08.01.2012 - Viettäkäämme ilojuhlaa!

Vähän pakkasta, lunta ja oikeastaan ihan mukava sää.

Seesteinen päivä. Hyvä mieli.

En nukkunut kovin paljon, mutta lepo ja hiljaisuus on jatkunut tänään. Joulurauhaa aion jatkaa Nuutin päivään asti, vanhan perinteen mukaan. Tosin jonkun lyhdyn jo laitoin varastoon, mutta enimmät jouluvalot palavat vielä.

Luin aamulla Raamattua sekä Danilo Vallan toimittamaa Vuosikirjaa, jossa on mielenkiintoisia rukousaiheita ja poimintoja joka päivälle. Sitä seuraamalla Raamattu tulee luetuksi vuodessa läpi.

Soitin sairaalaan ja pyysin hoitajia pukemaan Arin kahdeksi. Hän olikin valmiina, pirteänä ja hyväntuulisena, kun kävelin sinne. Nostin häntä kainaloista ylemmäksi tuolissaan, kun olin ensin irrottanut niskatuen. Sain miehen kunnon asentoon, ettei hän roikkunut tuolin reunalla.

Tippatelinettä raahasin totutusti mukana. Toki saisin pullon jonnekin naulaan tai ovenpieleen, mutta jostain syystä olen vain toiminut nyt näin viime aikoina.

Kun pääsimme alakertaan, sidoin läppärin kengännauhalla Arin leukatuen alareunaan kiinni, ettei se tuiskahda lattialle Arin yskiessä tai minun epähuomiossa huitoessa.

Kuuntelimme kaksi Markus Pöyryn saarnaa. Hän opetti, ettei ristin kantaminen suinkaan ole samaa kuin vaikea anoppi tai kurja työpaikka. Se on sitä, että me seuraamme Jeesusta, maksoi mitä maksoi.

Kun elämämme käy vaikeaksi, huudamme häntä apuun. Hän tulee ja auttaa. Lopulta hän kantaa meitä selässään, kun olemme loppuun uupuneita, mutta risti on hänellä. Perillä se nostetaan pois. Sitten sitä ei enää tarvita. Se on meillä sitä varten, että pääsisimme perille Jeesuksen apuun turvautumalla.

Jeesus sanoi karun tosiasian seuraamisestaan. Se maksaa, se ei ole helppoa tai pelkkää lystiä. On turha pettää ihmisiä sillä, että sitten vaikeudet loppuvat. Niin ei käy. Tosin elämään tulee tarkoitus ja toivo. Sen olen itse kokenut. Elämästä tulee rikasa ja merkityksellinen. Ilo on syvää ja todellista, jos on surukin.

Tämän päivän ihmiset etsivät extreme-lajeja saadakseen elämäänsä vaaran ja jännityksen tuntua. Miten olisi Jeesuksen seuraaminen? Siitä ei jännitystä puutu. Suosittelen kokeilemaan. En haluaisi elää ilman Jeesusta.

Selitykseni opetuksesta on epätarkka, sillä söin eväitäni tapani mukaan, ja lehteäkin minun muka piti selailla samalla. Minun on niin vaikea tehdä vain yhtä asiaa kerralla. Elämäni oppikoulu jatkuu.

Mitä avuttomampi ihminen on, sitä tukevammin Jeesus kantaa selässään. Ari suorastaan riemastui tuota kuunnellessaan. Hän tietää kyllä, kuka häntä kantaa, ja kuinka paljon hän tarvitsee Jeesuksen apua eteenpäin menossaan.

Olimme lähes kolme tuntia alakerrassa Arin kanssa, sillä hän oli hyvissä voimin. Vein hänet vuoteeseen, ja hieroin hänen jalkansa. Hoitaja toi pyynnöstäni pitkän, pehmeän sukan. Sidoin kokeen vuoksi Arin leuan alta pään ympäri sen sukan. Eräs sairaanhoitajaystäväni sanoi, että näin hän on nähnyt tehtävän potilaille, joiden suu on jatkuvasti auki.

Ari ilmaisi tuntuvan hyvältä, kun leuka sai levätä. Kumpikaan hoitajista ei ollut kuullut koskaan tehtävän noin. Kerta se on ensimmäinenkin. Arin suu kuivuu, kun se on aina auki. Myös hammaslääkäriaikaa olen pyytänyt tilaamaan Arille viikko sitten ja nyt taas, kun ei merkintää löytynyt. Liekö asia jo vireillä, en tiedä.

Poimin muutaman kirjan sairaalan kirjastosta. Toista luin jo pari tuntia, mutta kirjasta Lasten ajatuksia isästä, lainaan joitakin kohtia:

"Lapsesta on yksinäistä, jos isä ja äiti ovat eronneet. Silloin tuntuu siltä, kuin ei olisi kotona ollenkaan." -Sofie 9v.

"Isä ja äiti eivät koskaan kuuntele minua vaan vain rehkivät aamusta iltaan. Voisi ihan luulla, että ne ovat köyhiä." -David 8v.

"Minun isäni on kaikkein viisain. Sen hän on kertonut minulle itse. -Daniel 8v.

Kirjan on kirjoittanut tai koonnut Grethe Dirckinck-Holmfeld. Takakannessa sanotaan, että "hauskat ja hurmaavan rehelliset lausahduksensa ovat kerrassaan valloittavia." Ovat ne sitäkin, mutta minut ne saavat surulliseksi. Raha näyttelee suurta osaa. Hellyyden ja rakkauden osoittamista ei teksteistä tule ilmi, isä vaan pelaa tai on jossain, tai ottaa auton ja äiti lapset, kun ero tulee. Syvimmältään monen lapsen elämä on surullista armottoman ajan keskellä.

Sitäkin tärkeämpää on muistaa itse osoittaa rakkautta ja huomaavaisuutta läheisilleen ja kanssakulkijoille. Sitä toivoisin itse oppivani enenevässä määrin. Muita en voi muuttaa enkä edes itseäni, mutta pyydän, että Jumala sen tekisi.

Jumala on rakastanut meitä antamalla Poikansa kuolemaan. Suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään. Hän sanoo sinulle, arvoisa lukijani, ja minulle:
"Sinä olet minun rakas poikani/tyttäreni. Sinuun minä olen mieltynyt. Omista syntien anteeksiantamus ja usko ja luota Jeesuksen täytettyyn työhön puolestasi, niin saat syntisi anteeksi ja rauhan Jeesuksessa."

Iloisiin kuulemisiin, hyvä lukijani!

jk. Menen aamulla verikokeisiin, enkä voi juoda edes mitään enää ennen sitä. Kauhea jano, suu ihan kuiva, se on selvä!