24.02.2014 - Myrskyää!

Ikkunalasit paukkuvat tuulen voimasta! Helmikuu ja lämpöasteita puolikymmentä!

Eilisilta oli juhlaa. Söimme yhdessä Mikaelin seurakunnassa. Sukunimen aakkosten mukaan kukin toi pää- tai jälkiruokaa tai salaattia. Noin kolmelle hengelle vain. Ja kun kaikki söivät tarpeekseen, jäi ylikin. Oli kahvia ja kakkujakin lopuksi. Yltäkylläistä.

Markus Pöyry piti opetuksen rukouksesta. Niin tuttu ja samalla vaikea aihe. Keskustelimme ja saimme kysellä.

Viideltä alkoi messu. Meitä oli nelisenkymmentä, minunkin perhettäni ja sukuani oli paikalla, mistä olin hyvin onnellinen.

Itse pidin pyhäkoulua saarnan aikana. Keskustelimme muun muassa, missä kenelläkin on nenä, olkapää, sieraimet ja muuta. Täytyy hoitaa homma tilanteen mukaan. Tietysti rukoilimme ja lauloimme ja leikimme. Lapset olivat aika pieniä, mutta innokkaita.

Ehtoollista nautimme, kuten aina. Tilaisuuden loputtua lähdin sairaalaan Arin luo Markuksen kanssa. Hän piti Arille päivän tekstistä rohkaisevan puheen ja nautimme yhdessä ehtoollista. Ari saa pikkulusikan kärjellisen viiniä, johon on sekoitettu murunen ehtoollisleipää.

Tänään olin yksin töissä sivupisteessäni. Opin jälleen jotain uutta kirjasto-ohjelmasta: etsimään kirjailijan kaikki kirjat ja laittamaan ne aikajärjestykseen. Asia ei ole aiemmin tullut vastaan, mutta nyt tiedän, miten etsiä. Asiakas oli tyytyväinen, minä myös.

Tuulta vastaan ja välillä tuulen suuntaan taistelin pyörällä töistä Arin luo. Menimme ala-aulaan. Ari voi hyvin. Juttelin hänen kanssaan, rukoilimme. Hän otti sydämelleen erään seurakuntalaistamme koskevan rukousaiheen, jonka hänelle kerroin. Kerroin myös, ketä kaikkia seurakuntaamme kuuluu ja rukoilimme heidän puolestaan. Olin ja olen onnellinen. Arille voin kertoa kaiken, hän ymmärtää minua eikä näytä milloinkaan hapanta naamaa.

Laitoin itse Arin vuoteeseen, kun hän väsyi, eikä hoitajia heti kuulunut. Muutkin potilaat päiväsalissa tuntuivat kaipaavan jo vuoteeseen, joten Ari ei joutunut odottamaan liian pitkään, kun hän pääsi minun auttamanani.

Kaupan kautta suihkuun ja iltaa viettämään hyvällä mielellä. Tein teeleipiä, kun kerma uhkasi hapantua. Se oli sellaista vispikermaa, eräpäivä tammikuun alussa. Nyt siitä puolet on mahassani, sillä söin kaksi isoa leipää, kaksi jäi huomiseksi.

Raamattuopetusta.
Kun Nooa meni arkkiin, Jumala lähetti sinne eläimet parittain. Nooa ei pyydystänyt tai houkutellut niitä tulemaan. Ne tulivat itse, Jumala kutsui ne.

Mutta Nooa teki arkin juuri Jumalan ohjeen mukaan. Ei enempää tai vähempää kerroksia kuin kolme, kuten Jumala oli sanonut.

Markus opettaa tästä aiheesta, kuuntelin netistä 1. Mooseksen kirjan opetusta. Seurakunta on myös arkki, jonne Jumala lähettää ihmiset. Emme me lähde sinne toisten käskystä tai pakottamina vaan Jumalan kutsusta. Jeesus sanoi, että hän vetää luokseen kaikki, jotka Jumala lähettää.

Pohdin jokin aika sitten, miksi monet meistä uskovista ovat niin happamia ja tympeitä. Suorastaan uskovan tavaramerkkinä on maailman ihmisten silmissä se, että hapan = uskovainen.

Asia on hiukan valjennut, Jumala on sitä avannut.

Kun tulin itse uskoon, ajattelin olevani jotenkin erityisen hyvä ihminen. Olinhan viisaudessani ymmärtänyt tulla uskovaiseksi. Pidin itseäni loistavana esikuvana niille, jotka ovat asiasta osattomia, ei-uskovia. Arikin oli silloin, ja kyllä minä aikamoista riitaa sain aikaan! Olisi vain katsonut minusta mallia, tässä on jumalinen ihminen!

Nokka nousi, koska pidin uskoon tuloa omana ansionani, vaikka tiesinkin, että se on Jumalan teko. Juha Vähäsarja sanoi saarnassaan, että ihminen on "parantumattomasti mieltynyt itsensä pelastamiseen".

Vuoden kuluttua tulin synnintuntoon ja putosin rähmälleni. Siitä vasta alkoi oikeastaan uskon kilvoitteluni. Kilvoittelu on jotain sellaista, että suostuu kuunteluoppilaaksi, eikä kuvittele itsestään enempää kuin on aiheellista.

Minusta tuntuu, että moni meistä uskovista on sen takia koppava ja hapan toisia kohtaan, että pitää uskoa omana erinomaisena keksintönään. Tarvittaisiin synnintuntoa, parannuksen tekemistä tuosta ominaisuudesta ja ajatuksesta. Jumala siihen meitä jokaista auttakoon.

Tulen hoidetuksi Mikaelin seurakunnassa, koska siellä saarnataan Jeesusta ja armoa. Lähtökohta ja keskus opetuksessa on Jeesus ja Jumalan sana. Kaikki opetus tähtää ja päätyy siihen lopputulemaan, että kaikki on Jumalan armoa ja ansiota.

Minun ei tarvitse olla muuta kuin syntinen ihminen, jonka Jumala on armahtanut. Mitään vaatimuksia ei ole minun suhteeni, minä saan olla minä.

Onnistuin tänä vuonna olemaan katsomatta ainoatakaan kisaa olympialaisista Sotshista. En jaksanut, ei kiinnostanut. Pidin lomaa samalla Sydämen asiasta, mutta nyt se alkaa taas näkyä, kun kisat loppuivat.

Tuulen tuiverrus jatkuu. Ja illan pimeys. Mutta kevät tulee: eilen näin jo silmuja pensaan oksissa etelän puoleisella seinustalla.

Jaksamista ja iloa valon lisääntyessä, arvoisa lukijani!