Kategoriat: Ajankohtaista

Komeita körmyniskoja!

Loskaa, liukkautta ja keväistä lorinaa. Otsikko luomiskertomuksesta Raamatun alusta.

Lapsuuskodissani söimme paljon kalaa, sillä isäni kalasti. Tyttösenä perkasin äidin kanssa kaivonkannella kymmeniä ja satoja ahvenia, haukia ja lahnoja. Talvella isä pisti Kalajokeen madekoukkuja ja nosti eräänkin mateen ravinnoksi perheelleen. Sen parempaa kuin madekeitto ei olekaan!

Huomenna kuitenkin herkuttelen ahvenilla! Perkasin, pesin ja suolasin kuvan ahvenet. Aamulla laitan ne uuniin sipulin seuraksi. Petri tykkää onneksi kalastamisesta, ja minäkin pääsin saaliinjaolle tänään.

Arin kuume meni menojaan. Kiitos siitä Jumalalle, joka kuuli esirukoukset ja armahti jälleen kerran. Flunssaa on liikkeellä, ja Ari sen nappaa milloin mistäkin. Soitin sairaalaan: tänä iltana ei kuumetta ollut.

Olen ihmeissäni siitä, että saan nukutuksi, kun olen väsynyt. Luulisi sen olevan itsestään selvää, mutta sitä se ei ole ollut minulle viimeisten vuosien aikana.

Vein virallisia papereita erääseen toimistoon päivällä. Palatessani päätin mennä vilkaisemaan, sattuisiko Kirsti olemaan kotona. Liukastelin postilaatikkojen luo ja tutkin nimikilpiä. En muistanut Kirstin etu- enkä sukunimeä, vaikka tunnen hänet hyvin. Mielestäni laatikoissa ei lukenut yhtään sellaista nimeä, joka kuuluisi hänelle. Nimikin palautui mieleeni viiveellä.

Ei ihme, ettei nimeä löytynyt postilaatikosta, sillä Kirsti asuikin seuraavalla kadulla, jonne lopulta liukastelin. Kirsti oli kotona. Hmmh, päiväkahvin aika, sepäs sattui. Vaatimattomuuttani en ruinannut kahvia, mutta koska Kirsti tahtoi sitä keittää, niin mikäs minä olin kieltäytymään sen juomisesta.

Kirsti heitti minut kotiin autollaan, sillä hän oli asioille menossa. Koska lapseni tuleva anoppi tuli pistäytymään iltapäivällä, olin puistellut eteisen matot. Vieraskoreutta pitää sen verran harrastaa, ettei Kyyhkytupa joudu häpeään. Saati minä itse!

Eteisen matot keräävät langanpätkät ja pölyt ansiokkaasti itseensä, joten sangen kiitettävästi ne hoitavat virkansa. Mutta jatkuvasti niitä pitää olla imuroimassa tai raahata ne pihalle harjattavaksi.

Onnistuin toistamiseen päivän aikana ajelemaan toisten bensoilla, sillä tuleva sukulainen tarjosi minulle kyydin sairaalaan palatessaan kotiinsa. Olin pari tuntia Arin luona keinuttelemassa aulassa ja Ari istui iloisena tuolissaan Raamattua kuunnellen. Ari oli hyväkuntoinen ja tyytyväinen! Ihmemies, en muuta sano!

Poikkesin neljässä putiikissa sairaalasta palatessani. Kenkäni kastuivat, kun muuan bongaamani puteli oli "vesilakson" takana, kuten mieheni murteella sanottaisiin.

Petri toi ahvenet, ja viipyi jonkin aikaa luonani. Olen lukenut romaania ja ommellut kuvan pussukat illan aikana. Vaaleanpunaisesta geisha-pussukasta tuli söpöin, mitä olen tehnyt tähän asti. Langaksikin valitsin vaaleanpunaisen.

Chambersin eilinen teksti oli puhutteleva, mutta sen keskiosaa en täysin ymmärrä. Kirjoitan vain osan, jonka käsitän:

"Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen."Fil 4:8

"Me sivuutamme helposti kaiken hyvän niissä, jotka eivät tunne Jeesusta Kristusta, ja sanomme sitä pakanalliseksi. Paavali kehottaa ajattelemaan kaikkea mikä maailmassa on totta ja oikeaa, koska luonnolliset hyveet ovat Jumalan käden jälkiä ja johtavat lähteeseensä, Jeesukseen Kristukseen.

"- - Jumala pyhittää meissä kaiken, niin hengen, sielun kuin ruumiinkin. Suokoon Jumala, että meidän näkökulmamme avartuisi käsittämään Jumalan kirjan koko laajan horisontin." -Jumalan täyteydestä.

Olen iloinen, että aloitin vuoden alussa Raamatun lukemisen järjestyksessä. Luen sekä kronologista Raamattua, joka on jaettu 365 osaan sekä Uuden että Vanhan Testamentin puolelta.

Lisäksi luen Danilo Vallan kirjaa, joka on samalla kalenteri. Se sisältää tavattomasti mielenkiintoista tietoa sekä rukousaiheita. Lukemalla Raamattu-viitteet se tulee luetuksi vuodessa läpi.

Lähes joka päivä tekisi mieleni siteerata Vallan kirjaa, mutta koska hän toivoo, ettei tekstejä lainata ilman kirjallista lupaa, en ole siteerannut.

Toivotan päivänpaistetta ja iloa sydämeesi viikonloppuna, arvoisa lukijani!

Illan pussukat