07.02.2012 - Tapahtukoon, Isä, sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa!

Pakkasta kai kymmenisen astetta, pohjoistuuli, kylmä viima.

Päivä vierähti iltaan. Raamiksen jälkeen en malttanut pitää näppejäni erossa karkkipaperipussukoista, vaan halusin saada ommelluksi muutaman valmiiksi. Helpointa on tehdä työtä vaiheittain, mutta silloin ei saa paljon valmista.

Aamulla menin tapaamaan omalääkäriä. Hän oli ikäiseni, napakka ja asiallinen nainen. Hetkessä hän mittari paineet, painon, pituuden ja selvitti tilanteeni päällisin puolin.

Sain lähetteen pariin uuteen verikokeeseen. On selvitettävä kilpirauhasen tilannetta, ja voipi olla, että saan alkaa napsia pillereitä. Se selviää myöhemmin.

Eilen pukeuduin kylmää tuulta vastaan paksusti sillä seurauksella, että meinasin tukehtua kamppeisiini. Tänään en tehnyt muka samaa virhettä, mutta nytpä tuuli olikin ilkeän kolkko. Menin joka tapauksessa uimaan lääkäriltä päästyäni, kuten olin suunnitellut. Kun olin jo puolimatkassa, niin olisi harmittanut olla käymättä.

Laiturilla tuntui aika arktiselta tuulen hyytäessä läpi, mutta mitäs tuosta välittämään. Vesi ei ollut sen kylmempää kuin muulloinkaan. Ihana kokemus. Olin unohtanut pyyhkeen kotiin, mutta senkään takia en repäissyt uikkareitani. Heiluttelin vain jalkoja ja käsiä ja pian olin kuiva kuin korppu, tai korkeintaan kerran kahvissa liotettu korppu.

Pullobongailuni oli tuloksetonta tänään, mutta alkuvuoden saldo on parempi kuin viime vuonna. Bisnes se on joka kannattaa, ei siitä mihinkään pääse. Parhain sesonki on tietysti kesällä, mutta talvinenkin uutteruus palkitaan, ja suolarahat on tienattu aika helposti.

Vastustan autoilua talvella, jos ei ole pakko, mutta jos meinaan ehtiä käydä sekä uimassa, että Arin luona, on toinen reissu tehtävä autolla. Niinpä kaivoin autoni kinoksesta, ja karahutin sairaalaan.

Arin kanssa menimme aulaan, jossa on oma pieni, eristetty tila. Kuuntelimme Raamattua, virkkasin, keinuin ja join kahvia. Ei ollenkaan yksitoikkoista Arin ja minun kannalta, vaikka lukija voisi lukea saman jutun eilisestä kirjoituksestani, ja monesta aiemmastakin.

Ari voi hyvin, mitä nyt muutaman kerran päästeli kunnon karjunnat yskimisellään. Tungin sormet hänen suuhusta suuta puhdistaessani, ja sain makean puraisun etusormen niveleen. Haava tuli, vaikka veri ei alkanutkaan lorista.

Eilettäin eräs potilas seurasi kiinnostuneena pikku kakkosta. Hän näytti juttelevan esiintyjän kanssa, joka oli nuori nainen. Jossain muistisairauden vaiheessa yksi sun toinen tekee samaa. Todellisuus ja tv sekoittuvat, kun ihmiset puhuvat molemmissa.

Mitä lie ohjelmassa sanottu, mutta potilaan mielestä teksti oli kai oli liian sakeaa, sillä hän paukautti päin televisioruutua: "Älä puhu lööperiä!"

Arin osastolla on mukava ilmapiiri. Potilaita istuu ja torkkuu tuoleissaan aulassa. Joku katsoo teeveetä, joku selailee lehteä. On rauhallista ja kodikasta. Välillä henkilökunta tuo ruokaa tai kahvia, lääkkeitä jaetaan. Viihdyn siellä Arin seurassa. Oloni on tyytyväinen ja niin on Arinkin.

Verikokeissa käydessäni sattui mukava tapaus. Vieressäni odotushuoneessa istui muuan mies. Hän kysyi minulta, olenko sattumoisin Hakkolan Paula. Enpä viitsinyt kieltelemäänkään ruveta. Hän sanoi lukevansa kirjaani ja myös muita juttujani.

Keskustelimme jonkin aikaa, ja toivotin lopuksi hänelle Jumalan siunausta. Jäi hyvä mieli, oli siunattu kohtaaminen.

Iltapäivällä pesin pyykkiä ja kävin saunassa. Totta puhuen en pidä ollenkaan peseytymisestä tai suihkussa käymisestä. Saunassa nyt menettelee, mutta vasta myöhemmin tulee raikas ja hyvä olo. Paljon mieluummin tekisin jotain muuta kuin puunaisin itseäni. Pakko tietenkin joskus peseytyä, ainakin muutaman kerran vuodessa.

Puunaamisesta tuli vanha vitsi mieleeni:
"Lehdessä oli ilmoitus: `Puunaamaan tottunut henkilö saa paikan!` Työpaikan etsijä meni työpaikkaa katsomaan ja kysyi perille päästyään: `Oletko sinä se puunaama, josta lehdessä mainittiin?`"

Raamis oli antoisa. Meitä oli tällä kertaa vain kolme, mutta sekin on riittävä määrä. Jopa kaksi riittää, niin että voi kokoontua yhteen. Tietysti yksinkin voi kokoontua, mutta se on vähän yksipuolisempi kokoontuminen, vaikka Isä, Poika ja Pyhä Henki olisivatkin mukana.

Chambersin teksti eiliselle on erinomaisen hyvä:

"Kuitenkin minä saan aina olla luonasi,
sinä pidät kädestäni kiinni.
Sinä johdatat minua tahtosi mukaan,
ja viimein sinä nostat minut kunniaan.
Taivaassa minulla on sinut,
sinä olet ainoa turvani maan päällä." -Ps 73:23-25

"Aivan ensimmäiseksi kristitty vapautuu mielialojen ja sen tunteen hirmuvallasta, ettei häntä ymmärretä. Nämä kaksi ovat kaikkein hedelmällisimpiä surkeuden lähteitä. Puolet maailman surkeudesta johtuu siitä, että ihminen vaatii toiselta täydellistä ymmärtämystä, joka on täysin mahdoton asia.

"Ainoa, joka meitä ymmärtää, on se, joka on meidät tehnyt. On suurenmoisen vapauttavaa päästä kaikesta itsensä tarkastelusta ja oppia keskittymään vain yhteen asiaan, jumalasuhteeseen. `Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.`

"Kun tähän pääsemme, muut ihmiset ovat meille varjoja, kauniita, mutta Jumalan hallitsemia varjoja." -Jumalan täyteydestä.

Niin, kunhan tuohon pääsemme, niin olemme jo pitkästi kulkeneet Jeesuksen viitoittamaa tietä.

Hyviä, siunattuja unia, tai vastaavasti mukavaa päivää, jos luet päiväsaikaan tätä, arvoisa lukijani!