Kategoriat: Ajankohtaista

Ilta on jo pitkällä, nyt vasta ennätän koneelle. Kiireeni ovat olleet tänä iltana moninaiset: on pitänyt katsoa kolme osaa Hetty ratkaisee -videolta.

Kyseessä on sama nainen, joka esittää Pokka pitää -sarjan Hyachintia. Aika napakka täti hän on myös etsivänä.

Kovan päivän iltana pitää tyhjätä mukamas päätänsä katsomalla jotain, jossa ei tarvitse ajatella omia asioitaan. Huolet unohtuvat, kun yrittää ratkaista, kun on filmin roisto.

Olin pyörällä töissä, sieltä Arin luo sairaalaan. Ari oli mielestäni oikein pirteänä. Menimme ala-aulaan pariksi tunniksi. Ari nukahti melkein heti. Pitkästä aikaa hän ei ollut ollenkaan limainen. Huolestuin. Tuo nukkuminenkin oli epätavallista.

Ja Ari halusi jo ennen viittä yläkertaan. Tai ei hän oikeastaan halunnut mitään. Naureskeli vaan, kun heilutin kättäni hänen kasvojensa edessä. Sillä viestitän: oletko tajuissasi, miksi et "sano" mitään. Ymmärsin myös, että hän olisi huonovointinen. Joka tapauksessa hän ei ollut oikein oma itsensä.

Koska hoitajat eivät ehtineet tulla salamana paikalle, mikä tarkoittaa varttituntia minun mittarissani, niin hoitelin Arin itse vuoteeseen. Siinä vaiheessa hoitajatkin tulivat ja jatkoivat työtä, kun minä lähdin.

Kävin lankakaupassa kotimatkalla. Marketissa oli langat tarjouksessa. Lankojen lisäksi mukaan lähti viisi litraa pyykinpesunestettä (vuoden tai parin tarpeet siis), ynnä kolme pussikeittolaatikkoa (rakastan erityisesti sienikeittoa), pari Miina ja Manu -kirjaa sekä litran verran käsienpesuainetta. Luulisi mummon pysyvän puhtaana.

Nyt kävi niin surkeasti, että pitkästi kirjoittamani juttu kaatui yhteen välimerkkiin ja jutun loppu tuhoutui. Olin kirjoittanut Markus Pöyryn eilisestä saarnasta, mutta nyt voittekin kuunnella siitä paremman version itse netistä.

Soitin sairaalaan, Ari voi onneksi hyvin. Olen helpottunut.

Tässä typistetysti illan Ajankohtainen. Savu nousee korvistani, noin kuvaannollisesti, kun minua niin harmittaa, että juttu hajosi.

Mutta hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani.

"Ne, jotka Herraa odottavat,
eivät joudu häpeään."

jk. Ehkäpä kirjoitin asioita, jotka eivät olleet tarpeen. Mene ja tiedä.