05.04.2012 - Ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima!

Kiirastorstai. Aamulla satoi lunta, mittari lähes nollassa. Iltapäivällä aurinkoista. Otsikko 1. Kor 1. luvun jakeesta 24.

Eilen pidin lauluhetken vanhainkodin asukkaille. Sairaalaosasto, jossa Ari on, sijaitsee samassa talossa. Kiiruhdin hakemaan Aria kanssani tilaisuuteen.

Innostuin sitä ennen siivoamaan kotona. Ensin ei ollut mitään kiirettä, mutta sitten olinkin jo myöhässä. Ari istui pyörätuolissa huoneessaan odottamassa. Kello oli melkein yksi jo, mutta minun oli välttämättä pestävä Arin hampaat.

Kiidimme parin hissin kautta ja pitkin käytäviä. Välillä oli ovia, joiden avaamisessa tarvitsin molemmat käteni, koska samanaikaisesti piti aukaista kaksi lukkoa. Ari pyörätuolin kyydissä ja kitara toisessa kädessäni yritin singahtaa yhdeksi saliin, jossa pääsiäislauluhetki pidettiin.

Parikymmentä ihmistä oli jo odottamassa. En ehtinyt virittää kitaraa. Yritin kyllä, mutta virityslaitteen patteri oli tyhjä. En siis virittänyt.

Takarivissä istui mummo, joka ei kuullut sanaakaan. Hän ehti laulaa yhden virren ennen kuin pääsin aloittamaan. Sen jälkeen mummo ei laulanutkaan, mutta puhe kuului senkin edestä.

Välillä mummon vierustoveri koetti karjahdella mummolle, tahtoisiko mummo jo lähteä omaan huoneeseen. Ei tahtonut.

Minä hinasin Arin pyörätuolin oikean käteni ulottuville. Muina miehinä kaivelin Arin suuta laulaessani. Välillä otin uuden nenäliinapinkan laukusta, sillä Arin räkiminen oli voimallista. Onneksi minulla oli jakkara allani; olisin kai kuukahtanut nurin, sillä jalkojani pakotti. Takarivistä kuului jatkuvasti äänekästä yksinpuhelua ja kommentointia.

Muutaman virren veisailimme porukan kanssa moniäänisesti ja jopa kaanonissa. Ensimmäiset pääsivät laulun loppuun ennen kuin viimeiset olivat perillä. Ihan aikomatta syntyy taidetta.

Olin nukkunut vain muutaman tunnin edellisenä yönä. Konrollini ei kestänyt painetta, vaan hihityksen tarve voimistui! Lopulta en uskaltanut katsoa takariviin ollenkaan. Se ei ollut tarpeenkaan, sillä kuulin kyllä, mitä siellä tapahtui. Itsehillintäni alkoi murentua. Kitarakin oli aivan epävireessä, mutta ehkä se oli suoraan verrannollinen meidän läsnäolevien epätäydellisyyteen.

Kun pääsimme loppulauluun "Herraa hyvää kiittäkää", mylvin vedet silmissä. En voinut sille mitään! Koko tilanne oli niin tragikoominen. Uskon, että Jumala ymmärtää minua kurjaa.

Tunteeni vaihtelivat lauluhetken aikana herkkyydestä mielipahan kautta hysteeriseen hihitykseen ja lähes itkuun. Kiitos Jumalan, että tilaisuus päättyi ilman suurempia katastrofeja.

Tänään olimme Arin kanssa samassa salissa kiirastorstain messussa. Kun istuin paikalleni, eräs mummo kurkisti rivin päästä minua ja vinkkasi sen jälkeen vierustoverilleen. Hmmh.

Varmaan hautajaisväsymys ja tunnemylläkkä alkavat nyt vasta tulla minulla pintaan. Olen ollut pari iltaa suorastaan kipeä väsymyksestä. Tänä iltana oloni on onneksi parempi.

Meillä oli kuntokurssi poikkeuksellisesti tänään, mutta poistuin sieltä jo lounaan jälkeen. Menin Arin kanssa messuun, kuten kerroin edellä. Kun sain Arin vuoteeseen, lähdin saman tien kotiin. Kotoa kävelin uimaan ja kauppaan. Minun oli saatava päivän happiannos.

Tiistain kuntokurssilla teimme tehtävän, jossa oman etunimen kirjaimista piti muodostaa jokin sana, joka kuvaa itseä. Minä kirjoitin kokonaisen lauseen joka kirjaimesta:

P aula pitää paljon perheestään.

A ikuistuin ahdistuksen alla Arin avulla; apuna Armahtaja - ansaitsematon
armo!

U in uutterasti ulkona, uhmaan uneliaisuutta!

L aulan, liikun, lennän lahjakkaasti lintujen lailla liki liekkejä.

A kku aktiiviseksi auringon avulla: alakuloisuus ajautuu avaruuteen!

Teepä sinäkin, hyvä lukijani, omasta nimestäsi vastaava; vaikka yksikin sana jokaista kirjaintasi kohti!

On kiirastorstai, ehtoollisen asettamisen päivä. Kirjoitan tervehdykseni lopuksi kiitosvirren 329 sinulle, arvoisa lukijani!

1.
Kiitos nyt Herran!
Hän korkein on kuninkahamme.
Pyhänä soikohon
nimensä veisatessamme.
Oi kristityt,
hartaalla mielellä nyt
soikohon hallelujamme!

2.
Kiitos nyt Herran!
Hän kaiken on alku ja luoja.
Siipeinsä varjossa
meillä on turva ja suoja.
Huomaatko sen,
kuinka on uskollinen
armon ja autuuden tuoja?

3.
Kiitos nyt Herran!
Hän elämän meille on luonut.
Hän terveen ruumiin ja
mielen on lahjaksi suonut,
myös sairaille,
kaikille särkyneille
turvan on sanassaan tuonut.

4.
Kiitos nyt Herran!
Hän siunaten töitämme johtaa
antaen armonsa
auringon päällemme hohtaa.
Muistakaa vaan
nyt hänen rakkauttaan
meitäkin, lapsiaan, kohtaan.

5.
Kiitos nyt Herran,
kun nimeensä luottaa me saamme,
eläissä, kuollessa
turvata Vapahtajaamme.
Jeesus hän on,
hänelle kaikukohon
kiitos ja kunnia! Aamen.

Joachim Neander 1680. Suom. Knut Legat Lindström 1867. Virsikirjaan 1886.