Kategoriat: Ajankohtaista

Kuljetusliike MummoHakkola

Pakkasta noin 12 astetta tänä aamuna.

Dyykkarin roskishuoneesta bongasin mukavan nojatuolin. Siinä lenksottaa yksi jalka, toinen oli vain löysällä ja sen jo kiristin. Vielä on korjaustyötä jalan suhteen.

Näytin jälleen, lähinnä itselleni, että tavara siirtyy kyllä paikasta toiseen. Unohdin vain erään pikkujutun, revähtäneen tai hiukan murtuneen kylkiluuni. Nyt se on kipeä, luultavasti nojatuolin raahailusta ja kuljettamisesta monen kilometrin päästä pyörällä kotiin.

Eilisiltana katselin filmejä, Kahden kerroksen väkeä. Naisen asema on muuttunut huomattavasti, länsimaissa lähinnä, sadan vuoden aikana. Sata vuotta sitten nainen oli alistettu ja usein hyväksikäytetty. Näin on tänäänkin lukuisissa maissa: naisia ja lapsia myydään ja riistetään.

Pesin myös pari isoa koneellista pyykkiä. Sitä kertyy lakanoista silloin, kun on ollut lapsia käymässä, mutta ei paljon muuten. Saunakin lämpeni ja kipaisin avojaloin lumihangessa sinne.

Työpäivien aikana sosiaalista elämää on sen verran, että iltaisin en menomestoja tarvitse. Soittelen ja otan vastaan puheluita, toisinaan laitan puhelimen kiinni. Silloin, kun en jaksa puhua eikä ajatus liiku.

Hyppään pyörälleni ja huristelen kuuden kilometrin matkan töihin piakkoin. Kerran viikossa tämä matka, huomenna taas pääkirjasto. Mukavasti vaihtelua päivissä.

Viime pyhänä Mikaelin seurakunnassa oli vakioporukkaa, mutta jälleen uusia ihmisiä. Moni etsii paikkaa ja moni sen myös löytää tuolta. Meitä kokoontuu reilut 30 ihmistä yleensä joka toinen pyhä luterilaiseen messuun ja yhdessä aikaa viettämään.

Aluksi rukoilemme yhdessä niiden kanssa, jotka paikalle saapuvat. Messun jälkeen juttelemme vilkkaasti kahvipöydän ääressä. Viime kerralla oli myös hallituksen järjestäytymiskokous. Jossain vaiheessa saamme omat kotisivut.

Kiitosaihe: Terhi pääsi tällä viikolla aloittamaan työt viiden viikon jälkeen onnettomuudestamme. Hän sai työpaikalle sähköisen pöydän, joten hän voi tehdä töitä seisaaltaankin eikä selkä kipeydy liikaa.

Virren 181 sanoin toivotan siunattua ja mukavaa päivää, hyvä lukijani:


1.
Jumala täysi turva on,
me siihen saamme luottaa.
Ei järkytyskään suunnaton
voi turmiota tuottaa.
Maa, meri, ilma pauhatkoot,
maan alle vuoret vaipukoot,
ei pelko voita meitä,
ei pelko voita meitä.

2.
Kauniina rauhan kaupunki
myös myrskysäässä säilyy.
Sen asukkaiden iloksi
elämän virta päilyy.
Sen muuri ei voi järkkyä:
on seurakunnan keskellä
Herramme voimassansa,
Herramme voimassansa.

3.
Maailman vallat väistyvät,
kansojen meri pauhaa,
maa huojuu, vuoret siirtyvät.
Maailma kaipaa rauhaa.
Vaan sana luovan Jumalan,
jo isiemme auttajan,
on meidän turvanamme,
on meidän turvanamme.

4.
Nyt tulkaa kaikki, katsokaa:
valtansa Herra näyttää,
kun taistelut hän lopettaa
ja luomistyötään täyttää.
Hän jouset, nuolet turmelee,
kansoilta keihäät katkaisee
ja sotavaunut polttaa,
ja sotavaunut polttaa.

5.
Hän yksin, Herra Sebaot,
taistelee puolestamme,
ja enkeleitten vartiot
hän pitää turvanamme.
Kirkkailla kiitosvirsillä
me Isää, Poikaa, Henkeä
rauhasta ylistämme,
rauhasta ylistämme.

Sebald Heyden n. 1537. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. Bengt Jakob Ignatius 1824, komitea 1984.

Hyvän tuolin sain