25.06.2012 - Käsi aurassa, sydän taivaassa.

Aika lämmin sää, aurinkoista, pilvipoutaa.

Onnea Uunolle, vaikka itse en tunne tällä hetkellä ainoatakaan sen nimistä. Lapsuudessani sanoimme erästä Uunoa Uukiksi.

Pirjo-Riitta Syrjäsen kokoamassa kirjassa sanotaan seuraavaa:

"Uuno on saatu suomalaiseen almanakkaan italian ja espanjan kielistä, joissa Uno merkitsee yhtä, ainoaa. Eteläeurooppalaisesta alkuperästään huolimatta Uuno on käytössä pääasiassa vain pohjoismaissa. Tunnetuin Uunomme lienee kansakoululaitoksen isä Uno Cygnaeus."

Jyväskylässä on edellä mainitun Unon nimellä oma katunsa. Ari tapasi sanoa sitä "Kyknaeuksen" kaduksi, kun opiskelin siellä - meitä nauratti nimi kovasti.

Pidin eilen "oman perheen illan" kuten muinoin, kun lapset olivat pieniä. Nyt olin vain minä yksin. Vähitellen lepo ja rauha alkoivat laskeutua sisimpääni. Yöksi suljin puhelimet. Tietoisuus siitä, että joku voi soittaa, stressaa, vaikka puhelin ei soisikaan.

Nukuin kahdeksan tuntia virkistävää unta ja tämä päivä on ollut hyvä päivä.

Tänäänkin olen ollut pääasiassa itsekseni, ja se sopii minulle nykyisin hyvin. Tietysti olin puhelimessa moneen otteeseen, mutta soitot olivat rakentavia enimmäkseen.

Terhi tuli käymään iltapäivällä ja joimme päiväkahvit ulkona. Olin pakannut korin valmiiksi. Ensin kukkaliina pöydälle, sitten termospullo valmiine kahveineen, mikä tarkoittaa maitokahvia. Vielä raparperipiirakkaa kahvin kera.

Tytär auttoi minua joidenkin tietokoneohjelmien kanssa. Juuri ennen hänen tuloaan koneessa oli jokin ihmeellinen käpälä näytöllä, joka ei suostunut poistumaan. Kone piti sammuttaa ja käynnistää uudestaan.

Kuvassa olevat kaksi pitsipuseroa olen tuunannut viime päivien aikana. Vihreän tein Tarzanin hylkäämästä tyynynpäällisestä. Purin sitä niin, että se oli leveydeltään minulle sopiva. Purkulangasta virkkasin olkaimet ja reunuksia. Minusta siitä tuli ihana!

Valkoinen pusero on samoin Tarzanin varastoista. Se oli kapea, pitkähihainen kaupasta ostettu luomus. Purin sen tänään saumoistaan pankissa, kun odotin toimihenkilön selvittävän jälleen kerran möhlimiäni nettikauppoja.

Olin alitajunnassa miettinyt monta päivää, miten saan paidasta mieleiseni ja tänä iltana sen tein. Leikkasin toisen hihan puoliksi ja ompelin kappaleet sivuille. Lyhyet hihat tein toisesta hihasta. Yksi ompelukoneen neula katkesi, kun valkoinen helmi jäi sen alle. Irrottelin liian reunaan jääviä helmiä, mutta en huomannut jokaista.

Luovuus näköjään kukkii sitä enemmän, mitä enemmän olen kyvytön itse selviytymään ja jaksamaan. Luovuus onkin yksi Jumalan antamia selvitymiskeinoja elämässä. "Ahdingossa sinä avarrat minun tilani", sanotaan Sanassa.

Kuuntelin raamattuopetuksia radio Deistä samalla, kun ompelin. Eräs nainen kertoi selviytymistarinansa. Mies oli kirjaimellisesti häipynyt, kun vaimon kolmas synnytys oli edessä. Myöhemmin selvisi, että tällä oli toinen nainen, joka odotti lasta miehelle.

Nainen selvisi lähimmäisten ja ammatti-ihmisten tukemana, mutta Jumalan sormi oli mukana vahvasti, ja kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti löysi Jumalan armon ja pelastui. Hän antoi miehelleen anteeksi ja kykeni säilyttämään lasten ja isän suhteet eheänä.

Istuin illansuussa keinussa pihalla ja juttelin erään naapurin kanssa. Se oli antoisaa. Luin myös Ester Erhomaan romaanin loppuun. Niin ja tietysti söin aluksi kunnon aterian. Ison lastin mielisalaattiani ja pari kanankoipea, sellaista pientä, ei niitä jumboja.

Uimassa kävin jossain välissä ja pörräilin pyörällä pulloja nuuskien meren rannalla, mutta löysin vain yhden tölkin. Sää oli oikein kesäinen, mukava pyöräilma.

Eilen aioin mennä sairaalaan seuraavan kerran vasta keskiviikkona, mutta koska Terhi ja Tatu menevät silloin, menenkin huomenna. Menen mielelläni.

On kuten Terhi sanoi: Arin luo on helppo mennä, mutta kaikki muu samaan pakettiin kuuluva rekvisiitta melkein masentaa kuoliaaksi - tuo on minun tuntemukseni, Terhi ilmaisi asian miedommin.

Arin seurassa istuessani parvekkeella sairaalassa koen rauhaa ja hyvää oloa.

Lammelle en taida jaksaa tänä kesänä mennä ollenkaan Arin kanssa. Olen kurkkua myöten täynnä lammen rannalla istuskelua, niin ihana paikka kuin se onkin.

Uupumukseni tekee sen, etten oikein jaksaisi nähdä enkä tavata muita potilaita, tuttuja enkä tuntemattomia. En jaksa tervehtiä, huomata enkä olla ystävällinen. Ei ole voimia siihen, olen väsynyt.

Edellä mainitusta syystä pääsen vähimmällä, jos olen Arin kanssa parvekkeella. Siellä on ihanat kukkaset, kirkas taivas ja voimme kuunnella kirjaa, musiikkia tai Raamattua. Voin tehdä käsitöitä, lukea päivän lehden, syödä eväitäni ja keinutella.

"Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa."

Siunausta sinulle, hyvä lukijani!