Kategoriat: Ajankohtaista

Taustalla Vaasan lääninvankila. Etualalla meikämummon pyörä Räätälinsaaressa eilissäpäivänä.

Kaunis päivä, illalla vesisadekuuro, kun kurvailin käsityöiltaan.

Arin kanssa hammaslääkärissä. Hammaskiven poisto, Ari omassa tuolissaan. Hyvin meni reissu. Menimme hissillä alas, pihan poikki ulkokautta ja jälleen hissillä alas, että pääsimme oikeaan paikkaan terveyskeskuksessa.

Ari ei yskinyt juuri ollenkaan, antihistamiini auttaa. Jäimme ala-aulaan kuuntelemaan Raamattua tunniksi hammaslääkärikäynnin jälkeen. Minä virkkasin puseroa.

Ehdin istua puistonpenkillä kaupungilla jonkin aikaa ennen kuin tapasin Evien. Hyvä keskustelu, ajatuksia vaihdoimme.

Salaatin teko, samalla reseptillä kuin muinakin päivinä.

Uimaan, tällä kertaa taas Hietasaareen. Vesi tuntui lämmenneen, 13-14 asteista se oli. Uin ja voimistelin vedessä kymmenisen minuuttia. Virkistynyt olo, kuten arvata saattaa.

Illalla pyöräilin Lenden luo käsityöiltaan. Matkaa on nelisen kilometriä, kastuin loppumatkalla hiukan. Naisten kesken puhetta piisaa. Marjis on mainio opettaja, neuvoo meille koko ajan uusia juttuja. En jaksanutkaan virkata vauvan lenkkareita, vaikka olin aikonut. Sen sijaan tein neliöitä ja puuvillapaitaani.

Rukoilimme tietysti, kahvittelimme alussa. Paluumatkalla yhdeksän jälkeen aurinko paistoi. Poikkesin kauppaan palauttamaan löytämäni pullot. Oli mukava polkea ilman kiirettä kevään tuoksussa.

Tässä joitakin poimintoja päivän tapahtumista, muutamia mainitakseni.

Pistelen vielä iltapalaksi salaattia poskeen. Söisin kai muutakin, mutta tyhjensin jääkaapin aika perusteellisesti eilen illalla, enkä ole tänään käynyt kaupassa.

Sunnuntaina vietämmme kirkkovuodessa helluntaita, Pyhän Hengen vuodatuksen päivää. Virsi 125 on rukousta, jossa pyydämme Pyhää Henkeä itsellemme. Ilman sitä emme voi olla Jeesuksen omia, uskoa, luottaa tai rakastaa Jumalan rakkaudella. Tule Pyhä Henki Kristusta kirkastamaan minun sydämessäni, kuten sinunkin, arvoisa lukijani!

1.
Kosketa minua, Henki,
kosketa, kirkkaus!
Anna elämälle
suunta ja tarkoitus.

2.
Kosketa, Jumalan Henki,
syvälle sydämeen.
Sinne paina hiljaa
luottamus Jeesukseen.

3.
Rohkaise minua, Henki,
murenna pelkoni.
Tässä maailmassa
osoita paikkani.

4.
Valaise, Jumalan Henki,
silmäni aukaise,
että voisin olla
ystävä toisille.

5.
Kosketa minua, Henki!
Herätä kiittämään,
sinun lähelläsi
armosta elämään.

Pia Perkiö. Uud. Anna-Maija Raittila 1979. Virsikirjaan 1986.

Vanhat kukat väistyvät uusien tieltä. Luonto on ihmeellinen, kuten sen Luojakin!