Kategoriat: Ajankohtaista

Kirjahylly toimii mainosti kyljelläänkin!

Syksyn kosteutta aamuin, illoin, mutta sää jatkuu poutaisena.

"Monet näyttävät luulevan,
että Raamattua on ennen muuta selitettävä,
mutta niin ei ole asianlaita.
Raamattua on ennen muuta uskottava ja toteltava."
-Redpath: Jumalan mieheksi valmistuminen, s. 168.

Eilen olin loppupalaverissa terapeutilla; kävin vuoden, mutta en tarvitse enää kyseistä keskusteluapua. Jumala hoitaa ja parantaa lastaan monin tavoin. Ammattiapua ei pidä karsastaa: uskovatkin tarvitsevat samoja apuja kuin kuka tahansa kuolevainen. Ei pidä olla ylihengellinen!

Iltapäivällä olin hierojalla, joka on hyvin syvällinen ja rakkaudellinen ihminen. Ymmärrämme toisiamme, puhumme samaa kieltä, vaikka hän puhuukin ruotsia.

Terhi oli illalla tutkailemassa tietokoneeni oikkuilua. Kävi ilmi syy, miksi dropbox ei toimi: olin poistanut sen kesällä koneeltani. Hmmh. Mutta päivityksetkään eivät suju. Siihen ei löytynyt lääkettä. Minua ärsyttävät keskeneräiset asiat, joihin ei ole ratkaisua. Mutta yritän kestää tuon tylsän kieltomerkin, joka pönöttää näyttöruudun yläreunassa.

Hyvin väsynyt tänä aamuna. Pääkin oli kipeä jo eilen ja aamulla herätessäni. Mutta riehuin hiukan, kun imuroin ja pyyhin lattiat ja nyt pää on vain väsynyt. Kun päätä käyttää, se väsyy, ilmeisesti. Kai siellä on sitten jotain sisäpuolellakin, jos se tuntuu joltakin.

Tapaan Mikkelsonin päivällä salaatin merkeissä kuppilassa. Neljän jälkeen on mielenterveysseuran kokous, jossa tärkeitä asioita; kuulun hallitukseen.

Illalla tarkoitukseni on pyyhältää Nevadaan äitiä tapaamaan - ja lapsuudenystäviä ja veljien perheitä. Puolukkametsä on mielessäni sekä mökki ja uiminen siellä.

Siunattua loppuviikkoa, arvoisa lukijani!

Virressä 393:3 sanotaan tuo sama, mistä Redpath alussa kirjoittaa:

1.
Vakaana Herran teitä
vaella ainiaan
ja kaikki huolet heitä
Jumalan hallintaan.
Jos Herra siunausta
ei anna töillesi,
on turhaa ponnistusta
parhaatkin rientosi.

2.
Siis pyydä täällä täyttää
Jumalan tahtoa,
uskollisesti käyttää
armonsa lahjoja.
Kun vanhurskautta Herran
käyt tavoittelemaan,
muu hyvä kaikki kerran
sinulle siunataan.

3.
Uskossa Herran tiellä
syntiä vastusta.
Ei Vapahtaja kiellä
apua, voittoa.
Tee, mistä käskyn antaa
Jumala sanassaan!
Hän armossansa kantaa
sinua voimallaan.

4.
Vaipukoot suuret vuoret,
kukkulat horjukoot
ja meret, taivaan ääret
kuohukoot, leimutkoot,
ei Herra jätä lastaan
vaaroihin hukkumaan.
Hän suoja vaaraa vastaan
on rauhanliitossaan.

5.
Hän antaa aamun koittaa,
yön synkän hälvetä,
valonsa armaan voittaa,
auringon yletä.
Hän, Isä valkeuden,
kointähden esiin tuo,
osoittaa laupeuden,
taas uuden päivän suo.

6.
Herraasi yksin luota
keskellä pelkosi.
Ei mikään turmaa tuota,
kun hän on kanssasi.
On Isä armollinen
kaikille lapsilleen,
sanassaan uskollinen
on uskovaisilleen.

Johan Olof Wallin 1816. Suom. Elias Lönnrot 1865. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984.