Kategoriat: Ajankohtaista

Joulupossu, puristelulelu, pääsi uuteen virkaan amarylliksen apulaisena

Pakkasta kymmenisen astetta. Mukava sää.

Näin unen viime yönä. Se lienee oman mielikuvitukseni tuotetta, mutta koska Jumala puhuu myös unien kautta, siinä kenties on puhetta myös meille jokaiselle.

"Kaukana pohjoisessa päin näkyi tulipalo, savua nousi taivaan rantaan. Kukaan ei tuntunut olevan huolissaan, mutta minä kyselin, pitäisikö soittaa palokunnalle tai tehdä jotain. Kukaan ei reagoinut. Minäkin nukuin yön välillä unessani, ja sitten savu näkyi jo selvemmin.

"Ajattelin, että kyllä nyt joku on varmasti jo soittanut palokunnan paikalle. Joku kertoi, että tulipalo on 50 kilometrin päässä, ja tulossa etelää kohti.

"Näin, että joki oli välissä, mutta tiesin, että tuli tulee sen yli, jos on tullakseen. Puut joen varrella oli keltaisia, oli syksyn näköistä.

"Mietin, mitä tavaroita ottaisin mukaani, kun kohta on lähdettävä tulta pakoon. Paloa vartioitavat ja estävät miehet olivat lähteneet pakoon, metsä roihusi, talot paloivat. En nähnyt sitä, mutta tiesin.

"Kukaan ympäristössäni ei ollut huolissaan, mitää järjestelyjä ei tehty. Ikään kuin asia ei olisi koskenut ketään siellä, missä asuin."

Aika näyttää, onko unella jokin merkitys, mutta eihän tuo selittelyjä kaipaa. Elämme maassamme kuin unessa, suuri osa kansaa ei ymmärrä, että maailma on tulelle talletettu, kuten Pietari toisen kirjeensä 3. luvussa kirjoittaa:

"Ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."

"Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.

"Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".

"Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

"Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

"Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!

"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."

Nyt on onneksi vielä pelastuksen päivä, Jumalan armosta, kun vielä elämme eikä Jeesus ole palannut. Nyt ehdimme kääntyä Jumalan puoleen, antaa hänelle syntisäkkimme, hyvät ja pahat tekomme. Hän itse pukee meille puhtaat vaatteet, jotka Jeesus on meille verellään ostanut.

Jumala ei siedä syntiä, ja sen takia voimme mennä hänen eteensä ainostaan Jeesuksessa. Olkaamme siis Jeesuksessa. Sanan ja sakramenttien kautta pääsemme osalliseksi hänestä, uskomalla hänen sanaansa, joka on Jeesus Kristus, ja joka on yhtä kuin Jumalan valtakunta. Ensi sunnuntaina jälleen on mahdollisuus osallistua seurakunnassa ehtoollisen viettoon, jossa Jeesus itse on läsnä.

Olin aamulla verikokeissa, maksa-arvot ja kilpirauhasen tilanne syynätään.
Iltapäivällä köpöttelen jälleen Palosaaren kirjastoon lipasvahdiksi. Pari tuntia on sopiva aika. Ei ihan lyhyt, mutta ei liian pitkä. Sieltä saan kyydin Mariksen autossa Lennin luo ompeluseuroihin.

Pääsemme Mariksen johdolla kokeilemaan, mitä karkkipapereista saa aikaan! Olen keräillyt niitä joulun ajan, ja pyytänyt ystäviltä ja suvulta myös. Ehkä seuraava buumini liittyy kyseisiin namusten päällysteisiin. Riippuu siitä, innostunko. Innostun aika helposti, ja sitä riittää siihen asti, kun syntyy uusi, hauska idea.

Toivotan hyvää ja siunattua päivää sinulle, arvoisa lukijani!