Kategoriat: Ajankohtaista

Joulu on jo ensi kuun jälkeen!

Pilvinen, sateileva päivä. Jo lokakuu!

Aamulla itkin, kun en saanut neuvonta-aikaa oikeusaputoimistosta osaeläkkeen valituksen tarkistukseen. Olisi mennyt liian myöhälle. Olisi pitänyt soittaa aiemmin, mutta kun en ole jaksanut. Valituksen kirjoitin itse eilen. Hoidan siis sen itse myös loppuun, meni syteen tai saveen. Jumala kuitenkin kaikkea johtaa. En vaivu epätoivon syövereihin, vaikka itsesäälin kyyneleitä vuodattelinkin.

Istuin aamulla keinussa, kudoin paitaa Saralle, kun olin ensin lukenut Raamattujani. Sanon Raamattuja, koska luen monta eri versiota. En siksi, että tutkisin ja vertailisin, koska sitä en tee. Mutta koska luen kohtia eri systeemeillä, tarvitsen monta kirjaa.

Nykyisin kuuntelen usein sävelmusiikkia, siis klassista, ei sanoja. Se on hoitavaa, rauhoittavaa. Sytytin kynttilän pöydälle.

Tutkin allasjumpan aikoja netistä ja pyöräilin uimahallille ennen yhtätoista. Ostin sarjalipun, 30 kertaa.

Juoksin vedessä kellukkeen kanssa vartin, olin puolen tunnin ohjatussa jumpassa mukana ja jälleen juoksentelin vartin. Jumppa oli niin tehokas, että hengästyin. Tosi hyvä siis.

Olipa auvoinen olo pyöräillessäni kotiin takaisin! Söin parin päivää sitten tekemääni chili con carneeta, mikä on minun makuuni kerta kaikkiaan. Join kahvia, mietiskelin asioita.

Pyöräilin kirjastoon. Palautin lukemani ja lukematta jättämäni kirjat. Yksi uusi kirja löytyi vaihtopöydästä, neljä, viisi kirjaston hyllyltä. Kirjasto on totisesti lempipaikkojani! Kävin lukemassa parin edellisen päivän Pohjalaiset.

Paluumatkalla poikkesin kauppaan tarjouksia jemmaamaan. Ruokaa, en muita tarjouksia. Keräsalaattia, kanankoipia, pari lenkkimakkaraa, kun nekin maksoivat vain euron tänään. Jos tulisi vaikka mennyksi mökille viikonloppuna makkara takataskussa.

Iltapäivällä Manda-tyttö oli tekemässä palapelejä luonani. Kerstin soitti, ja tuli lenkillä ollessaan kylään ja toi karkkipapereita. Manda meni kotiin, Kerstinin kanssa hörpimme teetä vesirinkeleiden kera. Olivat oikein hyviä! Ohje:
-2dl lämmintä vettä, johon lisätään
-1,5tl suolaa joka on sekoitettu hiivan kanssa. Sitä pitäisi laittaa puoli ruokalusikallista, mutta taisin laittaa enemmän.
-jauhoja 4,5dl
-kuminansiemeniä

Taikina vastataan kimmoisaksi ja kohotetaan. Kun taikina on kohonnut, siitä leivotaan noin 25 kpl rinkuloita. Keitetään vettä kattilassa, lisätään vähän suolaa veteen. Rinkulat kiehautetaan pikaisesti vedessä, nostetaan pellille ja paistetaan sopiviksi.

Helppoa kuin mikä! Tosin ensi yrittämällä rinkulat epäonistuivat. Taikina ei noussut. Leivoin taikinasta pyörylöitä, keitin ja paistoin, kun olin leikkiin ryhtynyt. Möykyt näyttivät lihapullilta, mutta valitettavasti eivät maistuneet niiltä. Heitin loput roskiin, kun söin ensin lämpimänä muutaman köntin.

Ompelin päivällä kahvipusseista pitkiä nauhakkeita; niistä on tarkoitukseni tehdä Marlin opastuksella kori jonain torstaina. Pussukoita en ole ommellut ainakaan viikkoon.

Toivotan siunausta alkaneeseen lokakuuhusi, arvoisa lukijani!