Kategoriat: Ajankohtaista

Rantakirppiksellä tänään

Ihana heinäkuinen kesäpäivä. Aurinkoista ja tyyntä.

Poskeni hehkuvat: olen ollut ulkona koko päivän.

Kelloni herätti kahdeksalta. Luin päivän raamatuntekstit, laitoin eväät ja keräsin kirpputoritavarat kasseihin ja reppuun. Pyöräilin parin kilometrin päähän paikalle, johon tuli tänään varmaan parikymmentä myyjää.

Tarzanin mies (Janeko lienee) oli tuonut hänet tavaroineen jo puoli yhdeksältä varaamaan meille parhaan mahdollisen paikan kiviaidan vierestä. Siinä oli varjoakin päivän aikana, eikä aurinko porottanut niskaamme liikaa.

Olemme tyytyväisiä myyntitulokseen. Pääsin hiukan pikkutavarasta eroon, pussukoita ja kirjan myin myös. Palatessa oli vähemmän tuotavaa kuin mennessä. Tapasin tuttuja jonkin verran ja sehän oli mukavaa.

Uimareissun tein viiden jälkeen, kun olin tankannut itseni kotona välillä.
Poikkesin saunassa sen verran, että sain tukkani pestyksi, kun palasin uimasta. Ilta menee levätessä ja lukiessa. Toivon pääseväni varhain nukkumaan ja heti aamuvarhaisella uimaan.

Eilisiltana soitin sairaalaan ja lähetin Arille terveisiä. Olisi mukava tavata häntä, mutta koska sairaalaan menoon liittyy niin paljon raskautta, en jaksa mennä sinne. Opettelen lepäämään Jumalassani tässäkin asiassa ja luottamaan, että kaikki, ihan kaikki, yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa.

Siunauksen toivotukset sinulle, arvoisa lukijani.

Kaupunkimme kukkaistutukset ovat erityisen kauniita tänä kesänä