Kategoriat: Ajankohtaista

Ruusupuistossa eilen Anilean kanssa.

Hieno sää tänäänkin. Otsikko Luuk 8: 12

Korjasin koneen ihan itse. Se tosin vaati monta soittoa eri asiantuntijoille. Ensimmäinen sanoi, että soita infoon, siellä osaavat sanoa, mitä koneelle pitää tehdä. Kun soitin infoon, käskivät soittaa Anviaan.

Soitin Anviaan. Tyttö sanoi, että oletko koittanut ottaa johdon pois sähkökatkon jälkeen ja laittanut sen uudestaan. En tiennyt, olinko tehnyt niin. Katkaisin puhelun ja irrotin johdon, varalta parikin johtoa ja laitoin ne takaisin. Kone alkoi toimia.

Niin on vika korjattu. Ylilelliä, vai mitä!

Olen kertonut ennenkin vitsin ison tehtaan sammuneesta koneesta. Oli pakko käskeä paikalle Osaaja, koska tuotanto kärsi, tappiota syntyi. Tämä Osaaja näpläsi ja hypisteli konetta jonkin aikaa. Sitten hän painoi jotain nappia. Kone alkoi toimia.

Myöhemmin Osaaja lähetti laskun. 10 000 euroa. Oho, vähän liian suuri tuollaisesta pikku näpläilystä, tuumasi tehtaan omistaja. Osaaja lähetti uuden laskun. Näpläys 10 euroa, luki laskussa. Näpläyspaikan löytäminen 9990 euroa.

Niin se on. Näpläyspaikka on keksittävä.

Hengellisissa asioissa korjauspaikan ympärillä on eniten jalanjälkiä. Näpräilijöitä riittää. Tallotuin paikka on ahtaan portin ovella. Sisään eivät kaikki uskalla, mutta moni käy kurkkimassa ja tirkistelemässä.

Kuitenkin vain korjauspaikalla, Jeesuksen ristin juurella silmät avautuvat ja apu ja korjaus tulee ihmisen syntitilaan. Ympärillä kiertely ja asioiden järkeily eivät auta. On otettava Sana vastaan ja uskottava evankeliumi: Jeesus on kuollut minun syntieni tähden. Minut on sovitettu Jumalan kanssa, minulla on rauha Jumalan kanssa Jeesuksen tähden.

Radio deissä mainostetaan jotain tapahtumaa, jossa kehotetaan ihmisiä tulemaan mukaan, mikäli he haluavat kokea enemmän Jumalaa ja hänen läheisyyttään.

Itse olen kokenut ja koen suurimpia siunauksia kahden kanssa Jeesuksen, kuten laulussa sanotaan.

Tänään, eilen ja aiempinakin päivinä olen kellunut meressä, uinut ja ihmetellyt Jumalan suuruutta, hyvyyttä, kaikkivaltiutta ja rakkautta minuakin kurjaa kohtaan. En voisi kokea enemmän Jumalan armoa, tässäkin on niin paljon käsittämistä, että pakahduttaa sen kokeminen.

Usko Jeesukseen on turvallista luottamusta joka hetkessä, vaikka ulkoiset olot voivat vaihdella. Sittenkin sydämen syvimmällä on varmuus:
Minun lunastajani elää. Viimeisenä Hän on seisova multien päällä. Hän sanoo viimeisen sanan minua koskeviin asioihin.

Tämä on armoa.

On paljon hengellisiä lauluja, joiden sisältö on aika pehmoista. Niitä on varmaan hauska kuunnella, koska ne vetoavat ihmisen haluun kokea suloisia tunteita. Mutta pehmoilu ei kanna arjessa. Tarvitaan jotain enemmän, jotain syvempää. On helppoa laulaa uskosta, vaikeampaa on astella työsaappaissa.

Jumala vahvistakoon meidän jokaisen uskoa Jumalan Poikaan, jonka veressä on meidän syntiemme sovitus. Se tuo rauhan, ilon ja vapauden epäonnistuneen, rikkinäisen ihmisen sydämeen. Ehtoollisessa saamme ottaa Hänet vastaan.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimi, nyt aina ja iankaikkisesti. Ylistetty olkoon Isä Jumala ja Pyhä Henki, eläväksi tekijä.

Ole siunattu, hyvä lukijani!

Siskiltä saamani kiinanruusu tekee valtavia kukkia. Monta nuppua vielä aikeissa kukkia.