09.03.2014 - Taivaan Isän yllätysvieraita!

Pilvistä aamua, keskipäivällä kirkastuvaa näköjään.

Eilen aurinko piristi mieltä, mutta sen jälkeen odotin vaan yksinäistä iltaa ja alakuloista mieltä.

Siihen saumaan Mirveli ilmaantui pariksi tunniksi vieraakseni! Juuri sopivasti, kun sämpylätaikina oli valmiina leivottavaksi ja olin ehtinyt saunareissun tehdä.

Istuimme tuoksuvan teepöydän ääressä vaihtamassa kuulumisia nokakkain. Edellisestä tapaamisesta olikin jo puoli vuotta erinäisistä hankaluuksista johtuen. Olipa suuri ilo tuo kohtaaminen, vielä rukouksin kerroimme kaikesta Jumalalle kuin yhteenvetona.

Aamun kävelylenkkini oli rohkaiseva, vaikka sää oli nuhruinen ja raitis tuuli pakotti vetämään hupun pipon päälle. Mutta tein kelpo löytöjä kävellessäni.

Tai löydöt tulivat vastaani, muun muassa päivän Pohjalainen, tosin vain puolet siitä. Tuuli lennätti lehteä pitkin katua, eikä omistajasta tietoakaan kuten ei lehden toisesta puoliskostakaan.

Lisäksi pelastin yksinäisen, likaisen lapasen, jonka olen nähnyt jo kauan lojuvan lähikujan tienpenkalla. Nalle-lankaa, punavihreän kirjava. Lapanen kuivuu pestynä ja odottaa purkamista, kastelua, uutta kuivumista ja kerimistä.

Taskuni pullotti lenkin jäljiltä tölkinnipsuja ja repussa kilisi tölkki ja pullo. Tuottoisa aamulenkki kerrassaan.

Olin nettiyhteydessä rakkaan, vanhan sielunsisaren kanssa ja puhelimessa seurakunnassamme olevan myös pitkäaikaisen ystävän Mikkelssin kanssa. Jumala osoitti, etten ole yksin ja hylätty, kuten tunteeni sanovat.

Katsoin Raamattuopiston Kauniaisten sivua ja Jumala rohkaisi mieltäni puhumalla päivän sanan kautta. Teksti on Juha Vähäsarjan kirjasta:

http://www.sro.fi/paivan-sana

Tulin siihen tulokseen, että yksinäisyyden tunne on tuiki tavallinen. Se sama tunne, minkä ilmaisi myös 38 vuotta sairastanut mies Betesdan lammikolla:
"Herra, minulla ei ole ketään..."

Murhe-sanaa Cowmanin teksti selitti englantilaisella raamatunkäännöksellä, tai sen sivuhuomautuksella seuraavasti:
"Murhe on jotain, minkä Herra on antanut sinulle", ja siinä sanotaan, että murhe on kuin kuorma.

Senkin päätelmän tein tämän päivän saarnaopetuksia ja muita keskusteluja käytyäni, että ihmisellä on aina jokin murhe, jonka Herra on antanut hänelle. Ja ihminen haluaa eroon siitä murheesta. Kun hän saa vastauksen, murhe väistyy, tilalle tulee toinen, liekö isompi vai samankokoinen vai pienempi, mutta toinen kuitenkin. Se tuntuu jälleen lähes kestämättömälle.

Loppupäätelmäni näille murheasioille onkin:
"Herra, auta minua tyytymään osaani. Anna taivaallista iloasi minulle näissä koettelemuksissa, mitä minulla nyt on. En tahdo väistyä sen kuorman alta, minkä sinä olet antanut minulle parhaakseni. Mutta vastaa siihen niin, että voin sen kestää. Aamen."

Ja Herra vastaa Sanassaan:
"Minun armossani on sinulle kyllin, minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."