Kategoriat: Ajankohtaista

Yöllä satoi romisten. Aamulla selkeää.

En tässä ehdi uusia kuviakaan sivuille siirtää. Vähän kiirettä pukkaa. Olen onnistunut järjestämään totisesti itselleni yhtä sun toista. Keväällinen pelko yksinäisyyttä uhkuvasta kesästä ei onneksi toteutunut.

Kahvakuula tuli tutuksi. Olin Amekin kanssa salilla eilen! Hän voitti viikon käynnin kuntosalilla ja lahjoitti ne minulle. Eilin sitten olin rehkimässä. Nainen siellä heilutteli sitä punnusta edessä, tosin vain videon kautta, ja hymyili rohkaisevasti, kun yritin selvitä kyseisen kapistuksen kanssa kaikista heilutteluista.

Vettä satoi kaatamalla, kun poljimme salilta luokseni syömään voiperunoita, jotka olin päivällä keittänyt. Mukava hetki.

Edellisen yön nukuin kuin unelmaa vaan, viime yön pyörin sängyssä, eikä nukkumisesta tahtonut tulla mitään.

Pian pääsen Evakon kyydissä Seinäjoelle evankelistojen yhteyspäiville. Ihmettelet ehkä, mitä minä siellä teen. Niin minäkin, mutta Matikan Asko sanoi, että sinne olisi tarpeen tulla.

Tallimme edessä kukkivat hoitamani orvokit ja krassit. Eilen nypin orvokeista siemenkotia pois. Siniset orvokit voivat huonommin kuin valkoiset. Sinisten vieressä on toinen ruukku, jossa kukkii ihana vaaleansininen lobelia.

Ruukut ovat hyvin lähekkäin. Vasta nyt hoksasin siirtää ruukut kauemmas toisistaan. Lobeliat ovat estäneet siniorvokkeja leviämästä, niin arvelen.

Avioparinkin on annettava tilaa toiselleen. Jos toinen hoitaa ja huolehtii liikaa, toisen omat kyvyt ja lahjat eivät pääse kehittymään.

Minulle on ollut hyväksi tämä vuosi, jolloin olen käynyt sairaalassa vain noin kerran viikossa. Olen alkanut hitaasti toipua. Arikin saa toimia omassa tehtävässään rauhassa, niin hullulta kuin se voi kuulostaa, mutta uskon, että asia on näin.

Hyvään Jumalaan turvaten lähden tähän päivään ja Seinäjoelle. Odotan ja rukoilen, että Herra hoitaa palvelijoittensa kautta kaikkia meitä, jotka sinne menemme. Herra voi vaikka yllättää!

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo,
Isän Jumalan rakkaus
ja Pyhän Hengen osallisuus
olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani!

"Odota Herraa,
vahva olkoon sinun sydämesi,
odota Herraa!"