Kategoriat: Ajankohtaista

Espoossa kylmähkö tuuli, aurinkoista, välillä sadekuuroja.

Tänään huristelen junalla kotiin. On ollut mukava viettää aikaa pikkuisen Saran kanssa. Hän on kova juttelemaan ja osaa ilmaista itsensä. Hyvin on mennyt täällä ja suru on sydämessä, kun pitää lähteä kauas hänestä taas. Mutta onneksi pian on kesälomien aika, ja nuoret tulevat Vaasaan pitemmäksi aikaa.

Markus Pöyryn saarnaa tahdon hiukan siteerata viime pyhältä. Hän otti opetuksessaan esiin tutun asian, mutta toi siihen uuden näkökulman.

Kyse oli opetuslapsista, jotka kohtasivat ylösnousseen Herran, mutta Raamattu sanoo, että "muutamat epäilivät". Suurin osa kumartui heti Jeesuksen eteen, koska he tunnistivat hänen hahmonsa, mutta osa ei tehnyt niin. Miksi?

Jeesus ei moittinut noita epäilijöitä. Sen sijaan hän sanoi: "Minä se olen". Epäilijät tunsivat Jeesuksen äänestä ja antoivat kunnian Jumalalle.

Kuinka usein me menemme unien ja näkyjen perässä kysymättä ollenkaan, mitä Herra sanoo asiaan? Pelkkä näky, uni tai ajatus ei riitä todistamaan, että kyse on todella Herrasta Jeesuksesta. Jumala vahvistaa näyt ja unet Sanallaan. Ilman tätä vahvistusta meidän ei pitäisi uskoa, sillä Jumala ei sitä vaadi eikä odota. Hän haluaa vakuuttaa meidät Sanallaan.

Opetuslapsetkin saivat kuulla Paimenen äänen ennen kuin heidän tarvitsi tehdä päätelmiä siitä, oliko hahmo heidän edessään todella hän, jolta se näytti. Heidän ei tarvinnut luottaa pelkästään silmiensä näkyyn. He saivat korvin kuultavalla tavalla vahvistuksen, että kyse oli todella Jeesuksesta. "Lampaat tuntevat Paimenen äänen."

Odottakaamme siis mekin, että Jumala vahvistaa asiat aina Raamatun sanalla. Raamatun kautta Jumala puhuu tänä päivänä, koska Jeesus ei ole näkyvänä paikalla. Raamatussa hän sen sijaan on. Siksi meidän tulee jatkuvasti lukea ja tutkia sitä.

Moni meistä menee lauman mukana minne hyvänsä. Lampaat ovat sellaisia. Kun yksi syöksyy juoksuun, toiset seuraavat, vaikka eivät tiedä, miksi etummainen juoksee. Meidän tulisi sen sijaan ajatella itse ja tutkia, mit ä Raamattu sanoo menemättä kenenkään mukana, oli sitten kyse vaikka kuinka arvostetusta ihmisestä, joka lähtee seuraamaan näkyjä, ilmestyksiä tai muita ohjeita. Pysykäämme paikoillamme, kunnes olemme varmat, että Jeesus itse kutsuu meitä liikkeelle.

Minusta liikennevaloajatus on kuvaava. Jos punainen varoitusvalo palaa, meidän tulee pysyä paikoillamme. Samoin jos keltainen "odota"-merkki on silmiemme edessä. Jumala ei pakota meitä hosumaan, vaan me saamme odottaa selvää vihreää valoa ennen kuin meidän tulee edetä.

Odottaminen on hyvin vaikeaa, ja sen takia minä ainakin teen monesti virheitä. Kuitenkin on syytä opetella odottamaan. "Ei jäänyt täyttymättä yksikään Jumalan lupauksista", sanotaan Raamatussa. Siis myös jatkossa kaikki, mitä hän lupaa, varmasti tapahtuu.

Näillä sanoilla tahdon rohkaista sinua, arvoisa lukijani, tänään!