16.03.2014 - Herra varjeli lähtemiseni ja tulemiseni!

Psalmi 121 on matkalaulu.

Menomatkalla Keski-Suomeen koin Jumalan varjeluksen. Vastaan tuli auto, jonka peräkärrystä lensi iso levy autoni kohdalla tielle autoni taakse. Tuskin ehdin tajuta tapahtunutta. Mitä jos se olisi osunut tuulilasiini?

Menomatkan ajelin Job seuranani äänitteellä. Meillä on salattu Jumala. Emme voi ennakoida hänen tekemisiään. Hänellä on valta toimia kuten hän tahtoo ja hyväksi näkee. Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa meitä kohtaan on hyvä, sillä hän lupaa:
MINÄ ANNAN TEILLE TULEVAISUUDEN JA TOIVON.

Mutta jaksammeko luottaa häneen, kun elämä ei suju tahtomallamme tavalla?

Perjantai-iltamme Maijan kanssa sujui syvissä keskusteluissa, teenjuonnissa ja rukoillen. Naurua ei liioin puuttunut, vaan juttumme rönsyilivät villejä polkuja aika ajoin.

Lauantaina sää kirkastui, aurinko pilkisti ikävistä ennusteista huolimatta. Lähdimme retkelle. Tahvo takapenkille, me naiset eteen. Pysähdyimme Laukaan ensimmäisen kirkon paikalle, jossa vietetään kesäkirkko ja jouluaaton hartaus vuosittain. Kirkko pystytettiin 1500-luvulla, lopulta se lahosi paikalleen uuden kirkon syrjäytettyä sen.

Maija ehdotti, että pitäisimme kaatokokouksen kyseisellä paikalla, sillä tilanne oli suotuisa: runsaasti puita, jotka olivat valmiiksi nurin. Meidän ei tarvinnut kaatuilla. Sen sijaan veisasimme yhdessä virren Herraa hyvää kiittäkää. Miten monet sukupolvet ovat sitä veisanneet satojen vuosien kuluessa samalla paikalla? Luoja yksin tietää, mitä kaikkea tuo paikka on nähnyt.

Kirkon paikalla oli joitakin kiviä, muistomerkki sekä kirkonkello ja aitaus, jossa oli vanha portti.

Tahvo sai odottaa autossa, mutta retkipaikalle se pääsi mukaan. Minulla oli vilu, saaren päähän otti pohjoistuuli. Liiterissä oli paksuja pöllejä nuotiopuiksi. Hetken kirvestä heilutettuani vilusta ei ollut tietoakaan.

Maija sytytti nuotion saaren aurinkoiselle puolelle, nuotiopaikalle. Minä menin uimaan. Nuotiopaikan vierestä pääsi Kuusjärveen, rannassa ei ollut jäätä. Tahvo haukkui, luuli kai, että minulla on jokin hätä, kun pipo päässä pyristelin vedessä ja Maija napsi kuvia kameralla.

Makkaroita paistoimme, juustoa myös. Kuuntelimme nuotion sihinää ja jää hiljaista paukkumista järvessä. Vähitellen taivas meni pilveen, tuuli yltyi. Maijan uiminen jäi. Minä olin tyytyväinen, kun ehdin käydä järvessä.

Iltapäivä meni köllötellessä, virkatessa, jutellessa ja kahvitellessa. Iltalenkki Tahvon kanssa, pullojen bongailua. Ärsyttävän siistiä väkeä siellä kylässä!

Tänä aamuna heräsimme lumiseen maisemaan ja ajelin kotiin aamupäivän aikana. Tiet olivat alkumatkasta jäiset ja liukkaat, tuuli oli puuskittainen. Minua pelotti, mutta ei sentään niin paljon kuin silloin, kun hain auton Tuusulasta Vaasaan.

Jumala halusi antaa minulle jäisen tien ajoharjoitusta sekä pelonkarkotusopetusta vieläkin! Daavid ja Aasaf kumppaneineen ilahduttivat seurallaan minun matkan ajan. 25 kilometriä ajoin Psalmia 119 kuunnellen.
Vasta Ylistarossa otin bensaa ja jaloittelin.

Sley:n messussa olin kolmelta. Kahvittelua lopuksi. Kävelin matkat sinne, kaipasin raitista ilmaa ja sitä sain riittävästi, sillä tuuli oli edelleen raitis ja navakka.

Kuntoni on parantunut kovasti viime kesästä. Nukuin hyvin, vaikka olin kylässä, jaksoin ajaa uupumatta; kotiin palattuani teki vielä mieli messuun.

Kiitollisin mielin siis uuteen työviikkoon ja sen haasteisiin!
Toivotan päivän virren sanoin siunausta, arvoisa lukijani. Virsi on 440:

1.
Orjantappuroita kasvaa
syntiinlankeemuksen maa.
Moni harhaa turvatonna
tuntematta Jumalaa.
Jaksammeko, Herran kansa,
nähdä kylmin sydämin
vihamiehen saalistusta,
julmaa valtaa helvetin?

2.
Moni kantaa kärsimystään
epätoivo sielussaan.
Moni vaipuu vierellämme
paatuneena kuolemaan.
Käytämmekö itsekkäästi
Herran suomaa armoa?
Eikö Jeesus Kristus kuollut
kaiken kansan puolesta?

3.
Jeesus käski riemuvuotta
maailmalle kuuluttaa,
vangituille, sorretuille
viedä voiton sanomaa.
Jeesus käski riivaajaiset
lannistaa ja syöstä pois.
Sairaita hän neuvoi tuomaan
kärsimyksen yöstä pois.

4.
Jeesus, pyhän nimes tähden,
vuoksi kalliin veresi
valtakuntas työhön lähden,
apuun lähimmäisteni.
Kerron heille armostasi,
rakkautes työtä teen.
Kärsivien taakkaa kannan,
kuivaan tuskan kyyneleen.

5.
Armopalkan saanhan sulta:
ilon auttaa, palvella.
Aarteeni sä itse olet,
Jeesus, kaikki kaikessa.
Saavu, Jeesus, ikävöity,
seurakuntas odottaa.
Kerran luodaan, lupasithan,
uusi taivas, uusi maa.

Jaakko Haavio 1962. Virsikirjan lisävihkoon 1963.