Kategoriat: Ajankohtaista

Aamulla satoi ja päivällä paistoi

Terveisiä ystäväni Elisan syntymäpäiviltä! Ensinkään en karpannut, vaan otin surutta joka lajia. Elisan mamma Liisa-Anneliina oli leiponut kymmentä sorttia ja kaikki oli maistuvaa.

Pienen vaatimattoman laulun lauloin minäkin ystävälleni. Ohjelma oli musiikillisesti sangen korkeatasoista. En nyt vihjaa omaan loikumiseeni mitenkään. Oli ilo olla mukana joka tapauksessa.

Pöytäkoneeni alkoi kenkkuilla, joten kirjoitan miniläppärilläni, joka leikkisästi häivyttää tekstini ties minne.

Olen nauttinut pyöräilystä. Pääsen nopeasti paikasta toiseen verrattuna kävelemiseen, jota olen harrastanut talven ajan. Tänäänkin kävin uimassa aamulla vesisateessa, sen jälkeen sairaalassa Arin luona ja äsken juhlissa.

Heitin pyykit pesutuvan koneeseen ja pian kipitän saunaan. Eilen jätin saunan väliin kotona, sillä kuntokurssilla pääsimme vihdoin altaaseen ja samalla saunaan. Allasjumppa ja vesijuoksu oli huippujuttu, ja mikä parasta: maanantaina pääsen altaaseen jälleen. Silloin on ryhmämme viimeinen kuntokurssipäivä.

Luulen, että alan käydä uimahallissa vesijuoksemassa jo tämän kevään aikana. Se virkistää, ja kun kerran liikkuminen on välttämätöntä kaikin puolisen kunnon ylläpitämiseksi, valitsen vesilajeja.

Eilen järjestin kamarini uuteen uskoon. Tietokone ja klaffipöytä pääsivät eri seinälle, ja sohva, jossa nukun, siirtyi toisin päin. Lainasin kirjastosta filmin, jota kuvittelin katsovani iltani iloksi, mutta se lysti oli ennenaikaista haaveilua. Pöytäkone ei pelittänyt, kuten jo kerroin.

Hätä ei ole tämän näköinen: muutaman päivän päästä tytär miehineen muuttaa neljän kilometrin päähän minusta eli tänne Vaasaan, joten apu on pian lähellä. Saan tietokoneasiantuntijoita lähietäisyydelle. En osaa kertoa, miten iloinen olen heidän muutostaan. Kyse ei ole tokikaan heidän tietokoneosaamisestaan, josta toivon mukaan pääsen nauttimaan, vaan ihan muusta: perhe on minulle rakas, totta kai!

Pussukkakauppa kukoistaa, kuten äskenkin juhlissa, ja uusia syntyy kuin sieniä sateella. Mutta eivät ne itsestään synny; niiden tekemisessä on monta vaihetta. Laitan kuvia, jahka onnistuu.

Jotta en olisi oman viisauteni varassa, tässä Danilon Vallan Vuosikirjasta ajatus tälle päivälle:

"Jeesuksen nimessä rukoileminen
tarkoittaa niiden asioiden pyytämistä,
joita Jeesuskin pyysi."

Siunausta äitienpäivänä jokaiselle äidille, äitien tyttärille ja ylipäänsä kaikille ihmisille, mitä tämä maa päällään kantaa riippumatta säädystä, lapsien määrästä tai lasten puutteesta. Jokainen meistä on Jumalalle arvokas ilman mitään liseitä.

Herra olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani!