Kategoriat: Ajankohtaista

Onnea Tero, 22-vuotias! Kuva vuodelta 2008

Mittarissa 7 lämpöastetta ulkona ennen seitsemää.

Tänään on se päivä, jolloin kuopuksemme syntyi illalla vähän ennen seitsemää. Ystäväni Sipatus oli kanssani synnytyksen ajan, piti poikaa sylissään, kun hänet oli puettu.

Harjoittelijapoikaa sain puristaa kädestä vaikeimpana hetkenä, ja poikaparka totisesti oli järkyttynyt. Toivon, ettei hän saanut ikuisia traumoja.

Vuodet ovat kuluneet noista päivistä ja tähän on tultu. Jumala on ollut uskollinen, on pitänyt huolen niin kuopuksesta, minusta, Arista ja muista lapsistamme. Mitään ei ole puuttunut. Kaikkea on ollut yllinkyllin. Laidasta laitaan. Varsinkin äärilaitoja: iloa ja surua runsain määrin.

Cowman kirjoittaa seuraavasti:

"Jumalalla kelpaava uhri on särjetty henki,
särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää." Ps 51:19

"Jumala käyttää kunniakseen eniten niitä ihmisiä, jotka ovat kokonaan särkyneet. Hänelle kelpaava uhri on särjetty ja murtunut sydän. Kun Jaakobin luonnolliset voimat murrettiin Penuelissa, silloin hän pääsi sille paikalle, missä Jumala vyöttää hänet hengellisellä voimalla." -Virtoja erämaassa.

Rukoukseni ja uskoni on, että Arin ja minun avioliitolla on suuri merkitys. Elämämme on kätketty Kristukseen ja olen rukoillut Iisakin tavoin satakertaista satoa, koska se sana nousi sydämeeni, kun sitä luin.

Luotan Jumalaan, vaikka monesti sydämeni vapisee. Ei sellaista ihmistä olekaan, joka ei vähintään ehtoollispöydässä tai huoneensa yksinäisyydessä murru ja raasta käsiään ja hiuksiaan hädässään.

Sain eilen ihmeellisen paketin eräältä ystävältä, joka on sukulaisen sukulainen, kerran ehkä olen hänet nähnyt, hän asuu ulkomailla.

Paketti oli rakkauden lahja Jumalalta, niin minä sen näen ja koen. Siellä oli monenlaista ihanaa käsitöihin liittyvää tavaraa kirjeineen ja kirjoineen.

Joskus hääpäivänämme olen löytänyt rahaa: ostapa, tyttö, hääpäivänänne kukkia itsellesi, kun miehesi ei voi sitä tehdä - näin arvelin Jumalan ajatelleen rakkaudessaan.

Herra: anna minun ja lukijani olla tänään siunaukseksi jollekin. Olkoon se hymy tai ystävällinen sana. Olkoon se kortti tai kukkanen. Mitä vaan sinä Herra tiedät jonkun kohtaamamme ihmisen tarvitsevan. Olkoon onnemme sinussa ja sinun ylivuotavassa rakkaudessamme meitä kohtaan. Aamen.

Eilen eräs ihminen kertoi, että hän on nukkunut yönsä hyvin sen jälkeen, kun juttelimme ja aloin rukoilla hänen puolestaan. Ihmeellinen Jumala: hän auttaa sellaista, joka sallii puolestaan rukoiltavan. Kiitos Jumala, sinä et jätä kesken kättesi työtä, vaan haluat antaa paljon enemmän kuin hyvät yöunet. Annat ikuisen elämän, joka
"joka alkaa jo täällä,
maitten päällä,
ja jatkuu iäti taivaaseen!" (Hilja Aaltonen)

Siunattua ja mukavaa päivää, arvoisa, tärkeä lukijani!