02.10.2012 - Hän pelasti meidät... laupeutensa mukaan!

Aurikoista ja sateista vuoronperään. Meressä kävin sateettomana hetkenä pyörällä veivaten. Otsikko Tiit 3:5

Oletko joskus ostanut saman kirjan kahteen kertaan ja maksanut vielä kummallakin kerralla siitä? Minä olen, huomaamattani.

Bongasin kirpparilla oven pielessä kirjalaatikon. Käsiini osui takuuvarmasti ihana kirja: Toivoton tapaus, Rees-Larcombe. Ostan aina uusia kappaleita, jos tiedän kirjan lukemisen arvoiseksi; voin antaa jollekin.

Kotona avasin kirjan, luin kirjan saajan nimen ja vuosiluvun 1995. Hmmh. Eräs tuttavani oli tuon niminen, nyt jo edesmennyt. Kirjan välissä oli itse tehty joulukortti, ihan sievä, kaikenlaista ne ihmiset askartelevat.

Oho, kortin lähettäjänä olivat Paula, Ari ja lapset. Ei epäilystä: oma antamani kirja. Se on näköjään tuttavani kuoltua kärrätty kirpparille. Ei liene kovin tavallista, että kirja osuu antajan käsiin uudestaan, mutta niin vain kävi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää: tämä toteutui kirjaimellisesti!

Palasin uimareissulta kyseisen kirpparin kautta. Etsinnän kohteena ovat tietynlaiset langat tai niistä tehty paita, jonka voisin purkaa langoiksi. Voisin ostaa kaupastakin, ja ehkä joudun niin tekemäänkin, mutta olisi paljon hauskempaa, jos löytäisin langat kierrätyksestä.

Lankaa en löytänyt, mutta kahdet farkut nappasin. Nyt olen leikellyt jo niitä, sovitellut, vähän ommellutkin. Katsotaan, onnistuuko retkuleeni.

Minulla on liian monta rautaa tulessa. Se on merkki väsymyksestä. Minun on vaikea rauhoittua, koska keskeneräiset asiat raskauttavat. Tosin aiemmin illalla onnistuin lukemaan Elma Aaltosen hauskaa kesämökkikirjaa. Senkin löysin tänään samasta paikasta, ja ostos oli kannattava.

Olen miettinyt näkyäni omasta sisäisestä tilastani. Kerroin jo, että minusta tuntuu, kuin sisimpäni olisi eräänlainen kellari tai varasto, jonka hyllyt ovat kaikki lattialla tavaroineen. Seinät ovat kyllä täynnä nauloja, ruuveja tai niiden jälkiä, mutta en tiedä, mihin hyllyt pitäisi sijoittaa.

Seinien tila osoittaa mennyttä elämääni. Vähän liikaa olen joutunut siirtelemään hyllyjen paikkoja, aina uuden koitoksen tullessa jälleen uusi järjestys. Nyt seinät on korjattava, että niihin voi kiinnittää hyllyt takaisin.

Seinät ovat sitä paitsi mustat, kuin lapsuudenkotini kellarin seinät.

Huomenna menen jälleen terapeutin kanssa käsittelemään hyllystöni kuntoa ja mahdollista järjestystä. Minun ei pidä hoppuilla, Jumala on luvannut viedä asiani päätökseen ja luotan Häneen.

Psalmista 27 löysin lohduttavia sanoja väsyneelle mielelleni:

"Yhtä minä pyydän Herralta,
yhtä ainoaa minä toivon:
että saisin asua Herran temppelissä
kaikki elämäni päivät!
Saisin katsella Herran ihanuutta
hänen pyhäkössään
ja odottaa, että hän vastaa minulle.
Kun vaara uhkaa,
hän ottaa minut majaansa.
Hän antaa minulle suojan teltassaan,
nostaa minut turvaan kalliolle.

Nyt minä kohotan pääni, en pelkää vihollisiani, vaikka he saartavat minut. Minä uhraan Herralle hänen pyhäkössään, uhraan ja huudan ilosta, minä laulan ja soitan ylistystä Herralle.

Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi:
"Etsikää minun kasvojani."

Herra, minä tahdon etsiä sinua,
älä kätke minulta kasvojasi!
Älä vihastu, älä torju palvelijaasi,
sinä olet aina ollut minun apuni.
Älä nytkään jätä minua, älä hylkää,
sinä Jumalani, sinä auttajani!

Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät,
Herra pitää minusta huolen.

Herra, opeta minulle tiesi,
johdata jalkani oikealle polulle,
päästä minut vihamiehistäni.
Älä jätä minua heidän armoilleen!
He ovat julmia syyttäjiä, vääriä todistajia.

Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa.
Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!"

Tässä luottamuksessa, hyvää yötä, arvoisa lukijani!