Kategoriat: Ajankohtaista

Minä kohotan käteni Herran puoleen, joka on taivaassa!

Pakkanen kiristyi tänään, noin 10 astetta. Otsikko varmaan Hesekielistä?!

Minulla on ollut hyvä päivä tänään. Kello herätti, ehdin pitää aamuvartioni ennen kuin kipaisin yhdeksäksi Asiantuntijan puheille. Ennätin virkata pari kierrosta isoäidin neliötä ennen kuin minut pyydettiin sisään.

Keskustelumme oli antoisa. Sain rohkaisua ja uutta näkyä tilanteeni suhteen. Mitään erityisiä tunteita en kokenut mielestäni, mutta myöhemmin iltapäivällä olin aivan puhki. Niin tapahtui viimeksikin. Kun syvältä kuovitaan, se uuvuttaa.

Ehkä olin liian kevyesti pukeutunut avantoon nähden, mutta menin kuitenkin, kun uikkarit olivat repussa. Tai siis avantoon mennään toki kevyesti pukeutuneena, mutta paluumatkalla olisi syytä olla palttoo päällä ja villahousut jalassa.

Matkalla otin luontokuvia, sillä sää oli ihastuttava! Silmälasini huurtuivat niin etten paljon mitään edes nähnyt, mutta kovasti räpsin kameraani siitä huolimatta.

Pukuhuoneessa oli tuttu rouva ja muutama vieraampi, jotka eivät liioin käyneet saunassa, koska olivat tulleet jo ennen kuin sauna lämpiää yhdeltätoista. Paluumatkalla vaihdoin pari sanaa entisen naapurini kanssa.

Kauppareissu kotimatkalla meni mönkään. Nostelin ison läjän ruokia hihnalle. Totesin kaiveltuani reppuani, että rahat ovatkin kotona. Oli kyllä kameraa, kännykkää ja käsityöpussia, mutta ei kukkaroa. Jätin ruuat odottamaan kassalle muovikassiin, jonka sain ilmaiseksi. Tarkistin ostoskuitista palatessani...

Kotiin vaan ja uikkarit kuivumaan. Sitten takaisin kauppaan. Kävely on mukavaa aurinkoisessa säässä.

Tässä vaiheessa teen tunnustuksen, etten tulisi pettäneeksi lukijoitani: toissa iltana sorruin suklaan syöntiin! Kaivoin kaapista konvehtirasian ja pistelin järjestyksessä suklaat poskeen niin kauan kuin yhtään mieleni teki.

Sen jälkeen laskin murheellisena, montako olin syönyt: kymmenen! Eivätkä kaikki olleet edes kovin maukkaita minun makuuni. Mutta sinne meni kuin Kankkulan kaivoon.

Turha sanoa, että puntari näytti isompaa lukemaa aamulla. Sitä pidin mielessäni eilisiltana, enkä antanut valtaa ahmimiselle. Yritän opetella, että saan aina aloittaa alusta. Minun ei tarvitse jäädä murjottamaan itselleni, vaikka söisin itseni sairaaksi jonain iltana. Seuraavana päivänä siirryn jälleen päiväjärjestykseen.

Kuten tänäänkin: tein ison kulhollisen herkullista salaattia! Paistoin lohta, jota toin lähikaupasta. Söimme yhdessä Teron ja Karoliinan kanssa, kun Tero tuli junalta ja Karoliina hänen mukanaan kotoaan. Olin kyllä syönyt jo kertaalleen ennen heidän tuloaankin!

Menin yhdeksi omaishoitajien tapaamiseen. Painelin aivan väärään suuntaan, vaikka olin myöhässä jo ennen lähtöäni. Hissillä viidenteen kerrokseen, jossa aloin tutkia tapaamispaikan osoitetta. Se oli kilometrin päässä, lähellä kotiani.

Ei muuta kuin sinne. Sain vielä kahvia ja pullan, vaikka muut olivat jo ryystäneet kupposensa. Anvia-pankin neuvoja oli kertomassa hoitosopimuksen tekemisestä. Se oli mielenkiintoista.

Jokaisen avioparin, ja varmasti jokaisen ikäihmisen, pitäisi tehdä kirjallinen paperi. Voisi pyytää lapsiaan, yhtä tai useampaa, tai jotakuta nuorempaa ystävää tällaiseksi luottoihmiseksi. En muista oikeita nimityksiä, mutta pääasia oli se, että olisi joku, joka voi hoitaa raha-asioitani tai mistä tahdon itse päättää, jos en itse jonain päivänä kykene.

Paperi olisi hyvä olla sekä minulla että esimerkiksi lapsellani, jota pyydän tähän tehtävään. Näin säästyisi aikaa ja rahaakin ehkä, jos olisi kirjattu ylös minun tahtoni vaikkapa hoitoni suhteen. Asian saa muotoilla vapaasti.

Mikäli en tarvitsisi toisten hoitoa tai muuta apua, paperi saisi jäädä laatikon pohjalle omaan arvoonsa. Jos sen sijaan en kykenisi huolehtimaan itsestäni, lapseni voisi ottaa paperin ja mennä maistraattiin sen kanssa. Siellä vahvistettaisiin asia lainmukaiseksi, niin että lapseni voisi hoitaa ne asiani, joista olen paperiin kirjoittanut.

Tietysti paperissa pitäisi olla kahden ulkopuolisen todistajan nimi, että se on pätevä.

Kuulosti järkevältä. Asia pitänee hoitaa kuntoon jossain vaiheessa, kun lapsia näkyy maisemissa. On parempi puhua asioista silloin, kun on järki päässä ja kykenee sanelemaan tahtonsa kuin niin, että omaiset eivät tiedä, miten pitäisi tehdä vaikkapa äkillisessä sairaustapauksessa tai kuoleman yhteydessä.

Sairastuminen ja kuolema taitavat vaan olla sellaisia tabuja meillä yhä, että jos niistä puhuu, kuvitellaan, että kerjää sairautta tai kuolemaa. Mutta eihän asia niin ole.

Tänä aamuna puntari näytti miellyttävämpää lukemaa, kun jätin loput suklaat syömättä. Pari kiloa tahtoisin vielä karistaa, vaikka lähes seitsemän on lähtenyt. Mutta mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa.

Tahtoisin rohkaista sinua, hyvä lukijani, antamaan palautetta. Erityisesti silloin, jos et ymmärrä, mitä tarkoitan jollakin sanomisellani. Hiljattain nimittäin sain tiedustelun eräästä asiasta, ja olin tosi kiitollinen, ettei lukija jäänyt siihen luuloon, minkä hän oli tekstistäni saanut!

Minä pähkäilen omassa pienessä päässäni näitä juttujani. En aina osaa ottaa huomioon, ilmaisenko asian lukijan kannalta ymmärrettävästi, vai annanko suorastaan virheellisen kuvan. Kiitos siis ymmärtämispalautteesta!

Avioliittoleirillä aikoinaan ollessamme meidän piti antaa toisillemme ymmärtämispalautetta. Toinen sanoi jotain, ja toisen piti kertoa, mitä oli kuullut. Joskus tuli todella ihmeellisiä ajatuksia! Puoliso joutui sanomaan, ettenhän minä sanonut mitään tuollaista!

Varsinkin Ari hiiltyi minuun monesti avioliittomme alussa kyseisen asian suhteen. Hän sanoi jotain, ja minä tulkitsin asian omalla tavallani. Nainen on tosi oikukas keksimään kuvitteluja, varsinkin ulkonäköönsä liittyen. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Jos Ari kehui vaatteitani, ymmärsin, että edelliset olivat siis rumia! Tai jos hän ei pitänyt jostakin minussa, minä koin, että minä olin ihmisenä täysi mätämuna. Sekoitin persoonani asioihin, joista hän puhui.

Olin muka aikonut mennä tänään vielä asukasyhdistyksen kokoukseen. En ole kertaakaan käynyt talven aikana, vaikka olen taloyhtiömme edustaja. En ole jaksanut mennä enkä kyennyt siihen tänäänkään. Päätäni alkoi särkeä ja olin aivan puhki.

Kävin tosin jahtaamassa ompelukoneeseeni uutta lamppua, mutta en löytänyt sellaista sekatavarakaupasta, jossa on yleensä kaikkea. Puoli päivää yritin saada ensin ompelukonettani auki, että saisin lampun irti. Tunsin ylpeyttä, kun viimein onnistuin itse puuhassa: voiveitsen terällä ruuvi aukeni.

Lamppu puolestaan oli lähes ruosteessa; liekö koskaan 23 vuoden aikana vaihdettu! Kaupan myyjä ei ollut koskaan nähnyt moista lamppua. Vaikuttaa huolestuttavalta. On mentävä siis erikoisliikkeeseen huomenna tai jonain muuna päivänä. Itseäni tuntien: huomenna.

Tero lähti veljeään tapaamaan Karoliinan kanssa. Minä en ollut Arin luona tänään, mutta huomenna aion mennä. Minulla on vähän pussukkabisneksiä samalla. Otan ainakin muutaman mukaani, vaikka ei kauppoja tulisikaan.

Lähden kuuntelemaan Päivin Pesulaa deistä. Jospa siellä haastateltaisi jälleen jotain mielenkiintoista henkilöä!

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani, ja hyvää huomenta teille aamulukijoille :)

"Iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat,
loppumaton olkoon heidän riemunsa!
Sinä suojelet niitä, jotka rakastavat sinua,
sinä olet heidän ilonsa lähde."
-Psalmi 5:12

jk. En jaksanutkaan kuunnella ohjelmaa.

Maahan pudonnut oksa: senkin Luojamme kaunistaa pitsein ja hunnuin!