Kategoriat: Ajankohtaista

Värit tuovat valoa pimeyteen

Onnea rakas, Terhi, tänä kosteana, hämäränä lauantaipäivänä. Olet nyt 24 vuotta!

Jukka Salminen on tehnyt hersyvän laulun "naapurin lapsista". Minullakin on heistä kokemusta, ja olenpa tosi onnekas ihminen! He toivat päivääni kovasti iloa tänäänkin.

Aamulla heräsin ankaraan päänsärkyyn ja huonovointisuus vain lisääntyi. Lähdin kiertämään korttelia, sillä ulkoilma virkistää yleensä. Palatessani oloni ei ollut juuri kummempi.

Vein pyykit koneeseen, sain jälleen olla ulkona. Kylpyhuoneen maton vein ämpärissä ulos kuivumaan. Saman tien ämpärille tuli uutta täyttöä, kun mahani kääntyi ylösalaisin.

Hoipuin sisälle naama valkoisena. Kerrankin makasin sohvalla tekemättä paljonkaan muuta kuin makasin.

"Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat; ne, joista te sanotte: nämä eivät meitä miellytä." Tuo Raamatun kohta tuli etsimättä mieleeni, sillä en jaksanut lukea Raamattua, en edes kuunnella sitä.

On turha uskoa sielunvihollisen valetta, kun se sanoo, että vanhana ehtii kääntyä Jumalan puoleen. Sairaus ja väsymys estävät etsimästä mitään uutta. Hädin tuskin jaksaa entisiä eväitä pureskella. Ei puhettakaan, että jaksaisi etsiä Jumalaa, ellei hän ole ennestään tuttu.

Siispä on tartuttava Jumalan sanaan, kun on vielä voimat tallella. Eli nyt juuri, jos jaksat näitäkin rivejä silmäillä.

Kun on rauha Jumalan kanssa ja Jeesus asuu sydämessä Pyhässä Hengessä, myös väsyneenä ja sairaana on turvallista olla. Jeesus on minussa, hän on samassa pimeydessä ja huonossa olossa, missä itsekin olen. Uskossa omistan hänet kokonaan, hän on minun ja minä hänen.

Tyttären piti tulla miehensä kanssa kahville luokseni kakun ja kahvin kera. Se suunnitelma piti hylätä ja sen sijaan nuoripari kävi kaupassa ja apteekissa ja toi minulle jääkaappiin täydennystä.

Soitin päivystykseen: pahoinvointi johtuu lääkkeestä, kuten tiesinkin, päänsärky keuhkoputkentulehduksesta. Ei muuta kuin lisäpilleriä. En ehdi paljon muuta tekemään kuin tutkailemaan dosettiani ja kaivelemaan piippua ja muuta nuuskaa eri tauteihin. Oma mummunikin olisi jäänyt toiseksi tässä sarjassa.

Katselin lapsena mielenkiinnolla omasta vuoteestani, entisestä papan sängystä, mummuni iltatoimia. Hän avasi klaffipiirongin. Sieltä hän otti hömpsyt kamferipullosta jos toisestakin. Sitten saatoimme ruveta nukkumaan.

Kun Terhi ja Tatu lähtivät, piristyin vähitellen. Suuresti minua auttoi se, että tunsin saaneeni huolenpitoa. Joku välitti ja auttoi. Eipä sillä, etteikö naapurin vanha mummokin tarjoutunut pyörällä hakemaan minulle ruokaa samalla, kun vieraili sairaalassa ystäväänsä katsomassa. Siunatut naapurit!

On ihana asua rakastavien ihmisten ympäröimänä. Huonossa kunnossa ihminen on herkällä mielellä. Itsekin olin melkein itkua vailla aamulenkilläni, kun olo oli hepuli.

Naapurissa soitetaan viulua, arvelin tyytyväisenä äskettäin. Kiva juttu, että musiikillisia lahjoja viritellään käyttöön. Hmmh, se olikin oma radioni. Olin laittanut Straussin levyn soimaan, mutta ääni oli niin hiljaisella, että vähitellen soinnut osuivat korviini.

Pyykkitupareissulta palatessa hain kolme koria enkeleitä varastosta. Olin jo kauan sitten miettinyt, että delegoin naapurin lapset järjestelemään niitä. Niinpä he tulivat, ja pian olivat enkelit hyllyssä. Jokaisella oli oma kori ja hylly, mihin kukin laittoi enkelit ja tontut sovussa seisomaan. Osan laitoimme yhteistyössä narusta roikkumaan.

Tarjoilua lapsille, totta kai. Sitten teimme ison palapelin yhdessä, jonka jälkeen lapset pelasivat keskenään muistipelejä.

Nautin lasten seurasta. He ovat aitoja, eivät velo tai vaadi mitään. Minun on helppo olla heidän kanssaan ja touhuta ilman etukäteissuunnitelmia. Sovimme, että joulun jälkeen lapset tulevat purkamaan enkelihyllyt.

Joululomalla myös Sara saa järjestää enkeleitä ja tonttuja, jos haluaa. Kenties hän tahtoo kuunnella jokaisen keuhkot ja antaa lääkettä! Säästän lääkeputkiloita hänen lääkärintointaan varten.

Kun vierailin Saran luona, rukoilimme autossa takapenkillä, että äiti-Maarit löytää parkkipaikan autolle. Seuraavalla kauppareissulla äitinsä kanssa Sara oli rukoillut samaa asiaa!

Siunaan tuota pientä Jeesuksen nimessä, kuten noita naapurin lapsia ja kaikkia lapsia. Lapset ovat Jumalan silmäterä. Meidän tulee arvostaa ja pitää heistä huolta myös kertomalla heille Jumalan suurista töistä. Eivät he automaattisesti tiedä, ellemme me kerro ja opeta heitä.

Tarkoitukseni oli mennä viikon päästä kympin matkalle Tampereelle, mutta joudun perumaan matkan. Se olisi liian rankka tässä vaiheessa. Minun on pakko karsia ja taas karsia menojani.

Ensi viikolla on pari pakollista menoa. Sen lisäksi aikomukseni on mennä tiistaina ja torstaina myyjäispöytää pitämään vanhainkoteihin. Jos Herra suo, enkä ole pahoinvoiva, menen. Sitten en mene, jos ei onnistu. Tapahtukoon Jumalan tahto.

Muistolauseeksi jaan Johanneksen kirjeen 5. luvusta jakeen 5:
"Kuka näet on maailman voittaja,
ellei se,
joka uskoo,
että Jeesus on Jumalan Poika?"

Huomenna on tuomiosunnuntai, kirkkovuoden päätös. Vanha ja entinen päättyy aina jonkinlaiseen tilintekoon ja pöydän tyhjennykseen. Vasta sen jälkeen voi uusi alkaa. Vanhan päälle ei kannata uutta ja puhdasta laittaa.

Saakoon Jumalan puhdistaa minun ja sinun sydämen kaikesta vuosien ja tämän päivän aikana kertyneestä taakasta, synnistä ja liasta. Koska Jeesus on vapauteen vapauttanut sen, joka hänen tykönsä tulee, juoskaamme tältä seisomalta hänen puhdistettavakseen. Hän lupaa, ettei heitä pois ketään, joka hänen luokseen tulee.

Siunattua pyhänaikaa, arvoisa lukijani!

Palapelin tekoa yhdessä