kiittää ja pyytää syntejään anteeksi, anoo varjelusta synnistä ja kaikesta pahasta. Illalla hän kiittää Jumalaa jms. Muun päivän suutari kertoi huhkivansa työssään perheensä elatuksen eteen.

Jumala puhutteli minua kertomuksen myötä kuten myös Chambersin tekstin kautta. Chambersin teksti ei ole "velttojen vesivelliä", kuten esipuhe kertoo, joten sitä pitää miettiä toisenkin kerran, ennen kuin ymmärrän edes jotain.

"Moni kristillinen työntekijä on jättänyt Jeesuksen Kristuksen yksin ja mennyt työhön velvollisuuden tunnosta tai huomatessaan huutavaa hätää, minkä tuntemiseen hän on tullut oman erikoisen havaintokykynsä kautta", Chambers kirjoittaa ja jatkaa:

"Syy tähän on Jeesuksen ylösnousemuselämän puuttuminen. Sielu on joutunut pois välittömästä kosketuksesta Jumalaan nojautumalla omaan uskonnolliseen ymmärrykseensä."

Teksti puhuu siitä, kuinka helposti minäkin alan tuijottaa olosuhteisiin sen sijaan, että katsoisin Jeesukseen. Alan suorittaa ja tehdä omissa voimissani. Syy on luottamuksen puute Jumalan kykyyn hoitaa asiat, vaikka en sitä näekään siinä hetkessä.

"Meitä ei ole käsketty vaeltamaan omantuntomme valossa tai velvollisuudentuntomme valossa, vaan vaeltamaan valkeudessa NIIN KUIN JUMALA ON VALKEUDESSA."

Huomisen päivän tekstissä Chambers jatkaa:
"Me emme tahdo uskoa,
me emme tahdo katkaista entistä huoltotietä,
me pidämme parempana murehtia edelleen."

Aamen, näin se on.

Mahdatko sinä, hyvä lukijani, tulla hullua hurskaammaksi näistä sepustuksistani tänä aamuna, mutta minä oivalsin jotain tärkeää. Huomasin murehtivani kovasti, mahtaako Ari selvitä sinne kirkkoon pääsiäisenä ja mitä kaikkea asiaan voikaan liittyä.

Miten turhaa onkaan jahkaamiseni! Miten paljon voimia se viekään! Tahdon vatkaamiseni sijasta jättää miljoonannen kerran Arin elämän Jumalani hyviin käsiin. Hän vie Arin kirkkoon, jos niin hyväksi näkee eikä minun voimiani tarvita siinä ollenkaan.

JOKAINEN, JOKA TUNNUSTAA MINUT IHMISTEN EDESSÄ, Jeesus sanoo, ja tarkoittaa, että tällaisen ihmisen elämä osoittaa kaikessa sitä, että Jeesus on hänen Herransa, ylösnoussut, kaikkivaltias.

Jumalan johdatus on täydellistä: olin lukevinani tämän ja tulevien päivien tekstejä, mutta olinkin avannut helmikuun tekstit! Näitä juuri tarvitsin, näistä Jumala tahtoi minulle puhua! Kiitos ihmeellinen, hyvä Jumala!

Niinpä siis lähden marssimaan työhön kiitollisin mielin. Työkaveri on poissa tänään, joten olen sivukirjastossa yksin ja sekin sopii minulle. Työpäivän jälkeen pinkaisen kotiin, sillä minulla on tärkeä iltameno:

Menen sirkukseen! Iisan ja Lottelisen kanssa! Tulee mieleen vanhimman lapsemme toteamus lapsena: "Kuinka kauan tuo nainen aikoo koikkailla tuolla", kun trapetsitaiteilija teki uljaita temppujaan.

Viikonloppu siintää jo edessä ja huominen nuotioretki. Kaunista säätä lienee luvassa.

KIITOLLINEN MIELI ON KUIN ALITUISET PIDOT, näillä sanoilla toivotan siunattua ja mukavaa päivää sinulle, arvoisa lukijani!