12.09.2012 - Vastaan tuli Jumalan enkeleitä!

Yöllä satanut, aamulla pilvistä ja aurinko yrittää kurkkia hetkittäin. Otsikko 1 Ms 32:2. jakeesta.

Alavireinen, matalapaineinen olo kuten sääkin. Ilmanala määrittää tässä iässä yllättävän paljon mielialaa. Nuorena säällä ei ollut väliä: oma energisyys riitti peittoamaan synkän sään. Nykyisin kaipaan valoa ja aurinkoa.

Markus Pöyry piti huikean saarnan sunnuntaina Luther-säätiön messussa. Voit kuunnella sen halutessasi netistä. (Luther-säätiö - saarnat - Markus Pöyry.)

Aiheena oli kiitollisuus, lähinnä jae:
"Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltäni."

Markus kertoi ikeestä: se ei ole risti, vaan se on kehikko, joka laitettiin kahden SAMANKALTAISEN päälle. Kun Jeesus pyytää meitä saman ikeen alle, hän itse kantaa sitä. Paljon muutakin vapauttaa M.P. kertoi asiasta.

Ja se, että meidän tulisi oppia hänestä, ei tarkoita raskasta pänttäämistä. Sitä se ei varsinkaan tarkoita, että meidän tulisi pitää Jeesusta esimerkkinä ja ihanteena, jollaiseksi me yritämme tulla. Ei, vaan katselemalla Jeesusta, olemalla hänen seurassaan me olemme yhtä hänen kanssaan. Saman ikeen alla kulkiessamme vietämme aikaa yhdessä.

Jeesus antaa meille vapauden ikeen alla. Saamme valita vapaasti asioita, jotka eivät ole vastoin Jumalan asettamia rajoja. Jeesus tulee kanssamme, mutta jos tahdomme mennä suuntaan, joka on väärä ja meille turmioksi, Jeesus ei tule mukaamme.

Siinä tapauksessa me itse lähdemme ikeen alta pois, luovumme hänen seurastaan. Hän ei aja meitä koskaan pois, sillä hän ei voi sitä tehdä, vaikka tahtoisikin. Syy on yksinkertainen: koska Jeesus sanoo sanassaan, että joka hänen tykönsä tulee, sitä hän ei heitä pois. Hän ei toimi koskaan omaa sanaansa vastaan!

Armoa armon päälle, vapautuksen sanaa uupuneille sydämille.

Merivesi on noin 13 asteista. Mukavan raikasta. Viitisen minuuttia meressä menee mukavasti, mutta kellumista en viitsi harrastaa enää, ettei pää jäädy.

Maanantai-iltana kävin mustikassa. Oli mukava hurauttaa autolla, muuten reissu olisi jäänytkin tekemättä. Sain marjoja noin litran, puolukoita tuli mukaan. Mustikka-aika on lopuillaan, puolukka-aika alkamassa. En tiennyt oikein, kumpia olisin poiminut, mutta mustikkaan olin kyllä lähtenyt leipoakseni mustikkakukkoa, jota myös tein. Ohjeen otin netistä ja hyvää siitä tuli.

Sain metsästä mukaani myös seuralaisia. Useampikin. Pitkin iltaa napsin niitä tukastani, niskastani, paidan alta. Netistä katsomalla totesin otukset hirvikärpäsiksi. Olisi pitänyt olla huivi päässä, mutta ei ollut. Ne olivat niin paksukuorisia, ettei niitä meinannut saada hengiltäkään, mutta erityisen inhottavia ne eivät minun mielestäni olleet. "Ei ne kuole millään", sanoi äitinikin.

Tiistaina eli eilen menin sairaalaan. Ari odotti jo tuolissaan hyväkuntoisen näköisenä. Ilahduimme toistemme tapaamisesta, tietysti. Leikkasin Arin tukan, lähdimme alakertaan, sillä minulla oli hengellisten laulujen hetki ruokasalissa, Tammikartanossa.

Rämpytin kitaraa Ari vieressäni. Kaivelin tämän tästä Arin suuta, kun hän yski ja välillä räkä roiskui leukaa pitkinkin. Mutta minähän olin siitä vain tyytyväinen: kuumeetonta aikaa on kestänyt nyt nelisin kuukautta, mikä on ennätys pitkään aikaan. Kiitos Jumalalle, että Ari jaksaa yskiä!

Kaikesta sitä ihminen voikin olla onnellinen ja kiitollinen, kun räästäkin!

Mikä yhteys limaisuudella ja kuumeella on? Se, että jos lima/räkä ei nouse ylös, se kerääntyy keuhkoihin, josta seuraa kuume ja kunnon aleneminen. Mitä pitempään kuumeeton/antibiootiton aika kestää, sitä paremmin se tehoaa sitten, kun sitä pitää nauttia.

Laulelimme kolmisen varttia. Välillä eräs setä soitteli hanurillaan Kristallivirta-kappaleen, jonka hän toivoi minun laulavan. Soitto oli taatusti sedän selkäytimessä, sillä vanhuudesta ja raihnaisuudesta huolimatta hän soitti tosi hyvin.

Kerroin pikku juttuja Saran kanssa viettämästäni viikosta, uimisesta,
marjareissustani, hirvikärpäsistä ja muusta. Oli hauskaa, kun Arin osastoltakin oli muutamia ihmisiä mukana. Yhteensä väkeä oli kai parikymmentä.

Kävin sopimassa ammattikoululla, että vien autoni sinne ensi viikolla vahattavaksi. Olen joskus aiemminkin käyttänyt autoani siellä korjattavana. Opiskelijat saavat töitä, eikä se tule asiakkaalle kalliiksi. Tässä tapauksessa minulle.

Illalla oli syksyn ensimmäinen raamattupiiri. Meitä oli neljä, eli oikein sopiva pienryhmän koko. Luimme Päivän sanasta tekstit sekä filippiläiskirjettä. Kirjoitin ylös rukousaiheitamme, joihin odotamme Jumalalta vastausta syksyn aikana.

Raamis kokoontuu luonani jatkossa joka toinen viikko. Se helpottaa minua: tarvitsee siivota harvemmin! Ei tietysti tarvitse naisten takia, mutta itseni takia teen sen. Pesin kylpyhuoneen valkoisen maton ja sain sen kuivaksikin iltaan mennessä. Lattian pesin oikein kloriitilla. Joskus pitää repäistä.

Muiden huoneiden lattioita en pessyt ollenkaan, imuroin kylläkin. Imurin vakiopaikka on tätä nykyä keittiön kirjahyllyn päässä. Siitä nappaan sen nopeasti, kun haluan pikasiivouksen. On syytä miettiä jatkuvasti itseä helpottavia niksejä. Kylpyhuoneessa pyykkikori on esimerkiksi pikkujakkaran päällä: vaatteet on helpompi laittaa koriin, kun se on korkeammalla. Ja jakkara on lähellä, kun vaikkapa Sara tulee kylään ja tarvitsee sitä.

Naiset lähtivät, Terhi-tytär tuli käymään. Annoin hänelle ja vävylle annokset leipomaani mustikkakukkoa. En olisi jaksanut leipoa sitä eilenkään, toissa päivänä en varsinkaan, mutta mustikat piti jo käyttää ja taikinan olin vääntänyt jääkaappiin valmiiksi. Työ ei ollut vaikea, mutta voimat olivat kortilla. Yritän edelleen liikaa!

Änkesin Terhille mukaan hänen paappansa tekemän kukkajalan ja ison kukan sen päältä. Kukka puolestaan on minun pappani kliivia alunperin, mutta minulla ei ollut sille riittävästi tilaa. Mietimme, kumman tulisi kiittää: hänen, joka sai tavaraa, vai minun, joka pääsin siitä eroon. Toivon mukaan kumpikin oli kuitenkin tyytyväinen; minä ainakin.

Kuistin ikkuna on pestävä, kun kliivia pitkine lehtineen lähti pois sen edestä suojaamasta. Kukan takia en ole muka voinut pestä ikkunaa koko kesänä, koska kukkaahan ei tietysti voinut siirtää, se on selvä.

Saunasin illan lopuksi, luin kirjaa ja vatkutin nukkumaan menoa puoleen yöhön. Ei tehnyt mieli mennä nukkumaan, eikä hirveästi huvittanut herätäkään aamulla.

Aurinko tirkistelee jälleen taivaalla, joten paistan mustaamakkaraa, herkkuani, ja syön salaattia ennen kuin lähden uimaan. Pyöräily ja ulkoilu virkistää, piristää ja antaa potkua alkaneeseen päivään.

Siunausta sinullekin, arvoisa lukijani!