Kategoriat: Ajankohtaista

Serkun kukkasia, kun hän vietti viisikymppisiään lauantaina

Kiusallinen, kenkku keli: tuulee, pilvistä ja harmaata, vähän pakkasta, tai nyt jo varmaan suojan puolella.

Vuosittainen painajainen on näillä näkymin hoidettu: veroilmoitus! Omassani ei ole monta saraketta, joita pitäisi täyttää, mutta joka rivi on liikaa minulle. Kyse on kirjamyynnistäni, jota jatkuu vielä kolme vuotta kunnes otan kirjan pois myynnistä.

Toinen tehtäväni oli kirjoittaa pari artikkelia Fyrryyn. Se on paikallinen lastentarhanopettajien julkaisu, joka ilmestyy 2-3 kertaa vuodessa toimitsijoista riippuen. Olen kirjoittanut siihen jonkin aikaa Lukunurkkaa ja nyt väsäsin toisen jutun avantouinnista. Stiina teki pari makeaa kuvaa aiheeseen liittyen.

Uimaan en ehtinyt tänään, osasyynä kipeytynyt ronkka. Mistähän ronkka-sana tulee? Kai kaikki kansa kuitenkin tietää, mitä se tarkoittaa? Se on kai sama kuin lonkka tai siihen suuntaan. Liekö iskias vai olenko kylmettynyt uimareissuillani, en tiedä.

Edellä mainitut puuhat veivät muutaman tunnin päivästäni. Kävin myös Arin luona. Hän istuksi siellä jo odottamassa iloisena. Hoitaja sanoi Arin olevan tyytyväinen. Kysyin, onko hän sitten joskus tyytymätön, mutta ei kuulemma ole.

Kuuntelimme pari tuntia Raamattua aulassa, minä kudoin ja join kahvia. Osastolla on muutaman viikon ajan ollut omaisia varten termospullollinen kahvia ja keksejä. Sangen huomaavaista! Päivittäin usea omainen käy syöttämässä puolisoaan, ja heille kuten minullekin kahvikupillisella on väkevä psykososiaalinen ynnä terapeuttinen vaikutus!

Ensi kerralla leikkaan Arin tukan, se alkaa olla villi.

Meinasin mennä naapuriin tai Taden luo, mutta en jaksanutkaan lähteä minnekään, kun tulin kaupan kautta sairaalasta kotiin.

Koko päivän on harmittanut aamullinen puntarointi. Painoni ei ole grammaakaan laskenut kolmessa viikossa. Tai laski se välillä, mutta on kivunnut iloisesti taas lähtötilanteeseen.

Liikunta ei auta, jos ei leipäläpi pysy iltaisin säpissä. Se ei tahdo pysyä.

Huomenna on täysi päivä, mitä tekemisiini tulee. On keskusteluterapiaa, huovutusta MS-porukan kanssa iltapäivä sekä illalla Fyrryn kokoaminen. Katsotaan, miten avannon kanssa käy.

Nyt lukemaan Raamattua, se on jäänyt vähäiseksi tänään. Hyvää yötä, arvoisa lukijani!

jk. Tabita-piirissä jahkailimme, miten ketjusilmukkarivistö saadaan lapasen suuhun. Mare keksi yhden tavan, mutta se ei ollut sama tapa, jonka opin nuorena. Kotona sitten kokeilemalla keksin, miten se tehdään! Vihreäkeltaisen lapasen suussa on kokeilun tulos.

Toinen valmiina, toinen tekemättä