Kategoriat: Muu kirjoitus

Ajankohtaista tekstiä

Frank Mangsin kirjoissa on aina minulle jokin sanoma. Hän kirjoittaa kirjassaan Hän alkoi uudelleen, v. 1946:

"Ankarasti suljetussa karsinassa pureksitaan sitä totuutta, joka vuosikymmeniä tai vuosisatoja sitten tuli päivänvaloon, ja jonka juuri silloin piti saada vallitseva asema siksi, että se oli syrjäytetty ja unohdettu.

"Mutta kun sitten sukupolvien ajan jatketaan yhtä yksipuolisesti saman asian pureksimista ja inhoten hyljätään se, minkä Jumala on ilmoittanut viereisessä karsinassa oleville lapsilleen, silloin koko hengellinen kehitys muodostuu yksipuoliseksi ja samaa tarkoittavaksi. Lopuksi se muodostuu saman väriseksi, kuolleeksi ja himmeäksi.

"On surullista, että totuudet ovat tulleet suuremmiksi, kuin itse Totuus - ehdoton ja henkilöitynyt Jeesus Kristus. Ja sitten me olemme innokkaampia pelastamaan totuuksia kuin pelastamaan sieluja. Taistelemme enemmän turvataksemme omaa yhdyskuntaamme kuin edistääksemme Jumalan valtakuntaa maailmassa.

"Jumala on tarkoittanut meidät alkuperäisiksi, mutta me olemme sallineet muovata itsemme jäljennöksiksi. Ja nyt vaadimme, että kaikki muut muovattaisiin saman mallin mukaan." s. 85s.

"On vahinko, että jäljentäminen on niin yleistä, sillä se estää yksityisen ihmisen henkilökohtaista kehitystä, se estää Jumalaa tekemästä, mitä hän on ajatellut. Se estää meitä esittämästä sitä säveltä, jota ei kukaan muu voi saada aikaan. Juuri siksi ovat useimmat kristityt mykkiä ja jos jotain ääntä kuuluu, on se yksiäänistä." s. 87

Mangs jatkaa, että pelastumattomia originaaleja, eli ainutlaatuisia ihmisiä eivät kiinnosta uskonnolliset jäljennökset. Voi miten totta tuo kaikki onkaan! Kuinka helposti me kangistumme kaavoihimme. Emme kasva,vaan alamme toistaa jotain muilta oppimaamme.

Ainoa tapa päästä kasvamaan aidoksi ihmiseksi, on seurata Jeesusta eikä ihmisiä. Tietysti tarvitsemme muita ihmisiä, mutta meidän ei pidä alkaa toistaa heitä, vaan etsiä omaa tietämme, jonka Herra on varmasti tehnyt jokaiselle aivan oman näköisekseen.

Eilen löysin vuoden takaisen lähettikirjeen, jossa edesmennyt Kalevi Lehtinen kirjoittaa ajatuksiaan sen jälkeen, kun hän oli osallistunut Helsingin hiippakunnan synodaalikokoukseen. Olli-Pekka Vainio oli puhunut siellä syvästi murheellisena luterilaisen kansankirkkomme tilasta.

Tästä Lehtinen teki seuraavia johtopäätöksiä.
"Tilanne on kohdattava kolmella tasolla:
-Kansankirkko
-Luterilaisuus
-Jumalan maailmanlaaja seurakuntaa

"Kansankirkot surkastuvat, harhautuvat, laimentuvat ja häviävät. Ne ovat kytköksissä kristillisyyteen negatiivisesti suhtautuvaan yhteiskuntaan, imevät vaikutteensa sen arvomaailmasta ja ajelehtivat sen uskonnollisten palvelujen tuottajiksi.

"Kansankirkot kadottavat teränsä tasapäistämällä. Kun joku tulee uskoon, hänet koetaan kiusallisena, koska hänen olemassaolonsa viestittää, että kaikki eivät pelastu, eivät edes Jeesuksen torjuneet kastetut. Se taas häiritsee sekä työntekijöiden että muiden kirkon jäsenten rauhaa.

"Kirkon hyväksymä virsikirja sentään julistaa:
`Muut kuollessa ei rauhaa saa,
ei kestä Herran kunniaa,
ei pysy eessä Jumalan
kuin seuraajat vain Karitsan.` Virsi 299:9

"Evankeliointi ja herätys ovat kansankirkolle hankalia aiheita. Mutta millä se hakee takaisin kadonneet lampaansa, ellei se vie heille evankeliumia?

"Kirkon talous perustuu verotusoikeuteen, jonka aika on pian ohi. Ja vaikka se jatkuisi, sen hinta on kova: Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat! Jeesus sanoo: Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa, Mt 6:24. Hän sanoi myös: Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu, Mark 12.17.

"Luterilaisuudella menee paremmin kuin kansankirkolla. Siellä, missä se seisoo omilla jaloillaan olematta kansankirkko, se jopa kasvaa... Luther sanoi, että seurakunta tarvitsee alituista, jatkuvaa uskonpuhdistusta.

"Jumalan seurakuntaa ei mikään mahti voi kukistaa. Se kärsii, uhrautuu, rakastaa, kasvaa ja valloittaa. Sen edessä tuonelan portit romahtavat. Se hakee sotilaansa ylösnousemukseen jopa rajan tuolta puolen, tuonelasta. Seurakunta, Jeesuksen seuraajien maailmanlaaja joukko kulkee kautta kärsimyksen voittoon." Kalevi ja Leena Lehtisen lähettikirjeestä 4.10.2010.

Kalevi Lehtinen kehottaa lukijoitaan tarkistamaan, mille tasolle perustamme elämämme. Mielestäni tämä teksti puhuu täsmälleen samasta asiasta kuin Frank Mangs aiemmin, joskin hiukan eri kulmasta.

Luterilaiset jumalanpalvelukset lisääntyvät parjauksesta huolimatta huimaa vauhtia maassamme. Tarkoitan Luther-Säätiön messuja. Näissä yhteisöissä toimivat ihmiset ovat joko kansankirkosta eronneita tai kuuluvat siihen, kuten me kuulumme. Ihmiset haluavat kuulla vesittämätöntä Jumalan Sanaa.

Mikään seurakunta ei suostu luovuttamaan tilojaan tämän yhteisön tilaisuuksiin lukuun ottamatta adventtikirkkoja tai ortodoksikirkkoja jossain päin maatamme. Mieluummin kirkota annetaan toisuskoisille, kuten muslimeille.

Itse näen luterilaisen messun uutena vihreänä versona kansankirkkomme juuresta kasvamassa. Lähteekö juuri sieltä lähtee uusi herätys? Siksikö sitä vastustetaan kristittyjen taholta ankarasti? Vain Jumalan Sanan varaan voidaan rakentaa jotain pysyvää.

Moni kyselee minultakin, mitä mieltä Luther-Säätiö on siitä tai tästä seurakunnasta tai yhteisöstä. Voin sanoa vilpittömästi, että siellä keskitytään täysin ja ainoastaan kirkastamaan Jeesusta, opettamaan Jumalan Sanaa ja kaikki se tehdään sellaisella rakkaudella, että kuulija saa kylpeä Jumalan armon ja rakkauden varassa. Se ei tietenkään tarkoita, että syntiä ei sanottaisi synniksi. Mutta Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa peittää syntiemme paljouden.