Kategoriat: Ajankohtaista

Luulin pistävää hajua majapaikassani tuuletuksen puutteeksi, mutta hometta se oli. Ei lähtenyt tuuletuksella.

Nukuin vain hetken, sitten painelin tyyny kainalossa koputtelemaan isännän ovelle, kun ei henki tahtonut kulkea. Ei tule uni, totesin isännälle, joka tirkisteli oven raosta kuin Tarzan ikään, mitä vaatetukseen tulee. Minä puolestani olin sangen peittävästi pukeutunut moniin villasukkiin ja -takkeihin pyjaman lisäksi.

Loppuyön naureskelin ja hihitin itsekseni tuota tilannetta, kun makailin aulan sohvalla, jossa sentään pystyin hengittämään vaikkakaan en nukkumaan. Liikaa miesväkeä ovien takana käytävän varrella.

Hometta ei voi olla, kukaan ei ole koskaan valittanut, tiesi isäntä, ja nuuski kukkapurkkia, joka oli hänen mielestään ainoa mahdollinen syyllinen.

Aamulla siirryin matkalaukkua perässäni hyryyttäen hotelliin. Olin yrittänyt päästä halvalla yöpymisen suhteen, mutta vahingosta viisastuneena päätinkin ruveta törsäämään.

Päivä on ollut ihana, uimista, kävelemistä tuntikausia, kirjastoa, kirpparia, syömistä ja kahvittelua omassa virkistävässä seurassani.

Illan olen pärskinyt, kärsinyt allergiaoireista ja kurkkukivusta. Harmittaa, kun en älynnyt heti hometilannetta.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!

jk. Vaihdoin kuvat eiliseen tekstiin, kun sain ne siirretyksi koneelle.