Kategoriat: Ajankohtaista

Eija Kosken merikaislasta tekemä mahtava pohjalainen himmeli on näytillä Loftetissa monen muun ohessa.

Ontosta spagetista saa olkihimmeliä muistuttavan taideteoksen. Uskomatonta, mutta totta. Kävin aamulla spagettiostoksilla.

Illalla puolestaan kävelin pilliostoksille. Halusin löytää valkoisia pillejä, mutta en löytänyt. Mistä niitä saa? Kertokoon, ken tietää.

En suinkaan palannut kaupasta tyhjin käsin, vaikka sopivaa himmelivärkkiä en löytänyt. Lasten palapeli kainalossa sieltä palasin. Kävin ruokakaupassakin, mutta se oli kuntooni nähden vähän liikaa. Pillijahtikin jo väsytti.

Lääkäri soitti: keuhkoissa eikä liioin poskionteloissa näkynyt mitään röntgenkuvissa. Hyvä. Tai ei siis mitään ylimääräistä näkynyt. Nyt sitten vain jatkan astmalääkkeitä ja antibioottikuuria, ja tammikuulla tehdään astmakokeet. Vähitellen oloni tuntuu kohenevan, hitaasti, mutta varmasti.

Eilen minulla oli kissanpäivät. Petri vei minut syömään hienoon paikkaan. Sitä ennen kävimme kahvillakin. Koko iltahan siinä melkein meni, mutta olin oikein onnellinen. Ruoka oli viimeisen päälle maukasta ja suussa sulavaa alkupaloineen, kaikkineen.

Petrin kissa, Mutkahäntä, eli Mutkis vaan, on mainio pakkaus. Se osaa avata ovet: hyppää ja vääntää rivasta. Lukkoa se ei vielä osaa avata, mutta epäilemättä se senkin oppii. Jonain päivänä Petri oli löytänyt Mutkiksen tiskialtaasta nukkumasta!

Teksti on häipynyt moneen kertaan.Tallennan sen joka välissä, mutta joka toisessa välissä hipaisen kohtaan, joka poistaa tallentamattoman kirjoituksen. Todella raivostuttavaa!

Eilen olin myyjäisissä, torttukahvit olivat makoisat. Myyntiä oli sen verran, että sain kahvini maksettua, pari lanttia jäi yli. Mutta ihan mukava päivä oli, vaikka minä yskiä paukutin.

En lannistu vähästä, vaan huomenna ampaisen toiseen vanhainkotiin pussukoineni pariksi tunniksi. Päivällä menen Arin kanssa ehtoolliskirkkoon sairaalaan, jos Herra suo. Tänään soitin hänelle, kun hänen veljensä oli siellä.

Rentoutuslevyllä sanotaan, että luovuus on rentoutta, rentous on luovuutta. Minä taidan rentoutua himmeleitä näpräämällä. Teen sitä niin kauan, että jokin minussa on parantunut. Sen jälkeen, olen varma, Jumala antaa taas jotain uutta ja ihanaa tekemistä. Suorastaan ihmettelen, miten valtava mielikuvitus Jumalalla on!

Mukavia marraskuun viime päiviä, arvoisa lukijani!

jk. Eija Kosken himmeliohje on uusimmassa Yhteishyvässä.

jk. Kärpäslätkälle löytyi talvikäyttöä: työnsin sen ylähyllyn päälle ja laitoin himmelin roikkumaan langastaan sen varaan.

Oma muutettu versioni pohjalaisesta himmelistä.