13.02.2012 - Vettä Sisera pyysi, maitoa sai.

Leuto, mukava sää. Otsikko Tuomarien kirjan 5. luvusta. Herra antakoon sinullekin, lukijani, parempaa kuin osaat toivoa ja odottaa!

Ilta on jälleen niin pitkällä, että olen väsymyksestä puolitajuton, mutta en sittenkään malta olla kirjoittamatta. Ilahduin Tuulan ja Seijan viesteistä vieraskirjassa, ja sain uutta potkua monella tapaa. Kiitos jokaiselle, joka on kerrankin kirjoitellut viestiä minulle. Niitä on oikein mukava saada ja lukea!

Ystävänpäivä on yksi niistä päivistä, joista en hirveästi pidä. Syy on sama kuin äitien- ja isänpäivän suhteen: ne ovat ihmisten keksimiä ja jättävät aina monia ulkopuolelle. Sen sijaan kirkolliset juhlapäivät antavat jokaiselle aiheen juhlia ja kuulua joukkoon. Mikä on surkeampaa kuin jäädä iloitsevien ulkopuolelle?

Joka tapauksessa toivotan tämän tekstini kautta ihan jokaiselle lukijalleni SIUNATTUA, ILOISTA, ONNELLISTA, HAUSKAA JA LYSTIKÄSTÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ :D

Lähetin muutaman ystäväpostin. Olin tehnyt läjäpäin kortteja, mutta niihin olisi pitänyt lisätä vielä jotain, joten ne jäivät lähettämättä. Eivät paukkuni riittäneet.

Tosiystävät eivät tietysti kaipaa kortteja. Heidäthän me jokainen tunnemme muutenkin. Ystävyys ei ole kiinni siitä, että teemme asioita toiselle tai suoritamme jotain. Se on sitä, että saamme olla juuri sellaisia kuin olemme. Vaikka meistä ei kuuluisi hiiskaustakaan aikoihin, ystävyys pysyy. Keskustelu jatkuu aina tavatessa siitä, mihin viimeksi jäimme.

Eräs lähetti, Seija Uimonen muistaakseni, kertoo kirjassaan, että hän kävi vierailulla jonkun naisen luona aika ajoin. Tämä moitiskeli joka kerta, miten kovasti hän on odottanut, ja miksi toinen ei ole käynyt. Lisäksi naisen luota ei tahtonut päästä lähtemään; aina oli syyllinen olo, meni hänen luokseen tai jätti menemättä.

Kerran lähetti huomasi, että on kulunut luvattoman kauan viime vierailusta, ja niinpä hän väsyneenä taivalsi tuon naisen luokse. Nainen aloitti jälleen perinteisen räksytyksen. Lähetin hermot pettivät kerrassan. Hän ravisteli naista hartioista ja karjui ja huusi, kunnes pakeni paikalta.

Lähetti häpesi kuollakseen: olen pettänyt lähettäjieni luottamuksen, kun käyttäydyn näin ala-arvoisesti.

Kun lähetin esimies tuli kentälle, lähetti puhui asiasta, ja he lähtivät yhdessä naisen luo vierailulle. Kun nainen näki, kuka tuli, hän lankesi itkien lähetin kaulaan ja anoi anteeksiantoa. Hän oli mennyt itseensä, ja tajunnut oman käytöksensä. Nyt hän oli valmis paitsi evankeliumille, myös kasvamaan ihmisenä.

Näin meidänkin tulisi kasvaa. Emme saisi velkoa toisilta muistamisia tai mitään. Sen sijaan voisimme itse muistaa ja lähestyä toisia, jos kaipaamme yhteyttä.

Kävin päivällä Triangelissa, joka on työvoimatoimistossa. Se oli hyvä tapaaminen kolmannen osapuolen kanssa. Viikon päästä tapaan siellä pari ihmistä yhtä aikaa ja laadimme jotain prosyyriä tilanteestani.

Hurautin autolla Arin luo. Hänen oli raskas hengittää, hän rohisi ja yritti yskiä, mutta paljon ei irronnut. Hieroin hänen jalkansa ja rukoilimme.

Lähtiessäni kävin pyytämässä hoitajalta, että he mittaisivat kuumeen ja seuraisivat tilannetta, koska arvelen lämmön nousevan Arille illan mittaan. Niin myös tapahtui. Ari oli kuumeinen ja limainen, kun soitin osastolle. Herra häntä taas kerran auttakoon! Jaksan vain huokaista Jumalan puoleen, joka kuulee huokauksenkin.

Iltasella olin perhepyhäkoulussa soittamassa pianolla laulut. Aluksi tilaisuus näytti lässähtävän siihen, ettei ainuttakaan lasta ilmaantunut paikalle; ohjelmansuorittajia sitäkin enemmän. Juuri kun iskimme kiinni kahvipannuun, tuli pari perhettä. Niinpä pyhäkoulu pidettiin.

Kristallimuovi oli loppunut ompelukoneliikkeestä. Missähän muualla sitä myydään? Ei ainakaan kangaskaupassa. Olen tehtaillut pussukoita vaiheittain ja toistaiseksi puuha on hyvin antoisaa. Mielikuvitus on vain rajana.

Nuku makeasti, arvoisa lukijani, ja herää onnellisena uuteen armon päivään, jos Herra sen armossaan sinulle ja minulle suo!