Kategoriat: Ajankohtaista

Tuulista, vesisade illasta alkaen. Kastelukannut rännin alla! Otsikko Jer 29:11 Danilon päivän tekstistä.

Soitin lääkärille, sain verikoevastaukseni. Muuten kaikki hyvin, mutta kilpirauhasarvot vieläkin päin mäkeä. Lisättävä on pilleriä. Päivä on ollut mukava, vaikka olenkin joka välissä makoillut sohvalla melkein ainaisen väsymyksen takia. Enhän minä siitä huolimatta osaa toimeton olla!

Vein kirjastoon pinon kirjoja vaihtopöydälle. Suurin osa oli sieltä haettujakin. Kaikkia en lukenut, kun olivat niin kummallisia. Pari löysin lisää. Olen nyt innostunut lukemaan kyseisen pöydän tuotteita ennemmin kuin lainaamaan kirjastosta itsestään.

Rohkaisuksi sinulle, väsynyt lukijani, annan Danilo Vallan kirjasta ottamani raamatunkohdan, joka antaa uutta voimaa myös itselleni:

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia:
minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

"Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.

"Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut." -Jer 29:11-

Sinua siunata tahdon, hyvä lukijani!

Uusimmat pussukat. Kiitos karkkipaperien antajille Horonkylään ja Vaasan pingviinien uimarille!