Kategoriat: Ajankohtaista

Muistin otsikon värssyä kirjoittaessani, että mustikkakeittoni loppu jäi mökin jääkaappiin. Siellähän on sitten.

Tulin iltamassa junalla kotiin, juna opiskelijoita täynnä. Sain jutella mukavan restonomitytön kanssa ja sanoa pari kehotuksenkin sanaa hänelle. Ihana nuori nainen hän oli, Herra häntä siunatkoon.

Viikonloppu oli täynnä syvää lepoa ja rauhaa rukouksen ja Raamatunluvun kera. Paastopuoli meni plörinäksi minun ja monen muun osalta. Naiset olivat leiponeet toinen toistaan herkullisempia pöperöitä, joten paastoaminen oli vaikeaa.

Tänään Sipe keitti aitoa pinaattikeittoa ja se vei kielen melkein mennessään. Luulen, että ruokalistalleni ilmestyy uusi ruokalaji, joka on juuri edellä mainittu. Niin maukasta se oli. Vihannessoseestakin minulla on pelkkiä positiivisia muistoja. Muistoiksi ne jäävätkin, sillä keitto kietaistiin mahaan pikimmiten.

Nyt olen niin väsynyt, että toivotan vain hyvää yötä, Jeesus myötä. Hän siunatkoon meidän jokaisen alkavan viikon ja olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani!

Ilveksen jälkikö?