23.07.2012 - Mikään (Jumalan lupauksista) ei ole jäänyt täyttämättä!

Koleaa säätä, sadekuuroja. Otsikko Joos 23 luvusta.

Nuoret ovat olleet aina kapinallisia, eivät vain meidän aikanamme, vaikka Raamatun mukaan pahat tulevat yhä pahemmiksi, pyhät pyhittyvät. Jo vuonna 425 eKr. Sokrates on kirjoittanut:

"Tämän päivän nuoret rakastavat ylellisyyttä,
käyttäytyvät huonosti ja
halveksuvat auktoriteetteja ja vanhuksia.
Nykyajan lapset ovat tyranneja
ja väittelevät vanhempiaan vastaan."

Eikö sovi täydellisesti myös meidän aikaamme? Sokrateen lainaus on Danilo Vallan vuosikirjasta tältä vuodelta.

Eräs ystäväni on sitä mieltä, että Baabelin tornin hajotuksesta ajan ilmiöt johtuvat: sukupolvet eivät voi ymmärtää toisiaan, ei ole yhteyttä ihmisten välillä. Baabelin hajotushan tapahtui syntiinlankeemuksen jälkeen.

Ihmiset eivät ole tulleet piiruakaan viisaammiksi - katsopa vaikka Roomalaiskirjeen ensimmäisiä lukuja - päinvastoin voisi kai sanoa. Vaikka tieto lisääntyy, ihminen ei kasva henkisesti, koska hän ei syntisessä luonnossaan suostu ottamaan vanhempien opetusta vastaan, vaan kapinoi ja haluaa löytää itse viisautensa. Näin on ollut laita kaikkien sukupolvien kautta historian.

Kolmen viikon takainen pohjanoteeraus uupumukseni suhteen ei kai johtunut sittenkään allergialääkkeistä. Nimittäin en ole syönyt niitä sen koommin, mutta siitä huolimatta olin eilisillasta tähän aamupäivään täysin sumussa ja sakea.

Kävin laittamassa vesiämpärin talon nurkalle rännin alle, kun satoi, mutta en muista, teinkö sen myöhään illalla vai varhain aamulla. Viideltä joka tapauksessa heräsin, ensimmäisen kerran. Luin illan kirjaa, mutta suljin sen monta kertaa, kun en jaksanut lukea. Mutta nukkuakaan en oikein jaksanut.

Nyt tilanne on taas ohi. Tein tiiviisti kirjallista työtä aamupäivällä. Kävin uimassa, kirjastossa ja palauttamassa pullot lähikauppaan. Pullorahoilla ostin litran jäätelöä. Sitä on vielä jäljellä!

Luin romaania, Raamattua ja ompelin viisi pussukkaa loppuun. Valmistaudun jo joulumyyntiin.

Soitin sairaalaan ja menin Arin luo neljältä. Ari oli ollut tuolissa istumassa monta tuntia päivällä! Hyvä! Keinuin siis vaan Arin huoneessa tunnin, toista ja kerroin kuulumisia. Ari voi hyvin ja oli iloinen, mistä olen äärettömän onnellinen. Haluan ehdottomasti olla Arin seurassa, mutta minun on pakko harventaa käyntejäni. Terveyteni murtuu muuten kokonaan.

En enää kestä nähdä Aria paita märkänä, huonossa asennossa tai muuten pahassa tilanteessa. Jos niin vielä käy, saan täydellisen hepulin. Ari kestänee kärsimyksensä, mutta minä en kestä sitä. Raja on tullut vastaan.

Usein vierellä kulkija sairastuu ja kuolee ennen potilasta. Johtuneeko se siitä, että sairas omassa nahassaan tottuu ja hän ei voi juuri muuta kuin olla siinä, missä on. Läheisin ihminen puolestaan tahtoisi tehdä toisen puolesta melkein mitä hyvänsä, mutta ei voi: avuttomuus, toisen kärsimys kuluttaa. Jatkuva suru ilojenkin keskellä syö ihmisen voimia.

On pakko luottaa ja uskoa, kuten otsikon teksti kuuluu kokonaisuudessaan:
"Älkää koskaan unohtako, että Herra, teidän Jumalanne, ei ole jättänyt täyttämättä ainoatakaan teille antamaansa lupausta. Ne ovat kaikki täyttyneet." Niinpä minäkin pyydän Jeesuksen uskoa, että voin omistaa tuon Jumalan sanan itselleni.

Aikoinaan, 15-20 vuotta sitten, Kelan kirjeen näkeminen postin seassa aiheutti tilanteen, jossa olisin tarvinnut kourallisen rauhoittavaa lääkettä. Joku ei tätä ymmärrä, mutta joka on ollut vastaavassa ahdinkotilanteessa kuin meidän perheemme, ymmärtää täydellisesti!

Minulla on muuten muisto eväsretkeltämme Saran kanssa viime viikolla: kaksi muurahaisen puremaa! Makasin ruohikossa eväitä nauttiessamme, kunnes tunsin ilkeitä pistoksia mahanahassani. Sen jälkeen jäljet ovat kutisseet joka päivä muistuttaen ilkeästi ilon pilaajista.

Koko päivän olen hyräillyt virttä, jonka aioin kirjoittaa lukijoilleni. Mutta nyt se ei tule mieleeni millään! Olkoon sitten.

Sinua siunaten, arvoisa lukijani!