08.07.2012 - Lepopäivän viettoa!

Painostavaa, helteistä, pilvistä. Illalla myöhään vasta alkoi sade.

Otin kahdet päiväunet tänään. Toiset Arin luona parvekkeella keinussa, toiset omalla sohvallani.

Heräsin toisella kertaa, kun kuulin nimeäni huudettavan. Pari ystävääni tuli kirkosta puoli seitsemän maissa ja huhuili, olenko kotona. Olin.
Oli hauskaa, kun he istuivat pari tuntia luonani juttelemassa ja söivät osan hedelmärahkasta, niin ettei minun tarvinnut itse ahmia kaikkea.

Ari ei kuullut, mitä puhuin hänelle, ja syykin selvisi. Hänen korvansa tiukkuivat mömmöä. Puhdistin.

Arin isovarvas oli tulehtunut kynnen vierestä. Kynsi on ollut keväästä asti osittain musta, sillä se oli kai jäänyt sängyn päätyä vasten. Tänään huomasin, että siihen on tullut mätää ja se oli arka. Lääkäri katsoo sitä kuulemma huomenna, lupasi hoitaja, kun pyysin häntä katsomaan varvasta.

Myös Arin jalat ovat rutikuivat ja hilseilevät. Soitin jonain päivänä osastonhoitajalle, kun muistin, että Arille on annettu kesällä yleensä lisänesteytystä. Pyysin siis lisäämään hänelle vettä ja näin on tapahtunut.

Tänään annoin ilmakylpyä Arin jaloille. Nostin ne vaakatasoon ja rasvasin moneen kertaan, kun olimme kolme tuntia parvekkeella. Tulehtuneeseen varpaaseen laitoin myös voidetta ja rukoilin Arin puolesta.

Ei kai ihme, että uuvuttaa.

Tästä lähtien käyn vain kaksi kertaa Arin luona viikossa. Muuten menetän oman terveyteni kokonaan. Jos voisin vain käydä Arin luona vaimon ominaisuudessa, ehkä jaksaisin paremmin. Mutta sellainen ei onnistu. Minun on käveltävä monen ihmisen ohi sitä ennen, tervehdittävä, vaihdettava ehkä muutama sana. Sitten näen Arin tarpeet, korvat, varpaat ja muuta.

Ari oli tuolissaan istumassa, kuten olin pyytänyt. Hoitajat osastolla ovat ystävällisiä. Mutta kuvio on raskas minulle. Tunnen olevani ikävä omainen, kun minulla on enimmäkseen Arin hoitoa koskevia huomautuksia. Mielelläni annan hyvää palautetta, sillä kukaan hoitaja ei ole koskaan ollut epäystävällinen minua kohtaan. Usein en vaan jaksa puhua mitään muuta kuin mistä on pakko sanoa. Eikä siihenkään ole aina voimia.

Jumala on luvannut pitää Arista huolen ja hän tekee sen. Minustakin hän välittää niin paljon, ettei vaadi enempää kuin jaksan. Aria ei auta ollenkaan, jos minä romahdan. Niinpä minun on tehtävä surutyötä vähentämällä sairaalakäyntejäni ja luotettava Jumalaan. Elämä on aikamoista prosessointia.

Kun ystävät lähtivät luotani, ampaisin uimaan. Unohdin tempaista uimapuvun mennessäni pyykkinarulta ja sormi meinasi mennä suuhun uimapaikalla. Apu oli kuitenkin lähellä: Martta istui kuistilla miestään odottamassa, valmiiksi märät uikkarit repussaan. Niillä pinkaisin mereen. Muuan mieskin olisi lainannut uimahousujaan, mutta luotin enemmän Martan uikkarimakuun.

Helle helpottaa, kun vettä sataa taivaalta. Nukkuminen lienee helpompaa.

Eilen olin auttelemassa kihlajaisissa, ja sen jälkeen olinkin vauhti päällä. Se loppui vasta kolmelta yöllä. Siihen mennessä ehdin nousta monta kertaa lukemaan ja tekemään sudokua. Uni ei vain tullut. Stressinsietokykyni on kai olematon.

En ollut kirkossa tänään ollenkaan. Aioin kyllä kovasti, mutta sen sijaan nukuin sohvalla. Raamattua olen lukenut päivittäin moneenkin kertaan.

Sateen ropisevat terveiseni, arvoisa lukijani, sinulle!