10.10.2012 - Sydämeni on valmis, minä tahdon soittaa ja laulaa!

Päivä poutainen, jätin pyörän yöksi ulos: illalla alkoi reipas sade!

Koska on myöhäinen ilta, tai paremminkin yö, en nyt kuitenkaan soita enkä edes laula, vaikka otsikossa niin uhkailenkin. Sydämessäni voin kuitenkin tehdä niin.

Päivä on ollut työntäyteinen, kuten se pakkaa olla tällaisilla, jotka eivät osaa levätä edes nukkuessaan.

Olen käynyt pari tärkeää puhelua tänään, toinen oli eräänlainen työnohjaus koskien kokemuskouluttajuuttani. Pari kertaa olen myös ollut uimassa: aamulla meressä, illalla allasjumpassa MS-yhdistyksen porukan mukana. Kiva ryhmä, ihanaa pomppia vedessä!

Terapiassakin olin, se oli rankkaa tänään.

Paria työpaikkaa olin tsekkaamassa. Toisen ovet olivat säpissä: pitkällisen nettitutkailun jälkeen minulle selvisi, että pulju on lopettanut toimintansa jo pari vuotta sitten. Olin siis hiukan myöhässä.

Toiseen paikkaan olisi pitänyt olla enemmän työtön ja toimeton kuin minä olen, niin että työvoimatoimisto olisi maksanut palkan, mikäli kyseinen mesta olisi minut huolinut vaivoikseen, joten ei tärpännyt.

Mutta ei se mitään. Olen kiitollinen, että mikään sellainen ovi ei aukea, minkä ei ole tarkoitus aueta. Sitä paitsi olen niin uupunut kaikista yrityksistäni pitää itseäni liikkeellä, etten jaksaisikaan varmasti mitään.

Yksi asia on, jota en totisesti osaa enkä kykene tekemään: rauhoittumaan enkä olemaan aloillani. On se sukuvikakin, mutta olen kehittänyt taidon äärimmilleen minäkin.

Kun äitini oli muinoin testauttamassa sydämensä kuntoa lääkärillä, tämä oli säikähtänyt, että äiti rikkoo soutulaitteen, kun kapistus meinasi irrota lattiasta. Äidin sydämen tilaa en muista, mutta kyllä se tykyttänyt vuosia jo sen jälkeen.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen: koko jäljellä oleva elämäni on sitä varten, että voin opetella rauhoittumista.

Kenties minusta tulee vielä niin rauhallinen kuin Peppi Pitkätossun isoäidistä. Ei inahtanutkaan, vaikka mitä tapahtui. Hän olikin nauttinut ketunmyrkkyä. Ehkä siinä olisi ratkaisu, hmmh. Taidan sentään yrittää vielä luonnonmukaisempia konsteja, koska harjoitukseni ovat vasta alkumetreillä.

Pakko laittaa jälleen kerran virsi 525 iltarukoukseksi, sillä se soi mielessäni ja puhuu tunnoistani; erityisesti viides säkeistö.
Voi hyvin, arvoisa lukijani!

jk. En viitsi kertoa, montako vaahteraruusua olen tänään tehnyt, enkä ihan kaikkea muutakaan sähläämistäni.

1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.

6.
Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.

Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.