Kategoriat: Ajankohtaista

Vesisadetta

Tänään olen kävellyt, vaikka en uimassa käynytkään. Kävelin sen sijaan Arin luo ja takaisin, vaikka palatessa satoi.

Tänään Lotherus oli leikkimässä luonani nelisen tuntia. Teimme palapelejä, tai hän teki yksin ja leikki. Minä olen innostunut virkkaamaan, kun olkavarsikipuni vähän hellitti. Isoäidin ruutuja tekemällä olen kasvattamassa työstä peittoa. Tässä vaiheessa nukenpeiton verran alkaa olla kasassa.

Jouluksi tein kotikaljaa maltaista, sellainen on makoisaa. Tai olisi, jos olisi onnistunut. Pullot eivät edes sihahtaneet, saati että korkki olisi pamahtanut kattoon, mitä en tietysti toivonutkaan. Tein yhdestä pullollisesta kaljalientä sämpylöitä tänä iltana, ja ne sentään ovat sellaisia kuin pitääkin.

Tein taikinasta löysää, ja syytelin läjiä pellille nousemaan. Kun ensimmäinen pelti oli uunissa, tein toiset paperille valmiiksi. Siirsin leivinpaperin kuumalle pellille, niin ei energiaa kulunut hukkaan.

Tapasin Jyrkin perheen Arin luona, huomenna he matkustavat kotiinsa toisesta mummolasta. Myös Terhi miehineen lähtee kai huomenna. Tero on menossa kihlattunsa kanssa Tampereelle myös loppuviikolla.

Mahatauti on siirtynyt seuraaviin perheenjäseniin, mutta minulle ei ole aamullista mahan sekaisuutta lukuun ottamatta tautia vielä pukannut. Ari oli samoin kunnossa, ja olimme pari tuntia alakerrassa tänään. Arin veli oli myös tapaamassa tätä, ja jäi vielä Arin huoneeseen, kun minä lähdin. Hieroin Arin jalat, kun olimme laittaneet hänet sänkyyn. Ari taisi nukahtaa, minä väsähdin myös.

Siunattua illan jatkoa, arvoisa lukijani.