14.01.2012 - Minä riemuitsen Herrasta!

Lunta lisää, kova tuuli. Ei märkää kuitenkaan. Yksi tuulenviemä tuulilasinsuojukseni löytyi. Otsikko Jesaja 61. luvusta

Olin vähän möksis-tuulella, enkä aikonut kirjoittaa tänään ollenkaan, mutta kun mummopeitosta tuli nätti kuva, en malttanut mököttää vaan ampaisin koneen äärelle.

Päivä on ollut ihana, rauhallinen, tasapainoinen, tärkeä monin tavoin ja monelle.

Paulan KinosPelastus on ollut tänäänkin aktiivinen.

Kun marssin tuulta vastaan mennessäni Arin luo, törmäsin avuntarvitsijoihin. Auto kinoksessa, ei liikkunut mihinkään. Naisellinen niksini käytäntöön: matot autosta eturenkaiden taakse, kuski peruuttamaan, minä ja ohikulkija lykkäämään, ja niin sitä oltiin taas selvillä vesillä. Toisin sanoen auto pois kinoksesta.

Ulkomaalainen neito äiteineen oli pulassa. Mutta ei kauan, kuten kertomus osoittaa.

Totuuden nimessä on todettava, että yksi amerikkalainen satatonnia painava nuorenmiehen auto oli ja pysyi kuopimiskoloissaan, vaikka matot laitoimmekin takarenkaiden eteen eilissä päivänä. Mutta kuten sanottu: poika oli kuovittanut autoa niin, että se oli melkein mennyt jo asfaltinkin läpi ja makasi mahanpohja hangessa.

Pojankoltiaisen sadatus ei ollut tehokas nostovoima, joten sinne se jäi. Hinausköydellä se varmaan kaivettiin esiin toisen auton avulla, sillä oli se siirtynyt sijoiltaan, kun kuljin ohi myöhemmin.

Arin hinaus tuoliinsa sujui myös, kunhan olin tehnyt tarvittavat toimet, jotka näin lauantaina olivat jääneet vähille. Viikonloppuisin lienee vähemmän työntekijöitä tai jostain muusta syystä johtuen lapiotöitä oli sille, joka hangen huomasi.

Jälleen kiitän Jumalaa, että Ari voi tavanomaisen hyvin. Hän yski tuolissa ollessaan kiitettävästi ottaen huomioon mahdollisen tulehdusvaaran, ellei lima nouse keuhkoista pois. Olimme pari tuntia alakerrassa. Tippatelineessä roikkui ruuan lisäksi kuuntelulaitteessa Raamattu kansalle -käännös ja sieltä Uusi Testamentti. Ari naureskeli kuunnellessaan. "Ryövärien luola" Jeesuksen sanomana naurattaa häntä aina.

Ari jäi tuoliin huoneeseensa, kun lähdin pois. Olin menossa kylään.

Tapasin Harjukan kotonaan. Hänellä on vakava sairaus, vaikka ei ulospäin uskoisi. Harjukka keitti makoisat kahvit, sytytti kymmeniä kynttilöitä ja me juttelimme. Lopuksi rukoilimme yhdessä. Tapaamme toistekin, jos Jumala suo.

Paluumatkalla pistelin rivakasti, sillä halusin käydä vielä kaupassa ennen sen sulkeutumista. Yhden tölkin löysin hangesta ja kaivoin mukaani kauppaan palautettavaksi. Ostoslistallani oli pelkkää terveellistä tavaraa, jota sitten söinkin runsain määrin illan mittaan.

Kaupassa tuli hiki, piti kävellä nopeasti kotiin, etten jäähdy liikaa. Saunavuorojen tarkistus pesutuvassa: oli tilaa, pääsin heti saunaan. Saunatakissa paljain varpain menin saunaan siltä seisomalta.

Jämähdin sohvalle kirjaa lukemaan, peiton reunaa virkkaamaan ja napostelemaan. Kynttilöitä sytytin ja nautin olostani.

Moni meistä tietää ja osaa monenlaisia taitoja ja niksejä. Kotona niitä voi käyttää omaksi ilokseen ja hyödykseen. Tarvitaan rohkeutta, että samoja taitoja uskaltaa neuvoa muillekin. Jokuhan voi evätä neuvot, tai ne eivät tepsikään ja joutuu naurunalaiseksi. Oma osaaminen ja toisille neuvominen ovat kaksi eri asiaa.

Olen kiitollinen Jumalalle, että hän on antanut minulle rohkeutta pistää likoon taitojani. Kuten vaikka kinospelastustaitoja. Emme saa vähätellä niitä lahjoja, jotka Jumala on meille antanut. Jokaisella on jotain kykyjä ja osaamista.

Antajan ilo on vähintäänkin yhtä suuri kuin avun saajan, ainakin minun tapauksessani. Sitä paitsi 28 vuotta sitten eräs mies auttoi minut perheineni lumiojasta tielle. Hän sanoi kiitoksiimme, että auttakaa te sitten muita. Niin olen saanut tehdä, ja olen sangen onnellinen siitä.

Siunattua pyhänaikaa, arvoisa lukijani!